Energia-alan media

Voimalaitosten ulkoiset melutasot hallintaan äänenvaimentimilla

Melurajoitusten tiukentuessa äänenvaimentimilla on yhä merkittävämpi rooli voimaloiden ja erilaisten teollisten laitosten melunhallinnassa. Vuonna 1974 perustettu Ilmastointi & Ohutlevy Oy on raisiolainen osaava ja kokenut yhteistyökumppani meluongelmien ratkaisussa.

KAASUTURBIINIEN ILMANOTOSTA ja lämmön talteenoton
poistoilman ulospuhalluksesta tulee varsin voimakas ääni,
jota joudutaan vaimentamaan erityisesti, kun laitoksen lähistöllä
on asutusta. Ilmanotto tai -poistokanavointiin liitettävä
äänenvaimennin ratkaisee meluongelman.

”Puhaltimesta johtuvia ääniä vaimennetaan ajamalla
ääntä eräänlaisista solista läpi ja imeytetään sitä vaimennuselementteihin.
Aikoinaan äänenvaimennuksessa käytettiin paljon
mineraalivillaa. Tänä päivänä äänenvaimennukseen käytetään
dacronia, joka on muovikomposiittia tai korkeammissa
lämpötiloissa lasikuitulankaa”, Ilmastointi & Ohutlevy Oy:n toimitusjohtaja
Seppo Vainikka kertoo.

Ilmastointi & Ohutlevy Oy suunnittelee ja valmistaa muun
muassa lämmönvaihtimia, äänenvaimentimia, savukaasupesureita
ja kanavistoja.

”Olemme tehneet
ympäri maailmaa
Siemensille voimaloihin
äänenvaimennusjärjestelmiä.

Tuotteiden valmistusmateriaaleina ovat ruostumaton teräs,
haponkestävä teräs, alumiini ja rauta. Tuotteita valmistetaan
lämmön- ja kulutuksenkestävistä teräksistä sekä tarvittaessa
myös vaativammista materiaaleista.

kuva

Toimituksia ympäri maailmaa

”Olemme toimineet jo usean vuosikymmenen ajan yhteistyökumppanina
paperi- ja selluteollisuuden toimittajille. Toimitamme
myös kaasuturbiinien sisääntuloilmajärjestelmiä sekä
kuumuutta kestäviä joustavia liittimiä voimalaitoksiin ja öljynjalostamoihin.
Lisäksi toimimme myös yhteistyökumppanina
useille savukaasupesurien toimittajille ja telakoille”, Vainikka
kertoo.

Siemens on ollut Ilmastointi & Ohutlevy Oy:n tärkeä yhteistyökumppani
voimalaitosten äänenvaimenninjärjestelmien
osalta.

”Siemens on auditoinut meidät ja hyväksynyt toimittajakseen.
Olemme tehneet ympäri maailmaa Siemensille voimaloihin
äänenvaimennusjärjestelmiä, jotka ovat kaasuturbiinien
ilman sisäänottolaitteistojen yhteydessä”, Vainikka kertoo.

Lisätietoja: ieto.fi

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Ääninuohouksella lisätehoa nuohoukseen

Monesti nuohoustarve voimalaitoksilla lisääntyy, kun kattilan polttoaine vaihtuu. Turpeen polton vähentyessä Suomessa siirrytään usein uusiutuvien polttoaineiden käyttöön – esimerkiksi puubiomassaan –

Tuulivoima on edullisinta energiaa

Mahdollisuudet ovat rajattomat Suomessa tuulivoima on nopeimmin kasvava energiantuotannon muoto ja nykyisellä kustannustasolla edullisin energiantuotantotapa. Uusiutuvana, päästöttömänä energiantuotantomuotona tuulivoimalla on merkittävä

Eristäminen on hiilipihi peliliike

Jatkuva energian hinnannousu sekä huoli ympäristön tilasta alleviivaavat tarvetta pienentää energiahävikkiä sekä hiilijalanjälkeä. Energiateollisuus on tässä kehityksessä paljon vartijana – ja

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin

Hallitukselta linjaus tuulivoiman vähimmäisetäisyyksistä

Hallitus antaa esityksen uudesta alueidenkäyttölaista alkuvuonna 2026. Esitys sisältää aurinko- ja tuulivoimarakentamista ohjaavat erityiset säännökset. Hallitus on sopinut tuulivoimarakentamisen vähimmäisetäisyyksistä. ”Alueidenkäyttölain

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.