Energia-alan media

Teollisuus & ylläpito

Kaikki tuotetieto heti hallussa

Steka sai uutta tehoa toimintaansa Vertex Flow -ohjelmistosta Steka Oy on Laukaan Lievestuoreella sijaitseva hitsaava konepaja, joka on erikoistunut voimalaitostuotteiden,

Uusiutuva geoenergia tuottaa pian kaukolämpöä

Geolämmön hyödyntämiseen tähtäävää teknologiaa kehitetään St1:n pilottihankkeessa Otaniemessä Uusiutuvan ja päästöttömän syvän geolämmön hyödyntämistä tutkitaan ja kehitetään tällä hetkellä eri

Kustannustehokkuutta rakennushankkeisiin

Rakennus- ja saneeraushankkeiden sekä vikaselvitysten toteuttaminen ulkopuolisen palveluntarjoajan avulla vapauttaa resurssit omaan ydinliiketoimintaan. Asiakkaan tarpeiden mukaisesti suunniteltu kokonaisuus valmistuu vaivattomasti

Vastuullisesti vihreää

Puhuri Oy kehittää, rakentaa, operoi ja omistaa tuulipuistoja, jotka tekevät ympäristöystävällistä sähköä kunnille ja kaupungeille Tuulipuistoja nousee nyt ennennäkemättömällä tahdilla

Ääninuohouksella lisätehoa nuohoukseen

Monesti nuohoustarve voimalaitoksilla lisääntyy, kun kattilan polttoaine vaihtuu. Turpeen polton vähentyessä Suomessa siirrytään usein uusiutuvien polttoaineiden käyttöön – esimerkiksi puubiomassaan

ESCO-hankkeilla energiansäästöä

ESCO-hankkeessa energia-asiantuntija toteuttaa asiakasyrityksessä energiaselvityksen pohjalta investointeja ja toimenpiteitä, joilla säästetään energiaa ja tehostetaan energiankäyttöä. Hankkeen tavoitteiden toteutumista seurataan palvelukauden

Digiloikka kenttähuoltopalveluissa

Uusi mobiilisovellus @Field yhdistää Valmetin yli 1 100 kenttäpalveluammattilaista. Se yhtenäistää työtapamme ja parantaa asiakaskokemusta entisestään. VALMET INVESTOI strategisesti tärkeisiin

Suomalaisyritykset kokosivat voimansa

– kansallinen vetyklusteri edistää yhteistyöllä vetytalouteen siirtymistä Eurooppa kurottaa ilmastotavoitteisiinsa vedyn avulla. EU:ssa onkin meneillään kunnianhimoinen siirtymä kohti vetytaloutta, ja

Eristäminen on hiilipihi peliliike

Jatkuva energian hinnannousu sekä huoli ympäristön tilasta alleviivaavat tarvetta pienentää energiahävikkiä sekä hiilijalanjälkeä. Energiateollisuus on tässä kehityksessä paljon vartijana –

Tarkkaa energian mittausta

Saint-Gobain PAM tuo maahan eri valmistajien ultraäänitoimisia laskutuskäyttöön soveltuvia energiamäärämittareita. Asiakkaan kanssa käydään aina läpi tarvittavat erityispiirteet, jotta saadaan oikeanlainen

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitus on vaativa toimitus

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitustoimitukset ovat varsin poikkeuksellisia tavanomaisiin raudoitustoimituksiin verrattuna. Pääsääntöisesti projektien tuotantovauhti on normaalia rakentamista nopeampi ja rakentamispaikka usein vaativien

Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa

Uusi ala kaipaa ennustettavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä Suomen uusiutuvien tilastojen mukaan Suomeen on suunnitteilla reilu 300 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, joiden

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.