Polttoainekohtaiset veronkorotukset heikentävät investointimahdollisuuksia ja tuottavat takapakkia ilmastotyöhön.
Turpeen käyttö on vähenemässä ennakoitua nopeammin.
Hallituksen asettaman turvetyöryhmän tilaaman selvityksen
mukaan turpeen käyttö on puolittumassa jo 2020-luvulla,
ja tippuu 30 prosenttiin nykytasosta 2030 mennessä. Hallitusohjelmassa
asetettiin tavoitteeksi käytön puolittuminen seuraavan
kymmenen vuoden aikana.
”Turpeen käytön väheneminen on ennakoitua nopeampaa”,
toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
”Päästökauppa on nostanut turpeen kustannuksia, mutta
ennen kaikkea kyse on siitä, että alan yritykset haluavat tehdä
voitavansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.”
Energiatuotannosta on tulossa hyvin vähäpäästöistä vuoteen
2035 mennessä, kuten hallitusohjelma edellyttää. Sähkön
päästöt ovat vähäisiä jo nyt, mutta myös lämmityksen päästöt
tulevat tehtyjen investointipäätösten ja -suunnitelmien valossa
putoamaan ennakoitua nopeammin, kun turve jää asteittain
polttoainevalikoimasta.
”Turpeen suurimmat käyttäjät ovat lämpöä tuottavia kaupunkiyhtiöitä”,
toteaa Energiateollisuus ry:n tuotannosta vastaava
johtaja Jari Kostama.
”Suurimmat turpeenkäyttäjät ovat ilmoittaneet vähentävänsä
sen polttamista. Turpeen käyttö tulee nopeasti alas”, Kostama
jatkaa. Energiateollisuus ry:n jäsenyhtiöltään saamat tiedot
osoittavat, että turpeen käytön vähenemistä nopeuttavat
investointipäätökset ovat lisääntyneet vuoden 2020 aikana, kun
yhtiöt ovat sopeuttaneet suunnitelmiaan hallitusohjelman ilmastotavoitteisiin.
Energia-alan arvioidaan investoivan hiilineutraaliin
tuotantoon ja sitä tukevaan jakeluun yhteensä 40 miljardia vuoteen
2035 mennessä. Summa vastaa nykyisen investointivauhdin
jatkamista. Energia-alan investoinnit kattavat noin 40% koko
teollisuuden investoinneista jo tänä vuonna.

”Hallituksen asettama 2035 on hyvä poliittinen tavoite, joka
tukee yritysten pitkäjänteisiä investointeja. Ohjauksen muutokset,
kuten kaavailtu turveveron korotus, aiheuttavat takapakkia.
Kustannusten nousu syö yritysten kannattavuutta, ja vähentää
niiden mahdollisuuksia välttämättömiin ilmastoystävällisiin investointeihin”,
Leskelä jatkaa.
Lisätietoja: www.energia.fi