Energiatuotanto ja -jakelu (Polttoaineiden kuljetinlaitteet ja järjestelmät)
Laitex Oy vahvistaa palveluliiketoimintaansa - Timo Kupsanen palveluliiketoimintajohtajaksi
Lappeenrantalainen materiaalinkäsittelylaitteiden suunnittelija ja valmistaja Laitex Oy tekee merkittävän satsauksen palveluliiketoimintansa parantamiseen. Palvelut ovat jatkossa omana liiketoiminta-alueenaan ja
liiketoimintajohtajaksi on palkattu DI Timo Kupsanen, joka aloittaa tehtävässään 1.10.2018.
MUUTOKSEN TAUSTALLA on LAITEX2021 -strategia, jossa keskeisessä roolissa on asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kehittäminen.
"Reilun 30 vuoden aikana olemme toimittaneet yli 8 000 laitetta ympäri maailmaa. Asiakaspalvelun kannalta on tärkeää, että pystymme jatkossa huolehtimaan huomattavasti paremmin laitteiden elinkaaresta", kertoo toimitusjohtaja Lasse Kurronen.
Positioon nimetty Timo Kupsanen on kokenut palveluliiketoiminnan ammattilainen. Hän on johtanut Outotecin palveluliiketoimintaa Lähi-Idässä ja toiminut palveluiden tuotepäällikkönä. Kupsasen mukaan Laitexin vahvuuksia ovat pitkä kokemus prosessiteollisuudesta, oma valmistus sekä vahva suunnittelutiimi. Asiakkaille muutos näkyy aktiivisempana yhteydenpitona asiakaskunnan käyttö- ja kunnossapito-organisaatioihin. Laitex alkaa kehittää uusia tuotteita huolenpitosopimuksien ja IoT:n tuomien mahdollisuuksien ympärille.
Vuonna 1986 perustettu suomalainen Laitex Oy on kokenut materiaalinkäsittelylaitteiden toimittaja, joka toimittaa kuljettimia ja kuljetinjärjestelmiä monipuolisesti prosessiteollisuuden projekteihin kuten voimalaitoksiin, sellutehtaisiin ja kaivoksille. Laitexin pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa ja toimipisteet löytyvät myös Vantaalta ja Pietarista. Laitex työllistää tällä hetkellä 60 prosessiteollisuuden asiantuntijaa.
Lisätietoja: lasse.kurronen@laitex.fi
timo.kupsanen@laitex.fi
www.laitex.fi