Energia-alan media

Metsä Groupin biotuotetehdas vihittiin Äänekoskella

METSÄ GROUP juhli uuden sukupolven biotuotetehtaan vihkiäisiä Äänekoskella keskiviikkona 18.10.2017. Tehtaan vihki käyttöön tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Sellua ja lukuisia muita biotuotteita valmistava biotuotetehdas on metsäteollisuuden historian suurin investointi Suomessa, 1,2 miljardia euroa. Sen perustana on kestävästi tuotetun sellukuidun ja muiden biotuotteiden kysynnän maailmanlaajuinen kasvu.

Vihkiäispuheessaan presidentti Sauli Niinistö totesi, että Suomen hyvinvointi perustuu paljolti vientiteollisuuteen.

”Metsäteollisuus on edelleen keskeinen vientiala ja suuri työllistäjä Suomessa. Sen taloudellista merkitystä korostaa, että tuotannossa tarvittavat raaka-aineet ja palvelut hankitaan valtaosin kotimaasta. Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdas on esimerkki uuden ajan metsäteollisuudesta. Sen positiiviset vaikutukset Suomen kansantalouteen ovat merkittäviä”, Sauli Niinistö sanoo.

Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan korosti puheessaan, että talouden kasvu Suomessa edellyttää investointeja.

”Metsä Group investoi vuosina 2015-2017 yhteensä noin kaksi miljardia euroa, josta noin 85 prosenttia Suomeen. Biotuotetehtaan vaikutukset yltävät koko maahamme. Tehdas kasvattaa Suomen vuotuista vientiä puoli miljardia euroa, luo noin 1 500 uutta työpaikkaa suorassa arvoketjussaan ja vaikuttaa puunhankintaan valtakunnanlaajuisesti. Itsenäisen Suomen täyttäessä 100 vuotta on Metsä Groupin kunnia-asia olla mukana rakentamassa Suomen taloudesta entistä vahvempaa”, Kari Jordan sanoo.

Biotuotetehtaan rakentaminen alkoi huhtikuussa 2015, ja tehdas käynnistettiin elokuun puolivälissä 2017 – tarkasti alkuperäisessä budjetissaan ja aikataulussaan. Tehtaan tuotanto on noussut suunnitellusti starttikäyrän mukaisesti.

Biotuotetehdas on osoittanut, että Suomessa pystytään laadukkaasti ja kilpailukykyisesti toteuttamaan suuren mittakaavan hankkeita. Sen ovat mahdollistaneet huolellinen suunnittelu, avoin ja rakentava yhteistyö hankkeeseen osallistuneiden tahojen kanssa sekä sitoutunut henkilöstö.

Selluntuotanto nousee Äänekoskella 1,3 miljoonaan tonniin aikaisemmasta noin 0,5 miljoonasta tonnista. Biotuotetehdas on Metsä Groupin kilpailukyvyn kannalta merkittävä hanke. Kun tehdas saavuttaa nimellistuotantonsa arviolta ensi vuoden puolivälissä, Metsä Group on maailman suurin markkinahavusellun tuottaja.

Äänekosken teollinen ekosysteemi kasvaa biotuotetehtaan myötä, sillä tehdas toimii alustana uusien biotuotteiden valmistamiselle. Ensivaiheen uusia biotuotteita ovat tuotekaasu, rikkihappo sekä biokaasu ja biopolttoainepelletit. Keskeisiä uusien biotuotteiden kehityshankkeita ovat ligniinijalosteet, tekstiilikuidut ja biokomposiitti.

Biotuotetehdas vauhdittaa uusiutuvan energian kasvua nostaen sen osuutta maassamme noin kahdella prosenttiyksiköllä. Tehdas on energiatehokkuudeltaan alansa huippua maailmassa, sen biosähkön omavaraisuus on 240 prosenttia, eikä tehdas käytä fossiilisia polttoaineita.

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Tuulivoima on investointimagneetti

Tuulivoima löi itsensä isosti läpi viime vuonna. Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan suomalaisen tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna 41 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

Vahva osaaminen vauhdittaa vetytaloutta

  Vedyn käyttömahdollisuudet ulottuvat teollisuudesta liikenteeseen, energian varastointiin ja jatkojalostamiseen. Vetytalouden toteutuminen edellyttää avointa yhteistyötä ja osaamista koko arvoketjun osalta. Tärkeässä

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.