Energia-alan media

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Kuva: Pexels

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin vetytalouden synnyssä kuin koko suomalaisen teollisuussektorin sähköistymisessä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana vain maatuulivoimalla voidaan tuottaa suurissa määrin nopeasti ja edullisesti lisää sähköä. 

Suomen uusiutuvat kiittää Vetyklusteria hyvästä työstä vetytalouden tiekartan valmistelussa. Tiekartassa on tunnistettu kotimaisen uusiutuvan sähkön ratkaiseva rooli vetytalouden arvoketjun luomisessa. Uusiutuva energia on Suomen vahvuus, minkä hyödyntäminen ei tapahdu itsestään. Jokainen uusiutuvan energian hanke vaatii paljon ammattilaisten työtä, paikallista yhteistyötä kuntalaisten ja päättäjien kanssa sekä monipuolista luontovaikutusten huomiointia. 

Suomessa on merkittävä määrä kehitteillä olevia tuuli- ja aurinkovoimahankkeita. Etenkin pitkälle kehitetyt maatuulivoimahankkeet ovat merkittävimpiä syitä, miksi Suomeen on suunnitteilla niin vetyhankkeita kuin teollisuuden sähköistämisen hankkeita. Vahva uusiutuvan energian hankeportfolio on Suomen vahvuus kilpailussa vetytalouden hankkeista.  

Ylimääräinen lisäsääntely kotimaisen uusiutuvan energian rakentamiselle, on se sitten tuuli- tai aurinkovoimaa, heikentävät merkittävästi vihreän siirtymän investointien potentiaalia luoda uutta talouskasvua ja sen myötä uusia työpaikkoja Suomeen, kuten vetytiekartta toteaa. 

”Vetytalouden tiekartta on oikealla asialla. Vetytalous ja ylipäänsä meneillään oleva energiamurros fossiilisista uusiutuvaan vaativat onnistuakseen pitkäjänteistä ja ennustettavaa päätöksentekoa. Vedyn, puhtaan sähkön ja teollisuuden sähköistymisen investoinnit kestävät pitempään kuin yhden vaalikauden. Pikavoittoja on tarjolla vähän, sen sijaan uusia työpaikkoja ja ilmastotekoja jälkipolville syntyy kaukokatseisilla päätöksillä”, Suomen uusiutuvat ry:n edunvalvontajohtaja Matias Ollila kannustaa. 

Lähde: Suomen uusiutuvat ry

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Akkujen kierrätys säästää tärkeitä raaka-aineita

Käytettyjen sähköakkujen kierrätyksestä saadaan uusien akkujen valmistuslinjoilla tarvittavia harvinaisia metalleja. Nykyaikaiset akkujen kierrätysratkaisut vähentävät uuden raaka-aineen tarvetta ja samalla parantavat eurooppalaisten

Onko vastuullisuus teollisille pk-yrityksille kilpailuetu

Vastuullisuus on yhä useammin teollisen pk-yrityksen kilpailuetu. Tutkimukset osoittavat, että kestävyyteen panostaminen vahvistaa pk-yritysten taloudellista suorituskykyä, mainetta ja innovatiivisuutta. Kun vastuullisuus kytketään osaksi strategiaa ja arjen prosesseja, se tukee pitkäjänteistä kasvua ja parantaa asemaa markkinoilla. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miten vastuullisuus muuttuu konkreettisiksi teoiksi ja miten suomalaiset pk-yritykset hyödyntävät sitä menestyksekkäästi kilpailuedun lähteenä.

Komissio haluaa sähköistää Euroopan Suomen esimerkkiä noudattaen – päästökauppa on tähän paras ohjauskeino

Energiateollisuus toivottaa komission lainsäädäntöesityksen EU:n päästökaupan kehittämisestä ja tiedonannon Sähköistämistä edistävästä toimintasuunnitelmasta tervetulleeksi, mutta kannustaa kunnianhimoisempaan politiikkaan. Päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan keskeisin väline myös 2030-luvulla ja sähköistyminen on Euroopan tie kohti strategista autonomiaa ja resilienssiä.

Enersenselle merkittävä sopimus Aquatechin kanssa maailman ensimmäisen laajan mittakaavan vihreän terästehtaan vedenkäsittelylaitokseen

Enersense asentaa putkistot ja teräsrakenteet vedenkäsittelylaitokseen, joka rakennetaan maailman ensimmäiseen laajamittaiseen vihreän teräksen tehtaaseen Pohjois-Ruotsin Bodeniin. Vähäpäästöisen teräksen tuotannon edistäminen on keskeistä ilmastonmuutoksen hillinnässä, sillä nykyisin teräs aiheuttaa noin 10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.