Energia-alan media

Vuonna 2026 haastavat geopolitiikka, kyber- ja tietoturvauhat, tekoäly – sekä henkilöstön kriittinen osaaminen

Johtava konsultti Tommi Leppänen toteaa, että henkilöstön kriittisen osaamisen varmentamiseen pitäisi suhtautua jatkuvana ja systemaattisena työnä. KUVA: MATTI RAJALA

Pätevä henkilöstö on tutkitusti yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka vaikuttavat organisaation turvallisuuteen etenkin turvallisuuskriittisillä toimialoilla. Turvallisuuskriittisiin toimialoihin lukeutuvat esimerkiksi energia- ja prosessiteollisuus, sosiaali- ja terveydenhuolto, ilmailuala sekä logistiikka.

Turvallisuusjohtamiseen erikoistuneen ohjelmistotalo Qreformin mukaan osaamisen hallinnan yleisimpiä haasteita näillä aloilla ovat yksittäisten työntekijöiden vaihteleva osaamistaso sekä osaamisen ajallinen muutos.

”Henkilöstön osaamisen hallinnassa on tärkeää muistaa, että perehdytyksessä kertaalleen varmennettu osaaminen ei riitä. Toimintaympäristö muuttuu nyt jatkuvasti, ja samaan aikaan ihmiset kehittyvät, oppivat uutta – ja inhimillisesti myös unohtavat. Yksi riskin paikka on se, että henkilöstön osaaminen on kunnossa paperilla, mutta käytännössä se on puutteellista tai vanhentunutta”, Qreformin johtava konsultti Tommi Leppänen toteaa.

Osaamisen varmentamiseen pitäisi Leppäsen mukaan suhtautua jatkuvana ja systemaattisena työnä. Vähimmillään pitäisi tunnistaa ja määritellä kriittinen osaaminen ja myös johtaa ja ylläpitää sitä järjestelmällisesti. Tässä suomalaiset organisaatiot onnistuvat hänen mukaansa vaihtelevalla tasolla.

”Osalla asiakasorganisaatioista on hyvinkin toimivat ja mietityt rakenteet osaamisen ylläpitoon ja kehittämiseen, jolloin ne pystyvät myös reagoimaan nopeasti uusiin osaamisvaatimuksiin. Näitä on viime vuosina ilmaantunut paljon: teknologian ja automaation kehittyminen, tekoäly, geopoliittiset jännitteet sekä kyber- ja tietoturvauhat. Osassa organisaatioista osaamisen johtaminen on kuitenkin edelleen enemmän reaktiivista kuin ennakoivaa”, Leppänen kertoo.

Pätevä henkilöstö osaa tunnistaa, analysoida ja estää riskejä – sekä tarvittaessa minimoida vaikutukset

Henkilöstön osaaminen vaatii Leppäsen mukaan systemaattista hallintaa, jotta työntekijät pystyvät täyttämään kriittisen roolinsa niin riskien tunnistamisessa, analysoinnissa, estämisessä kuin vaikutusten minimoinnissakin. Varmentamalla henkilöstön kriittinen osaaminen pystytään nostamaan henkilöstön toimintavalmiutta erilaisissa skenaarioissa.

”Riskienhallinnan tavoitteiden, toimintatapojen ja rakenteiden varmistaminen on aina organisaation johdon vastuulla, niin turvallisuuskriittisillä toimialoilla kuin kaikilla muillakin. Käytännön turvallisuus tehdään kuitenkin koko työyhteisön voimin arjen työssä. Siksi on varmistettava, että jokaisessa tiimissä ja työvuorossa on riittävästi ajantasaista osaamista”, Leppänen tiivistää.

Leppäsellä on aiempaa työkokemusta muun muassa energiateollisuuden pätevyyksien kehittämisen johtotehtävistä Suomessa ja ulkomailla. Hän pitää kriittisen osaamisen hallintaa keskeisenä tekijänä niin turvallisuudessa, liiketoiminnan jatkuvuudessa kuin työhyvinvoinnissakin.

”Poikkeamat ovat useimmiten seurausta monen epäonnisen tapahtuman summasta. Henkilöstöllä tulee olla riittävä osaaminen myös epätavanomaisiin tilanteisiin, joissa normaalit suojaustoimet syystä tai toisesta pettävät. Jos mahdollinen riski jää pätevän ja terävästi toimivan henkilöstön haaviin missä tahansa vaiheessa ennen toteutumistaan, vahinko vältetään”, Leppänen toteaa.

Lähde: Vetter Communications Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Paranna kyberturvallisuutta kokonaispalvelukonseptilla

Energia-alan suljettujen järjestelmien käytönvalvonta on murroksessa, ja kyberturvallisuus vaatii aiempaa enemmän panostusta. Kokonaispalvelukonsepti VALVOT kattaa käytönvalvontajärjestelmän suunnittelun, toteuttamisen ja ylläpidon kyberturvallisesti.

Turbiinin lakkautumisen vaikutukset sähköntuotannossa

Yleisesti arvioidaan, että 20 % tuotantolaitosten suunnittelemattomista käyttökatkoista johtuu turbiiniongelmista ja 19 % näistä käyttökatkoista liittyy voitelujärjestelmiin, pääasiassa lakkautumisen vuoksi. ”Lakkautuminen

Kartoita turvallisuusriskit verkkokyselyllä

Toimiva turvallisuuskulttuuri parantaa työhyvinvointia, tehokkuutta ja työn laatua. Kiwa Inspectan tarjoamalla turvallisuuskulttuurin verkkokyselyllä voidaan kartoittaa organisaation turvallisuuskulttuurin nykytilaa. Kyselyn tuloksiin perustuvien

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023. Rekisteröityminen

Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella

VTT:n koordinoimassa projektissa kehitettiin uutta teknologiaa sähköntuotantoon ääriolosuhteissa Sähköverkon ulkopuolella on tuhansia linkkimastoja, sääasemia, rakennustyömaita, rautateitä ja muita kohteita, joissa tarvitaan

Vetysuomi

Suunnitteilla olevat vetylaitokset ja suomen vetyhankkeiden nykytila Vety on energiateknologioiden kärjessä kulkeva elementti, joka voi tarjota ratkaisuja moneen haasteeseen matkalla kohti

Sähköasemat ja niiden toimintavarmuus suomessa

Modernisointi, suojaus ja laajennusmahdollisuudet Sähköasemat ovat keskeinen osa Suomen sähköjärjestelmää, ja niiden toimintavarmuus on kriittistä niin teollisuuden, liikenteen kuin kotitalouksienkin sähköntoimitusten

Paranna pumppujärjestelmien energiatehokkuutta

KSB:n System Efficiency Service (SES) tarjoaa kattavan analyysin, joka optimoi teollisuuden ja kunnallisten laitosten pumppujärjestelmien energiatehokkuuden ja vähentää energiakustannuksia. Monissa teollisuuden

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 2/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.