Energia-alan media

Vanhat kaukolämpö- ja höyrykattilat uusiutuvalle energialle retrofittauksella

Kotimainen energia- ja prosessitekniikan asiantuntijayritys CTI – CT Industrial toteuttaa haastavia ja innovatiivisia ratkaisuja teollisuusasiakkailleen ja uudistaa energiajärjestelmiä kestävämmiksi, älykkäämmiksi ja vastuullisemmiksi. Yksi CTI:n tarjoamista palveluista on retrofit-palvelu, jossa olemassa oleva energiajärjestelmä päivitetään käyttämään fossiilisen polttoaineen sijaan biopolttoainetta – pellettipölyä, bioöljyä tai biokaasua – ilman uutta kattilainvestointia.

Tyypillisiä CTI:n retrofit-kohteita ovat kaukolämpölaitokset ja varavoimalaitokset, joissa polttoaine halutaan vaihtaa fossiilisesta öljystä tai kaasusta puupellettiin, bioöljyyn tai -kaasuun.

”Teemme myös uusia pölypolttosovelluksia, jossa asiakkaalle toimitetaan kokonaan uusi kattilakin. Parhaillaan kaukolämpö ja teollisen lämmöntuotanto myös sähköistyvät vauhdilla, ja me teemme myös paljon sähkökattilaprojekteja. Asiakkaat tarvitsevat varavoimaa sähkön lisäksi ja tähän retrofit soveltuu loistavasti”, CTI:n toimitusjohtaja Mikko Lehtonen kertoo.

Kajaanissa CTI konvertoi parhaillaan Loiste Lämmön vuodelta 1995 olevan 40 MW kaukolämpölaitoksen kevytöljykattilaa polttoöljyltä pölylle. Kattilalla on vielä pitkälti käyttöikää jäljellä.  Laitoksen tuotantoprofiili säilyy vara- ja reservihuippulaitoksena. Hanke on rakennusvaiheessa ja käyttöönotto alkaa vuoden vaihteessa.

Uusiutuvalle energialle ilman uutta kattilainvestointia

”Suomen kaukolämpöverkostossa on paljon bioperusvoimaa kaukolämpökattiloilla ja vanhoja hyvin vähän käytettyjä varakattiloita polttoöljyllä tai maakaasulla. Siellä on iso uusimispotentiaali, koska laitosten öljypolttimet alkavat olla 20 – 40 vuotta vanhoja. Yleensä laitoksissa on 5 – 70 megawatin öljykattila, jolla on vähän käyttötunteja. Nämä ovat retrofittaukselle ihanteellisia kohteita”, Lehtonen toteaa.

CTI:n retrofit-palvelu päivittää olemassa olevan järjestelmän käyttämään fossiilisen polttoaineen sijaan biopolttoainetta, eli pellettipölyä, bioöljyä tai biokaasua. Näin uudistettu laitos täyttää vaaditut päästörajoitukset ja hiilineutraalisuustavoitteet ilman uutta kattilainvestointia.

”Laitteistojamme käytetään kaukolämpö-, vesi- ja teollisuushöyrykattiloissa. Kattilan tyyppi voi olla vesikattila konvektio-osan kanssa tai suoraan tulitorvikattila, joka on tyypillisempi öljy- ja kaasukattilamaailmassa pienemmissä sovelluksissa. Olemassa olevia vanhempia öljy- ja maakaasukattiloita voidaan yleensä hyödyntää sellaisenaan ilman mekaanisia muutoksia”, Lehtonen kertoo.

Näin energian säätötuotanto saadaan täysin hiilineutraaliksi. Pölypellettikonversio mahdollistaa myös kattilan peruskuorma-ajon tarvittaessa. Mikäli laitos muutettaisiin pellettikäyttöiseksi, tarvittaisiin uusi investointi arinakattilaan.

Nopea käynnistys varavoiman tuotantoon

”Pölypoltinlaitteistojen käynnistysajat ovat noin kolme minuuttia minimiteholta maksimiteholle ja paluu vastaavassa ajassa minimiteholle.  Eli säätönopeus on öljy- tai kaasupolttimen tasoa. Pölypolton palamisen säätö on yhtä reaktiivinen kuin öljy- tai kaasuliekillä. Näin pölypoltto soveltuu yhtä hyvin vara- ja huippulaitoksiin kaukolämpöpuolella, koska ne pitää saada nopeasti ylös, kun tarvitaan säätövoimaa esimerkiksi tilanteessa, jossa perustuotantoyksikkö tippuisi tuotannosta alas.  Silloin ei ole aikaa odotella arinakattilan lämpenemistä”, Lehtonen toteaa.

Teollisuuden prosessihöyryissä säätönopeus vielä korostuu, koska teollisuuden höyryn käyttö ei yleensä ole tasaista. Nopeasti säätyvä pölypolttosovellus on ideaaliratkaisu tähän tarpeeseen ja periaatteessa ainoa nopeaan reagointiin kykenevä kiinteän polttoaineen polttotapa.

