mainos_1112

Energialähteet ja polttoaineet (Bioenergia)

Turku Energian voimalaitos osoittaa Laitexin uuden suunnan

artikkelikuva: Turku Energian voimalaitos osoittaa Laitexin uuden suunnan

Polttoaineiden käsittely- ja kuljetinjärjestelmiä tarvitaan raskaassa prosessiteollisuudessa, muun muassa biomassaa polttavilla voimalaitoksilla. Laitex Oy suunnittelee, valmistaa ja myy tällaisia järjestelmiä sekä Suomeen että ulkomaille. Monesti toimitukset ovat kokonaisprojekteja, joilla varmistetaan materiaalivirtojen liikkuminen voimalaitoksen portilta eteenpäin, siiloihin ja kattiloihin asti.

Erilaisia kuljettimia ja kuljetinjärjestelmiä valmistava Laitex Oy perustettiin vuonna 1986. Sen liikevaihto viime vuonna oli 9,9 miljoonaa euroa ja tämä vuosi tuo kasvua 25%. Tuoreen strategian keskeinen tavoite on kasvattaa liikevaihtoa yli 20 miljoonaan euroon vuoteen 2022 mennessä.

”Olemme vahvasti sitoutuneet asiakkaidemme bisneksen kasvattamiseen”, Laitex Oy:n toimitusjohtaja Lasse Kurronen vakuuttaa.

Laitex kansainvälistyi 1990-luvulla erityisesti Ruotsin- ja Venäjän-myynnin avulla. Nykyään yritys työllistää 70 henkilöä ja laajentaa toimintaansa yhä enemmän ulkomaisille markkinoille.

Keskeisiä vientialueita ovat viime vuosina olleet Eurooppa, Venäjä ja Etelä-Amerikka.

”Flow must go on”
Projektijohtaja Tomi Kokkola Laitex Oy:stä kertoo, että polttoaineiden käsittely- ja kuljetinjärjestelmät ovat tätä nykyä varsin kysyttyjä.

”Nyt rakennetaan paljon voimalaitoksia, joissa käytetään polttoaineena biomassaa. Laitexilla on parhaillaan useita toimitusprojekteja meneillään”, Kokkola sanoo.

Laitexin kuljettimia tarvitaan voimalaitoksella polttoaineen vastaanotossa, seulonnassa ja murskauksessa, kattilansyötössä sekä tuhkankäsittelyssä, ja tietysti kuljettamisessa eri toimintojen välillä. Lisäksi Laitexin toimituksiin usein kuuluu myös sähköistys, automaatio ja rakennukset.

”Kokonaistoimituksissa pystymme itse vaikuttamaan enemmän ratkaisuihin ja parantamaan laitoksen käyttövarmuutta pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi järjestämme asiakkaillemme laitteistojen käyttö- ja kunnossapitopalveluja sekä käyttökoulutusta.”

”Laitteistoistamme menee noin 60 prosenttia vientiin, joko suoraan tai suomalaisten tilaajien välityksellä”, Kokkola toteaa.

Nykyaikaisia järjestelmiä
Turku Energian laitokselle

Hiljattain Laitex Oy toimitti polttoaineen käsittely- ja kuljetusjärjestelmät Turku Energian uuteen Artukaisten voimalaitokseen.

kuva

Polttoaineteholtaan 12 megawatin (MW) voimalaitos sijaitsee Turun jääkiekkoareenan ja messukeskuksen läheisyydessä. Laitos tuottaa prosessihöyryä lähialueen teollisuusyrityksille ja käyttää polttoaineenaan metsätähteitä sekä muuta puuhaketta.

Sopimus laitteistotoimituksista Turku Energialle solmittiin alkuvuodesta 2017. Asennustyöt alkoivat saman vuoden loppukesällä.

Järjestelmäinvestoinnin arvo oli noin 2,2 miljoonaa euroa. Voimalaitos otettiin käyttöön alkuvuodesta 2018. Se korvasi vanhan öljykäyttöisen laitoksen.

”Kyseessä oli kokonaistoimitus, johon kuuluivat polttoaineen vastaanotto- ja seulontajärjestelmät, pölynpoistolaitteet vastaanottoon ja seulomoon, raudanerotuslaitteisto seulomorakennukseen, kuljettimet seulomolle ja päiväsiilolle, sähköistys, automaatio, asennukset ja koulutukset, sekä tietenkin koko järjestelmän suunnittelu”, Kokkola täsmentää.

”Niin ikään toimitukseen kuului kaksi rakennusta: vastaanottoasema ja seulomo. Laitoksella on käytössä kolmilohkoinen kolapohjavastaanotto, jonka vastaanottokapasiteetti on yhteensä 600 kuutiota.”

Seulomon ja kattilalaitoksen päiväsiilon välille asennettiin kolakuljetin, jonka pituus on 45 metriä.

”Laitex on ollut Turku Energialle joustava kumppani, joka on ottanut kehitysehdotuksemme huomioon ja reagoinut nopeasti pieniinkin muutostarpeisiin. Kokemuksemme yhteistyöstä olivat kaiken kaikkiaan äärimmäisen myönteisiä”, Turku Energian projektipäällikkö Jari Lahtinen kehuu toimitusta.

Asennustyöt valmistuivat aikataulun mukaan ja hyvässä yhteishengessä.

”Asiakas on ollut tyytyväinen myös laitteistojen toimintaan”, Kokkola mainitsee.

Hänen mukaansa tämäntyyppiset laajat projektit, joihin kuuluu kuljettimien lisäksi paljon muutakin tekniikkaa ja palveluja, ovat viime aikoina selvästi yleistyneet. Monipuolinen infrastruktuuri tukee voimalaitosten toimintaa ja saa asiat etenemään oikeaan suuntaan.

Lisätietoja: www.laitex.fi

Teksti: Ari Mononen

kuva

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
Enertec 4/2024

enertec

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »