Energia-alan media

Uusi nosturi vauhdittaa tuulivoimaprojekteja Pietarsaaren satamassa

Energiaomavaraisuutta halutaan nyt lisätä ympäri Eurooppaa. Tuulivoimaprojekteja toteutetaan myös Suomessa ennätystahtiin. Pietarsaaren satama on yksi muutoksen tekijöistä.

Vihreä siirtymä on hyvässä vauhdissa Suomessa – ja tuulivoima on kestävän kehityksen keihäänkärki. Vuonna 2022 valmistui yhteensä 437 tuulivoimalaa (2 430 MW) ja tänä vuonna tavoitteena on 250 voimalaa (1 500 MW). Noin neljännes suunnitteilla olevista tuulivoimaprojekteista on sijoittumassa Rannikko-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle.

Yksi olennainen osa ”tuulivoimapalapeliä” on syöttösatamat, joiden kautta tuulivoimakomponentit saadaan maahan.
Pietarsaaren satamassa panostetaan siihen, että myös Pietarsaari saa osansa kasvavasta kakusta.

Joulukuussa 2022 Pietarsaareen saatiin syömähampaaksi uusi, 140 tonnia nostava Liebherr-satamanosturi. Näin nykyinen Gottwald-satamanosturi sai rinnalleen uuden taisteluparin ja operaatiot uutta puhtia.

”Tuulivoimaprojektien mahdollistamisen kannalta tilanne on nyt ideaalinen: kahden satamanosturin yhteispeli on juuri sitä, mitä olemme hakeneet jo pitkään”, toteaa sataman toimitusjohtaja Juha Hakala.

Nostovoimaa tarvitaan, koska esimerkiksi runkoputket ja generaattorit painavat noin 100 tonnia per kappale. Itse siivet ovat taas ovat huomattavan pitkiä (80-90 metriä), mutta suhteellisen kevyitä (n. 30 tonnia).

Satamakentän koko tuplattiin kesällä

Pietarsaaressa satamakenttä laajeni kesällä kolmesta hehtaarista kuuteen. ”Kentän laajennuksella on tärkeä rooli tuulivoimaprojektien vauhdittamisessa ja olemme tyytyväisiä, kun varastointikapasiteetti saatiin tuplattua.”

Satamakentältä on myös suora reitti 8-tielle, joten pullonkauloja ei pääse syntymään myöskään matkalla maantielle. Erikoiskuljetusreitille on saatu uusi ramppi ja siihen on panostettu ratkomalla haasteita yhdessä myös Väyläviraston kanssa: reitillä on nimittäin kaksi tasoristeystä, joissa potentiaalisena ongelmana on sähköjunan ajolanka.

”Nyt on käytössä etäohjattavat nostolaitteistot, jolloin tunnin varoitusajalla voidaan isokin tuulivoimakuljetus viedä ongelmitta läpi näistä tasoristeyksistä. Aikaisemmin varoitusaika oli yksi viikko.”

Koko ketju hallussa

Valmiiksi mietitty konsepti ja esteettömyys on iso juttu tuulivoimaprojektien onnistuneen logistiikan kannalta:

”Maantiekuljetuksia tarvitaan tyypillisen tuulivoimaprojektin yhteydessä noin 150 kappaletta, joten ei ole yhdentekevää, miten logistiikka pyörii”, Hakala muistuttaa.

Juha Hakalan mukaan Pietarsaari on täysillä mukana tekemässä vihreää siirtymää ja luonteva linkki lakeuksien toimitusketjussa.

”Noin neljäsosa nyt suunnitellusta uudesta tuulivoimakapasiteetista sijaitsee alle 200 km säteellä Pietarsaaresta”, Hakala toteaa.

Tiedossa olevat vuosina 2022-2025 rakennettavat hankkeet tarkoittavat yli kuuden miljardin euron investointeja eri puolille Suomea.

Merituulivoima nousee

Pietarsaaren satama ottaa roolia myös merituulivoiman rakentamisessa. Noin 20-30 kilometrin päässä Pietarsaaresta on nimittäin kehitteillä kaksikin eri offshore-tuulivoimapuistoa, joihin kaavaillaan yhteensä yli sataa tuulimyllyä.

”Jahka tuulivoimapuistoja päästään rakentamaan merelle, on meidän satamamme hyvä tukikohta projekteille. Ja kun tuulivoimapuisto on toiminnassa, huolto voidaan toteuttaa satamasta käsin”, toteaa Hakala.

Merituulivoima ei tähän mennessä ole ollut taloudellisesti kannattavaa, joten hankkeita on kehitetty hitaasti. Merituulivoiman nopean kustannusten laskun myötä markkinaehtoinen kannattavuus tulee toteutumaan tällä vuosikymmenellä, ja kiinnostus suomalaisia merituulivoimahankkeita kohtaan on kasvanut merkittävästi.

Lisätietoja: portofpietarsaari.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Ääninuohouksella lisätehoa nuohoukseen

Monesti nuohoustarve voimalaitoksilla lisääntyy, kun kattilan polttoaine vaihtuu. Turpeen polton vähentyessä Suomessa siirrytään usein uusiutuvien polttoaineiden käyttöön – esimerkiksi puubiomassaan –

Tuulivoima on edullisinta energiaa

Mahdollisuudet ovat rajattomat Suomessa tuulivoima on nopeimmin kasvava energiantuotannon muoto ja nykyisellä kustannustasolla edullisin energiantuotantotapa. Uusiutuvana, päästöttömänä energiantuotantomuotona tuulivoimalla on merkittävä

Eristäminen on hiilipihi peliliike

Jatkuva energian hinnannousu sekä huoli ympäristön tilasta alleviivaavat tarvetta pienentää energiahävikkiä sekä hiilijalanjälkeä. Energiateollisuus on tässä kehityksessä paljon vartijana – ja

Palveluliiketoimintaan tarvitaan koulutusta

Teollisuuden kunnossapito ja muut tukitoiminnot ovat nykyisin entistä useammin ulkoistettua palvelutoimintaa – ja samalla työtä tietojärjestelmien parissa. Uusi tekniikka vaatii omanlaistaan

Valitse oikea ilmastopolku

Sitrassa uskotaan, että tuulivoima ja sähköautot voivat romahduttaa päästöt – Ilman että kukkaroa kuritetaan liikaa Ilmastonmuutos voidaan saada kuriin – ja

Ilmastohaaste: Vastaanotettu!

ILMASTOPANEELI IPCC:LTÄ tuli lokakuussa 2018 kovat madonluvut: päästöt on saatava alas ja vauhdilla. Vaaditaan nopeita päästövähennyksiä, jotta maapallon lämpötilan nousu saadaan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.