CTI on konvertoinut Lappeenrannan Lämpö Oy:lle kaksi 15 MW maakaasukattilaa pölypoltolle. Projektissa on mukana myös savukaasujen lämmön talteenotto, mikä parantaa laitoksen hyötysuhdetta yhdessä polttotekniikan muutoksen kanssa. Laitoksen polttimet toteutettiin monipolttoainekäyttöön, missä pääpolttoaine on pöly, mutta tulevaisuudessa on myös mahdollista käyttää bioöljyä tai biokaasua. Tämä on merkittävä huoltovarmuustekijä ja mahdollistaa halvimman polttoaineen käytön markkinatilanteen mukaan.

Kokonaisvaltainen toteutus

CTI tekee kokonaisvaltaisen toimituksen suunnittelusta toteutukseen avaimet käteen -mallilla siiloineen ja kuljettimineen, käyttöönottoon ja luovutukseen saakka. Toteutukseen sisältyy myös hankkeen konseptointi alusta alkaen, eli laskenta ja simuloinnit, joilla arvioidaan kattilan soveltuvuus ja teho. Näin asiakkaalle voidaan ennalta näyttää, mikä on heidän tulevan laitoksensa teho muutoksen jälkeen.

”Yleensä konversioprosessin kesto on noin vuoden verran suunnittelusta luovutukseen ja tarvittaessa lyhyemmässäkin ajassa. Vanhan öljykäyttöisen kaukolämpökattilan muutostyön hinta kaikkinensa on tyypillisesti noin kaksi kolmasosaa uuteen kattilainvestointiin verrattuna”, Lehtonen toteaa.

Tuotannon sivuvirrat energiaksi

Pölynpoltto mahdollistaa myös hyvin erilaisten tuotannon sivuvirtojen hyödyntämisen takaisin energiatuotantoon, koska pölynpoltossa pystytään polttamaan monenlaisia kuivia orgaanisia aineita, joissa on energiaa.

CTI on esimerkiksi toteuttanut globaalisti toimivalle amerikkalaiselle kaakao- ja suklaavalmistaja Cargillille projektin Hollannissa, jossa kaakaon ja suklaan tuotannossa syntyvä sivujae eli kaakaopavun kuori muutettiin jätteestä polttoaineeksi. Kuoret jauhetaan pölyksi, josta pölypolttamalla saadaan prosessihöyryä suklaan ja kaakaon tuotantoon. ”Kuori oli aikaisemmin jätettä asiakkaalle, jota he eivät pystyneet hyödyntämään. Nyt se saatiin hyötykäyttöön energiantuotantoon. Sillä on iso taloudellinen merkitys. Enää heidän ei tarvitse maksaa jätemaksuja tästä materiaalikierrätyksestä. Samalla saavutetaan riippumattomuus biopolttoaineiden hinnanvaihtelusta”, Lehtonen toteaa.

Jaa tämä artikkeli: 

Lämpö & kaukokylmä

Ratkaisun päivät Salmisaaren voimalaitoksella

Kaukolämmön tuotannon Helsingissä 1950-luvulla aloittanut Salmisaaren voimalaitos aiotaan sulkea jo vuonna 2025. Muitakin kivihiilivoimalaitoksia lakkautetaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Pellettikattilan toiminta Salmisaaressa jatkuu

Höyryn paineenalennuksesta energiat hyötykäyttöön

Suomen kaukolämpölaitoksissa ja prosessiteollisuudessa haaskataan paljon lämmöntuotannossa käytettävää höyrynpainetta, kun painetta alennetaan kaukolämpöverkkoon tai teolliseen prosessiin sopivaksi. Lämpölaitoksen hyötysuhdetta voidaan nyt

Kilpilahden voimalaitos on kansainvälinen yhteishanke

Porvooseen Kilpilahden teollisuusalueelle rakennetaan uusi lämpövoimalaitos, joka tuottaa myös sähköä. Laitoksesta saadaan energiaa ja syöttövettä Kilpilahden teollisuusalueen yrityksille, muun muassa öljynjalostamolle

Keinot energiatehokkuuden parantamiseksi

Jo pienillä toimenpiteillä eteenpäin Taloyhtiöt voivat tehdä paljonkin parantaakseen energiatehokkuuttaan. Selvää säästöä syntyy kiinteistöautomaatiolla, mutta myös pienillä toimenpiteillä. TALOYHTIÖT OVATKIN jo

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Kaukolämpöverkko muuttuu alustaksi

Verkko välittää hukkalämpöjä Kaupunkien kaukolämpöverkot ovat arvokas infrastruktuuri, ja niiden käyttöön kannattaa kehittää nykyistä laajempi työkaluvalikoima. Esimerkiksi teollisuuden hukkalämpöjä ja ulkoilman

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

Älykkäiden verkkojen aika on nyt

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta – ellei pelastajaa – odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy – ja mihin kaikkeen se

Maalämpö toimii myös teollisuudessa

Nykyisin maalämpöä hyödynnetään myös teollisuudessa ja jopa valtavissa logistiikkakeskuksissa. Kun lämpökaivoja porataan riittävästi, maalämpö soveltuu käytettäväksi kaikenlaisissa rakennuksissa. MAALÄMPÖPUMPUT HYÖDYNTÄVÄT energianlähteenä

Eristämällä hiilijalanjälki alas

Teollisuudessa tiedostetaan tehokkaan eristyksen merkitys – mutta kehittämisen varaa on yhä. Avainasiakaspäällikkö Juha Mielikäinen ISOVER-brändiä edustavasta Saint-Gobain Finland Oy:stä katsoo, että

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.