Energia-alan media

Tuulivoimaa ihminen edellä

Myrskyn työntekijät kohtaavat ihmisiä kasvotusten ja esittelevät hankkeita esimerkiksi mallinnusten avulla. Kuvassa Myrskyn maankäytön asiantuntija Jukka Lahdenperä.

Myrsky Energia Oy on saanut kahdessa vuodessa jo pitkälle toistakymmentä tuulivoimahanketta kaavoitusvaiheeseen. Hankekehitysjohtaja Janne Tolppanen kertoo Myrskyn onnistumisten taustat.

Viimeistään tänä vuonna suomalaiset ovat voineet olla kiitollisia siitä, miten nopeasti tuulivoimaa nykyään voidaan rakentaa ja miten tehokkaiksi tuulivoimalat ovat kehittyneet. Tuulivoiman hyödyt ovat konkreettiset.

Kuitenkin kunnille ja maanomistajille päätös lähteä mukaan tuulipuistojen rakentamiseen on aina ainutlaatuinen päätös, jolla on pitkäaikaisia vaikutuksia. Pohdinnoissa vaikuttaa paitsi taloudellinen näkökulma, myös usein tiivis suhde maa-alueeseen, jolle tuulivoimaa rakennetaan.

Miten energiayhtiöt ottavat tämän inhimillisen puolen huomioon?

”Me keskitymme todella paljon ihmisten kohtaamiseen. Olemme saaneet siitä hyvää palautetta maanomistajilta ja kuntien virkamiehiltä ja päättäjiltä”, kertoo Myrsky Energia Oy:n hankekehitysjohtaja Janne Tolppanen.

Myrsky on tuulivoima-alan yllättäjä, joka on kahdessa vuodessa kehittänyt toistakymmentä tuulipuistohanketta kaavoitusvaiheeseen. Ensimmäisen tuulipuiston rakentamisen yhtiö arvioi alkavan ensi vuoden aikana.

Kaavoitusvaiheeseen pääseminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maanomistajien ja kuntien kanssa on päästy yhteisymmärrykseen: maanvuokrasopimuksia on siinä vaiheessa jo merkittävä määrä tai peräti kaikilta alueen omistajilta, ja kunta on ottanut hankkeen edistämiseen myönteisen kannan.

”Olemme saaneet hyvää palautetta maanomistajilta ja kunnilta.

Vaikka Myrsky on yhtiönä nuori, sen toiminnassa on mukana useita suomalaisen tuulivoima-alan pioneereja. Vankka kokemus yhdistettynä pienen yhtiön ketteryyteen on osoittanut voimansa. Tolppanen mainitsee yhtenä hyvänä esimerkkinä Tervolassa sijaitsevan Vitsakankaan hankkeen.

”Aloitimme Vitsakankaan suunnittelun viime marraskuussa, ja muutamassa kuukaudessa maanvuokraus oli jo saatu siihen tilanteeseen, että kaavoitusaloite hyväksyttiin Tervolan kunnassa keväällä.”

kuva

Tuulivoimatoimijat haluavat nyt edistää hankkeitaan nopeasti, sillä alan konsulteista, voimalarakentajista ja sähköverkoista pelätään tulevan pulaa. Hankkeita saattaa hidastaa myös lupa-asioiden käsittely, mihin valtiovaltakin hakee ratkaisuja.

Janne Tolppanen toivoo, että kuntapäättäjät, maanomistajat ja tuulivoimayhtiöiden edustajat kohtaisivat toisensa ihmisinä, joilla on sama tavoite: pitää Suomi energian puolesta omavaraisena. Siksi hän kertoo nyt Myrskyn kolme tärkeintä reseptiä onnistumiseen.

1. Onnistuneet rekrytoinnit

”Meillä on hyvät, oman talon ihmiset tapaamassa ihmisiä kasvotusten. Myrskyssä työskentelee hyvin erilaisia ihmisiä, ja jokaisen vahvuuksia hyödynnetään. Meillä on esimerkiksi vahvaa kunta-alan ja kaavoituksen tuntemusta, loistavia neuvottelijoita ja luontoasiat tuntevia ammattilaisia.”

2. Perusteellinen valmistautuminen

”Teemme pohjatyöt kunnolla, tutustumme alueen mahdollisuuksiin ja erityispiirteisiin huolella. Silloin tiedämme, mistä puhumme, kun tapaamme ihmisiä. Esimerkiksi infotilaisuuksiin kokoamme aina tiimin, joka pystyy vastaamaan esille tuleviin kysymyksiin.”

3. Laadukkaat materiaalit

”Teemme hankesuunnitelmista kattavat, korkeatasoiset esitykset. Niissä on muun muassa alustavat ehdotukset voimaloiden sijainneista, varjo- ja melumallinnuksia, laskelmia vuokra- ja verotuloista ja kuvaukset ympäristöstä ja sähkönsiirrosta.”

Lue lisää Myrskystä:
myrsky.fi

Teksti: Laura Ticklén
Kuvat: Vesa Ranta

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Teollisuuskattilat puhtaaksi ilman tuotantokatkosta

Teollisuuskattiloiden säännöllinen ajon aikainen puhdistaminen varmistaa, että tuotantokapasiteetti pysyy korkealla tasolla. PressureWave+ puhdistaa kattilat, siilot ja sähkösuodattimet tehokkaasti ja turvallisesti ilman

Kunnossapito paljon vartijana

Ennakoimattoman seisokin tuntihinta Suomessa? – 154 000 euroa. Ennakoivan kunnossapidon rooli laajenee ja syvenee, tyypillisesti digimaustein ryyditettynä. ABB:n teettämä maailmanlaajuinen kysely

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.