Eristäminen on hiilipihi peliliike
Jatkuva energian hinnannousu sekä huoli ympäristön tilasta alleviivaavat tarvetta pienentää energiahävikkiä sekä hiilijalanjälkeä. Energiateollisuus on tässä kehityksessä paljon vartijana –

Monumentaalinen Helsingin Olympiastadion koki mittavan perusparannuksen vuosina 2016-2020. Nykyaikaisen urheilu- ja tapahtuma-areenan vaatimuksiin kuuluu, että sähköt pelittää tilanteessa kuin tilanteessa.

Saint-Gobain PAM tuo maahan eri valmistajien ultraäänitoimisia laskutuskäyttöön soveltuvia energiamäärämittareita. Asiakkaan kanssa käydään aina läpi tarvittavat erityispiirteet, jotta saadaan oikeanlainen

Työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva ovat myöntäneet Vuoden Energianerokas 2020 -kilpailussa tunnustuksen neljälle vastuullisuusteolle. Palkitut

Teollisuuspäästöjen seuraamiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan luotettavaa päästömittausta. Viime vuosina julkaistut EU-säädökset – esimerkiksi jätteenpolton (2019) sekä suurten voimalaitosten (2017) parhaan

Investointi oikeanlaiseen järjestelmään tuo heti merkittäviä säästöjä CO2-päästöissä, vähennyksiä energiankulutukseen sekä kunnossapitokuluihin. Kuntien ja kaupunkien katuvaloverkostot tulevat muodostamaan ison osan

Kun Suomessa ja muualla maailmassa siirrytään yhä laajemmin ei-fossiilisten polttoaineiden käyttöön, monet teknologiat muuttuvat oleellisesti. Uusiutuvan energian osuus energiantuotannossa kasvaa,

Tehtailla, sulatoissa ja muualla teollisuudessa käytettävät muuntajalaitteet ovat usein kovemmassa käytössä ja alttiina suuremmalle rasitukselle kuin sähkölaitosmuuntajat. Tämä vaikuttaa teollisuusmuuntajien

Helsinki Energy Challenge -haastekilpailun suunnittelu alkoi syksyllä 2019. Kilpailuprojektin avulla haetaan ratkaisuja, joiden avulla kaupunkia voidaan tulevien vuosikymmenien aikana lämmittää

Meneillään oleva energiamarkkinoiden murros on luonut polttoteknologiaan perustuvalle tuotannolle kasvavan tarpeen tuottaa energiaa tehokkaammin ja luotettavammin yhä haastavammissa olosuhteissa. Hyvänä

Lämmönsiirrinratkaisuiden edelläkävijän Vahteruksen menestys perustuu jatkuvaan tuotekehitykseen ja vahvaan sovellusosaamiseen. Kansainvälinen yritys juhli 30-vuotismerkkipäiväänsä virtuaalisesti ja lanseerasi digitaalisen showroomin asiakkaiden

AX-Prosessit Oy tekee laitossuunnittelua, jossa luodaan raamit yksityiskohtaisemmalle laitesuunnittelulle. Asiakkaina ovat etupäässä energia-, prosessi-, lääke-, ja kemikaaliteollisuus. Laitossuunnittelun 3D-mallinnukseen yritys

Alfen B.V:n ja Alfen Elkamo Oy:n toimittamat 1MW/1MWh TheBattery-energiavarasto ja ELMO-muuntamo on asennettu Suomen suurimman aurinkovoimalan rinnalle Nurmoon Atrian tehtaiden

MSA Safetyn integroitu pää-ja kasvosuojain Pää- ja kasvosuojainten kysyntä ei ole koskaan ollut näin korkea ja se johtuu niiden tarjoamista

Energiateollisuus ja integroitavat suunnitteluohjelmistot Energiateollisuus on ala, joka on vahvassa murroksessa: globaali energian tarve on kasvava, sähkönkulutuksen osuus kokonaisenergian kulutuksesta

Monilla teollisuuden osa-alueilla on tarvetta luotettaville kunnonvalvontajärjestelmille ja mittauspalveluille. Niiden avulla voidaan valvoa kriittisten laitteiden kuntoa, jolloin huoltotyöt pystytään ajoittamaan

Maailma, johon olemme menossa, tulee olemaan hyvin toisen näköinen kuin maailma on nyt. Muutos ravistelee energiatoimialaa ja sen rakenteita kovalla

Varmuudella toimivan varavoimajärjestelmän suunnittelu vaatii asiantuntemusta moottori- ja generaattoritekniikasta ohjauslogiikan ja ilmanvaihdon suunnitteluun. Asiantuntevan kumppanin kanssa tärkeät huoltotoimet, kuten koestus,

Kiertotalous voi hyödyntää ylimääräistä tuulisähköä siten, että koko energiajärjestelmän kannattavuus paranee. Tämän osoitti VTT:n uusi mallinnustyökalu, jolla laskettiin kiertotalouden vaikutukset

Biokaasukäytössä oleva moottoriöljy joutuu kestämään rajua kuormitusta. Niinpä perusöljyltä ja lisäaineilta vaaditaan paljon. On muun muassa estettävä korroosion muodostumista moottoreissa,

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.
Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.