Energia-alan media

Teollisuus lämpeni uuden sukupolven lämmönsiirtoratkaisuille

Kotimainen teollisuus on yhä kiinnostuneempi lämmönsiirtoon ja lämmöntalteenottoon liittyvistä ratkaisuista – eikä syyttä. Uusien ratkaisujen ansiosta yritykset voivat parantaa energiatehokkuuttaan sekä pienentää fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian osuutta.

Lämmönsiirtimiin ja painelaitteisiin erikoistuneen
South-West Supply Oy:n toimitusjohtaja Juha Mäntynen
toteaa, että teollisuuden vahva tahto vähentää päästöjä näkyy
kentällä selvästi.

”Hiilineutraalisuus on iso draiveri tässä nykytilanteessa.
Energiataloudellisuus on toinen edelleen nouseva tekijä”,
Mäntynen pohtii.

Uudenlaiset tavat hyödyntää teollisuuden energiavirtoja
puhuttelevat nyt kaiken kokoisia yrityksiä. Mäntysen mukaan
tähän asti murrosta on pidätellyt se, että oikeanlaista teknologiaa
ei ole vielä olemassakaan – tai sitten se on vaikeasti saatavissa.

”Nyt teollisuuden käyttöön on tarjota uutta teknologiaa ja
uusia ratkaisuja – viime kädessä uusia tapoja ajatella”, hän
toteaa. ”Edustamiemme lämmönsiirtoteknologioiden avulla
pystymme ottamaan energian talteen myös sellaisista kohteista,
joista sitä ei aiemmin ole pystytty tekemään.”

Vaikuttava tuotekatalogi

Turussa päämajaansa pitävä South-West Supply palvelee
energia- ja prosessiteollisuuden lisäksi kaikkea teollisuutta,
joka käyttää energiaa. Yritys toimii Suomen lisäksi myös kaikissa
Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Mäntynen kuvailee yrityksen lämmönsiirtimien tuotevalikoimaa
hyvin kattavaksi:

”Meillä on tarjota savukaasujen lämmöntalteenottoon
soveltuva lämpöputkilämmönsiirrin (heat pipe), putkilämmönsiirtimet
sekä perinteiset hitsatut ja tiivisteelliset levylämmönsiirtimet.
Tuotekatalogiin kuuluu myös ainutlaatuinen tiivisteellinen
levylämmönsiirrin, jolla on huomattavan korkeat käyttöpaineet
ja -lämpötilat”, listaa Mäntynen.

Pitkän linjan elinkaariosaamista

Yritysrekisterissä South-West Supply Oy on ollut vasta kuusi
vuotta – mikä on lyhyt aika suhteutettuna siihen, että yrityksen
asiantuntijoilla on vuosikymmenien kokemus lämmönsiirrosta,
prosessilaitosten suunnittelusta ja teollisuuden valmistustekniikoista.

”Toimitustemme yhteydessä osallistumme asennuksiin, käyttöönottoihin
ja koulutuksiin – sekä myös laitteiden elinkaaren
ylläpitoon, mikä on nousemassa yhä tärkeämmäksi asiaksi yritysten
menestyksen kannalta.”

Mäntynen kertoo, että South-West Supplyn toimintamallina
on räätälöidä palvelu asiakkaiden tarpeisiin sopivaksi alusta
loppuun.

”Pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaista palvelua, aina
määrittelyistä käyttöönottoon asti. Asiakas saa tarvittaessa
lämmönsiirtimen, putkistot, automaation ja asennuksen
integroituna olemassa olevaan järjestelmään.”

Terrafame lassoaa hukkaenergiat

Millaisista palvelupaketeista sitten on kyse noin käytännön
tasolla? – Esimerkiksi vuonna 2020 South-West Supply toimitti
(yhdessä ADVEN Oy:n kanssa) Terrafamelle uudenlaista
lämmönsiirrinteknologiaa, jonka ansiosta Terrafamen
vetylaitoksissa syntyvä savukaasun hukkaenergia otetaan nyt
tehokkaasti talteen.

”Tätä samaa teknologiaa on aiemmin hyödynnetty voimalaitoksissa,
mutta vetylaitoksissa sen käyttö on uutta”, kertoo
Mäntynen. ”Lämpöputkiteknologia mahdollistaa lämmöntalteenoton
kustannustehokkaasti paikoissa, joissa perinteiset
putki- ja levylämmönsiirtimet eivät kestä tai ne likaantuvat herkästi.”

Mäntysen mukaan lämpöputkilämmönsiirrin soveltuu parhaiten
kuumien kaasujen lämmöntalteenottoon.

”Hukkalämpö voidaan hyödyntää välittömästi mm.
kaukolämmön tuotannossa, ilman lämmityksessä tai vaikka
höyryntuotannossa, niin kuin Terrafamen vetylaitoksissa
tehdään”, hän kuvailee.

Terrafamen tapauksessa hukkaenergiaa saadaan talteen
arviolta 72 000 MWh, mikä vastaa noin 2 500 omakotitalon
energiankulutusta vuodessa.

Lisätietoja: www.swsupply.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

REDISET-tutkimusprojekti etenee

Seitsemän erikoisalaa yhdistävä mallinnus paljastaa energiajärjestelmän kyberriskit Kolmanteen vaiheeseen edennyt pohjoismainen Resilient Digital Sustainable Energy Transition -tutkimushanke herättää suurta kiinnostusta. Energiajärjestelmä

Paranna kyberturvallisuutta kokonaispalvelukonseptilla

Energia-alan suljettujen järjestelmien käytönvalvonta on murroksessa, ja kyberturvallisuus vaatii aiempaa enemmän panostusta. Kokonaispalvelukonsepti VALVOT kattaa käytönvalvontajärjestelmän suunnittelun, toteuttamisen ja ylläpidon kyberturvallisesti.

Turbiinin lakkautumisen vaikutukset sähköntuotannossa

Yleisesti arvioidaan, että 20 % tuotantolaitosten suunnittelemattomista käyttökatkoista johtuu turbiiniongelmista ja 19 % näistä käyttökatkoista liittyy voitelujärjestelmiin, pääasiassa lakkautumisen vuoksi. ”Lakkautuminen

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.