Energia-alan media

YT23 toukokuussa Jyväskylässä

Yhdyskuntatekniikka 2023 -tapahtuma järjestetään 10.–11.5.2023 Jyväskylän Paviljongissa.

Näyttely ja seminaarit kokoavat yhteen
infra-alan toimijat

Kaikkiaan näyttelyyn odotetaan yli 220 näytteilleasettajaa.
Ne edustavat koko infra-alaa: energiahuoltoa, jäte- ja ympäristöhuoltoa,
liikenne- ja alueinfraa, vesihuoltoa, koneita, laitteita
ja varusteita sekä mittaus-, tutkimus- ja muita palveluita.
Sisäosastoista on varattu jo lähes 80 %.

Samaan aikaan näyttelyn kanssa Paviljonkiin kokoontuvat
infra-alan asiantuntijat järjestöjen seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin.
VIP-lipulla pääsee osallistumaan kaikkiin oman
kiinnostuksen mukaisesti ja verkostoitumaan tehokkaasti. Kaikkiaan
paikalle odotetaan noin 5 000 näyttelyvierasta ja seminaariosallistujaa.

Ekskursioita tiistai-iltana – tietoiskuhaastatteluja
ja kilpailuja näyttelyn yhteydessä

Jyväskylään tiistaina saapuville on tarjolla kaksi opastettua
kiertoajelua kaupunkisuunnittelun ja infrarakentamisen kohteisiin.

B2-hallin Tietoiskuladossa voi seurata näytteilleasettajien
haastatteluja. Uutuustuote- ja Infra-alan monet osaajat -kilpailujen
suosikkejaan voi äänestää ennakkoon YT23-nettisivuilla.
Näyttelyn parhaat osastot palkitaan tälläkin kertaa.

Näyttely ja sen ohjelma kävijöille maksuttomia

Kävijäksi voi ilmoittautua ennakkoon tai tapahtumaan tullessa.
Etukäteen rekisteröityneille lähetetään sisäänpääsyyn tarvittava
nimikortti ennen tapahtumaa.

Tapahtuman nettisivujen ja maalis-huhtikuussa käyttöön
otettavan YT23 tapahtumasovelluksen kautta saa tietoa ohjelmista,
viimeisimmistä YT23-uutisista ja voi tutustua näyttelyalueiden
karttoihin.

Käy tutustumassa tapahtumaan, sen ohjelmaan, rekisteröidy
kävijäksi tai ilmoittaudu näytteilleasettajaksi osoitteessa: www.yhdyskuntatekniikka.fi

Tervetuloa YT23 -tapahtumaan Jyväskylään!

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Datakeskukset kuumina

Energiatehokkuus ohjaa datakeskusten tulevaisuutta Suomen viileä ilmasto, vakaa sähköverkko, sähkön edullisuus ja runsas uusiutuvan energian tarjonta ovat tehneet Suomesta houkuttelevan kohteen

Vetyvoimainen Suomi tulee, oletko valmis?

Suomesta halutaan maailman houkuttelevin vetytalousmaa. Gasgridin huhtikuisessa seminaarissa puhuttiin vetyvoimaisuudesta ja vihreän siirtymän tulevaisuudesta ”Vihreän siirtymän hankkeita on tällä hetkellä vireillä

Uusi hiilidiili tulille

Euroopan komission ilmastotavoitteet eivät ole menettäneet kunnianhimoaan. Tuore komission 2040 tiedonanto esittää 90 % päästövähennyksiä verrattuna vuoden 1990 päästötasoon. Tavoite on

Tuulivoiman tuumaustauko

Vuoden 2023 aikana Suomeen rakennettiin 212 uutta tuulivoimalaa – mikä tekee siitä kaikkien aikojen toiseksi kovimman tuulivoimavuoden. Hankkeita vyöryy toteutukseen tasaista

Reilu puolitus, kiitos!

EU:n komissio ”pudotti” heinäkuussa Fit for 55 -ilmasto- ja energialainsäädäntöpaketin, jonka vaikutus näkyy ja tuntuu. Fit for 55 tavoittelee valmiutta vähentää

Ilmastonmuutos pois takapenkiltä

Koronavirus on syönyt ilmatilaa monelta muulta tärkeältä asialta – joista pinon päällimmäisenä lienee ilmastonmuutos. Ja samaan tapaan kuin Covid-kriisissä taisteluväsymys on

Päästöt ennätyksellisen alas sähköntuotannossa

Sähköntuotannon päästöt ovat nyt alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Energiateollisuus ry:n tammikuussa julkaisemat sähköntuotannon vuositilastot osoittavat, että sähköntuotannon päästöt laskivat vuoden

Varmuus on paras

Syyskuussa julkistetun energiajärjestelmien paremmuusvertailun mukaan Suomi on sijalla viisi vertailussa mukana olevasta 128:sta maasta. Viime vuonna Suomi oli World Energy Councilin

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.