Energia-alan media

Ydinenergialain uudistus vauhdittaisi investointeja ja huomioisi pienydinvoiman

Ministeri Sari Multala. KUVA: TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ

Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle esityksen uudeksi ydinenergialaiksi. Uudistus korvaisi nykyisen lain kokonaisuudessaan ja päivittäisi ydinenergiaa koskevan sääntelyn vastaamaan teknologian kehitystä sekä alan uusia investointitarpeita.

Uudistuksen tavoitteena on varmistaa ydinenergian turvallinen käyttö, vastuullinen ydinjätehuolto sekä kansainvälisten velvoitteiden ja EU-sääntelyn noudattaminen. Samalla pyritään sujuvoittamaan uusien ydinlaitoshankkeiden valmistelua ja parantamaan investointien ennustettavuutta.

”Suomi tarvitsee aina ydinenergian kaltaista hiilivapaata, edullista ja toimitusvarmaa energiaa. Tällä uudistuksella varmistamme, että sen sääntely mukautuu erilaisiin teknologiavaihtoehtoihin ja teknologian kehitykseen. Samalla mahdollistetaan erilaiset ydinlaitoshankkeiden toteuttamiskonseptit ja parannetaan hankekehittäjien kannalta riskienhallintaa, ydinlaitoksiin liittyvää investointivarmuutta sekä parannetaan rahoituksen saamista investointeihin”, toteaa ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.

Esitys sisältää muun muassa teknologianeutraalin ja riskiperusteisen sääntelymallin, joka huomioi myös pienet modulaariset reaktorit (SMR). Lupajärjestelmää kevennettäisiin erityisesti hankkeiden alkuvaiheessa, ja ydinlaitosten lupamenettely muutettaisiin nykyistä modulaarisemmaksi.

”Uudistuksen myötä luomme selkeän, ajantasaisen ja johdonmukaisen ydinenergialainsäädännön, joka sovitetaan yhteen muun sääntelyn kanssa. Selkeytämme myös viranomaisrooleja, kevennämme tarpeettoman yksityiskohtaista teknistä sääntelyä ja vahvistamme valvonnan edellytyksiä niin turvallisuuden, huoltovarmuuden kuin ydinmateriaalivalvonnankin näkökulmasta”, ministeri Multala painottaa.

Hallitusohjelman mukaisesti uudistuksella pyritään vahvistamaan Suomen asemaa houkuttelevana ydinenergia-alan investointikohteena. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Hallitukselta linjaus tuulivoiman vähimmäisetäisyyksistä

Hallitus antaa esityksen uudesta alueidenkäyttölaista alkuvuonna 2026. Esitys sisältää aurinko- ja tuulivoimarakentamista ohjaavat erityiset säännökset. Hallitus on sopinut tuulivoimarakentamisen vähimmäisetäisyyksistä. ”Alueidenkäyttölain

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

26 GW uutta aurinkovoimakapasiteettia suunnitteilla – rakennusvalmiiden hankkeiden määrä kasvaa nopeasti

Suomen uusiutuvien päivitetyn hankeportfolion mukaan Suomeen on suunnitteilla yli 26 gigawattia (GW) teollisen mittaluokan aurinkovoimaa. Jo 77 hankkeella (4,6 GW) on kunnan myöntämä rakentamislupa. Rakentamisluvan saaneiden hankkeiden kapasiteetti on kasvanut noin gigawatilla vain puolessa vuodessa. Suurin aurinkovoimahankemaakunta sekä hankkeiden määrällä että kapasiteetilla mitattuna on Satakunta.

Puhdas energia siirtyy investointien ytimeen

Vihreä siirtymä on Suomessa etenemässä ilmastotavoitteista kohti konkreettisia energia- ja teollisuusinvestointeja. Sähköistyminen, uusiutuva energia, energian varastointi, vety ja hukkalämmön hyödyntäminen kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa. Samalla kasvava sähkönkulutus haastaa verkot ja lisää tarvetta joustolle.

Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää

Suomessa vetytalouden kehitys on edennyt suunnitelmista ensimmäisiin kaupallisiin tuotantolaitoksiin ja laajoihin infrastruktuurihankkeisiin. Seuraava vaihe ratkaisee, kuinka hyvin uusiutuva sähkö, vety, teollisuuden prosessit ja uudet polttoaineet saadaan toimimaan yhtenä kokonaisuutena.

Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaasähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Datakeskusten ja teollisuuden sähkönkulutus kasvaa nopeasti. Kaasun siirtoinfrastruktuuri
voi tukea sähkön riittävyyttä, maamme huoltovarmuutta ja
kotimaisia investointeja. Bio- ja synteettisen metaanin hankkeet tarjoavat tulevaisuudessa
uusiutuvia ja vähähiilisiä kaasuja teollisuuden polttoaineiksi, sanoo
Janne Grönlund kaasunsiirtoyhtiö Gasgridilta.

Pääkirjoitus: Energiaremontti vaatii realismia ja pitkäjänteisyyttä

Vihreä siirtymä muuttaa energiajärjestelmää jo nyt: uusiutuvan tuotannon kasvu, sähköistyminen ja energian varastoinnin merkitys näkyvät sekä teollisuuden investoinneissa että tuotannon rakenteissa. Energiankulutus ei kuitenkaan ole vähenemässä – teollisuuden sähköistyminen, datakeskukset, vedyn tuotanto ja liikenteen murros kasvattavat sähkön tarvetta.

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.