Energia-alan media

Teollisuus & ylläpito

Elinkaarikumppanuus tuo jatkuvuutta toimilaitehankkeisiin

AUMA vahvistaa läsnäoloaan Pohjois- ja Itä-Suomessa ja toimii asiakkaidensa kumppanina toimilaitehankkeiden koko elinkaaren ajan. Savon Voiman Iiksenvaaran voimalaitoksen vaiheittainen modernisointi on esimerkki pitkäjänteisen yhteistyön tuloksista käytännössä.

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

Pääkirjoitus: Energiaremontti vaatii realismia ja pitkäjänteisyyttä

Vihreä siirtymä muuttaa energiajärjestelmää jo nyt: uusiutuvan tuotannon kasvu, sähköistyminen ja energian varastoinnin merkitys näkyvät sekä teollisuuden investoinneissa että tuotannon rakenteissa. Energiankulutus ei kuitenkaan ole vähenemässä – teollisuuden sähköistyminen, datakeskukset, vedyn tuotanto ja liikenteen murros kasvattavat sähkön tarvetta.

Komissio haluaa sähköistää Euroopan Suomen esimerkkiä noudattaen – päästökauppa on tähän paras ohjauskeino

Energiateollisuus toivottaa komission lainsäädäntöesityksen EU:n päästökaupan kehittämisestä ja tiedonannon Sähköistämistä edistävästä toimintasuunnitelmasta tervetulleeksi, mutta kannustaa kunnianhimoisempaan politiikkaan. Päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan keskeisin väline myös 2030-luvulla ja sähköistyminen on Euroopan tie kohti strategista autonomiaa ja resilienssiä.

Näin Viasor vastasi VSV-Energian sähkösuodattimen vuosihuollosta.

Sähkösuodattimen tehtävänä on hallita päästöjä teollisissa prosesseissa keräämällä nokea, pölyä, tuhkaa ja muita savupartikkeleita poistokaasuista ennen niiden hallitsematonta vapautumista savupiipuista luontoon. Tämä keräys tapahtuu suljetun laitteen sisällä staattisen sähkön ja sähköisen vetovoiman avulla hyvin tehokkaasti hidastamatta kaasun virtausnopeutta prosessissa.

Enersenselle merkittävä sopimus Aquatechin kanssa maailman ensimmäisen laajan mittakaavan vihreän terästehtaan vedenkäsittelylaitokseen

Enersense asentaa putkistot ja teräsrakenteet vedenkäsittelylaitokseen, joka rakennetaan maailman ensimmäiseen laajamittaiseen vihreän teräksen tehtaaseen Pohjois-Ruotsin Bodeniin. Vähäpäästöisen teräksen tuotannon edistäminen on keskeistä ilmastonmuutoksen hillinnässä, sillä nykyisin teräs aiheuttaa noin 10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Kestävä energiasiirtymä vahvistaa Suomen turvallisuutta ja ilmastotavoitteiden toteutumista

Suomen ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Teknologian tutkimuskeskus tiedottavat: Siirtymä kestävään, sähköistyvään ja fossiilivapaaseen energiajärjestelmään on välttämätön ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja turvallisuusriskien vähentämiseksi. Suomen riippuvuus fossiilisista tuontipolttoaineista heikentää energiaturvallisuutta ja talouskasvun mahdollisuuksia. Vaikka fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä on jo onnistuttu vähentämään, tekoja kestävän energiasiirtymän edistämiseksi tarvitaan edelleen.

Sorsakosken Konepaja Oy

SORSAKOSKEN KONEPAJA Oy on painelaitteisiin erikoistunut konepajayhtiö. Yrityksen päätuotteet ovat asiakkaan prosessi- tai valmistusteknisistä tarpeista lähtevät painelaitteet sekä muut konepajatuotteet.

Piikkipaikalla

Suomella on täydet saumat rakentaa vähähiilistä maailmaa – kunhan maalipaikat käytetään tarkasti hyväksi, toteaa ylijohtaja Riku Huttunen TEM:stä Työ- ja

Äly kirittää sähköverkkojen kehitystä

Fiksumpaa energiaa, kiitos! SÄHKÖVERKOT JATKAVAT digitalisoitumistaan. Sähköverkkojen digitalisaatio- ja älyverkkopalveluista sekä hajautetun energiantuotannon palveluista vastaava palvelupäällikkö Lasse Kankainen Rejlersiltä toteaa,

Fiksumpia voimaloita, kiitos!

Biovoimaloita putkahtaa nyt esiin ympäri Suomea kuin sieniä sateella – Mutta myös esimerkiksi hukkalämmön talteenotto on hyvässä nosteessa METRO EI

Riittääkö biopannun raaka-aineita?

UUDET BIOVOIMALAITOKSET luottavat siihen, että ”vihreää kultaa” riittää vuoltavaksi. Pöyryn viimevuotisen raportin mukaan metsäteollisuus ja puubiomassaan perustuva energiantuotanto lisää puun

Keinot energiatehokkuuden parantamiseksi

Jo pienillä toimenpiteillä eteenpäin Taloyhtiöt voivat tehdä paljonkin parantaakseen energiatehokkuuttaan. Selvää säästöä syntyy kiinteistöautomaatiolla, mutta myös pienillä toimenpiteillä. TALOYHTIÖT OVATKIN

Kaikki energiasta

Energia 2018 -tapahtuma Messuilla nähtyä ENERGIA 2018 -tapahtuma järjestettiin onnistuneesti 23.-25.10.2018 Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa. Energiatapahtuma tarjosi ratkaisuja erityisesti teollisuudelle ja

DRUPS: etulyöntiasema voiman ylläpitoon

Machinery Oy voi nyt kaikeksi iloksi kertoa solmineensa uuden yhteistyösopimuksen belgialaisen DRUPS‑valmistajan Euro-Dieselin kanssa (= Diesel Rotary Uninterruptible Power Supply

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.