Energia-alan media

Teknologia maksaa itsensä takaisin – milloin investointi kannattaa ja miten yritysrahoitus tukee kasvua?

MAINOS – Teknologia kehittyy vauhdilla ja parhaimmillaan sen avulla on mahdollista tukea yrityksen investointeja ja kasvua. Kasvuun tähtäävä yritys tarvitsee usein oikeanlaista pääomaa, jolloin sopivan ja vaivattoman rahoituksen hankkiminen on avainasemassa.

Investoinnit energia- ja teknologiaratkaisuihin vaativat usein huolellista rahoitussuunnittelua. Oikein mitoitettu yrityslaina mahdollistaa esimerkiksi energiatehokkuus-, automaatio- ja laitehankinnat ilman, että yrityksen kassavirta kuormittuu liikaa.

Teknologiainvestointi maksaa usein itsensä takaisin

Usein merkittävin haaste ei ole yrittäjän osaaminen tai halu kehittää toimintaa vaan ajan puute. Kun suuri osa työpäivästä kuluu manuaalisiin rutiineihin, laskujen käsittelyyn, tietojen siirtelyyn ja virheiden korjaamiseen, liiketoiminnan kehittäminen jää väistämättä taka-alalle varsinkin pienemmässä liiketoiminnassa.

Manuaalinen työ vie yrittäjältä tarpeettomasti aikaa ja lisää herkästi kustannuksia. Lisäksi manuaalityöhön käytetty aika on pois liiketoiminnan kehittämisestä ja myös uusien resurssien hankinnasta. Teknologia maksaakin itsensä takaisin ennen kaikkea ajansäästön kautta:

  • Kun rutiinityö automatisoidaan, yrittäjän aikaa vapautuu myyntiin, asiakastyöhön sekä liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen
  • Henkilöstö- ja prosessikustannukset pienenevät, kun sama työmäärä saadaan hoidettua tehokkaammin
  • Esimerkiksi nopeampi laskutus ja automaattinen maksujen seuranta parantavat kassavirtaa ja tekevät yrityksen taloudesta ennakoitavampaa


Tällöin digitaaliset työkalut eivät ole ylimääräinen kulu, vaan investointi ja tukitoiminto, jotka vaikuttavat suoraan yrityksen tehokkuuteen ja kannattavuuteen.

Digitaaliset järjestelmät tarjoavat myös paremman näkyvyyden yrityksen talouteen. Kun luvut ovat ajan tasalla ja helposti seurattavissa, päätöksiä ei tarvitse tehdä mututuntumalla. Myynti ja markkinointi tehostuvat, kun asiakastiedot, ostohistoria ja kampanjat ovat yhdessä paikassa ja helposti hyödynnettävissä.

Teknologia ja yrityslaina tukevat hallittua kasvuavertaa yrityslainat ja voit löytää yrityksellesi sopivan rahoituksen

Yrityslaina Sortterin kautta on joustava ratkaisu, joka skaalautuu yrityksen tarpeiden mukaan. Hakuprosessi vie vain muutaman minuutin ja saat tarjoukset sekä rahat tilille parhaimmillaan jopa saman päivän aikana.

Sortterin yritysrahoitus pähkinänkuoressa:

  • Yrityslainaa jopa 250 000 euroa ilman vakuuksia ja vakuudellista yrityslainaa aina 10 000 000 euroon asti
  • Maksuaikaa lainalle 1–48 kuukautta, laina-aika tarvittaessa neuvoteltavissa
  • Yli 250 000 euron lainaan tarvitaan yleensä reaalivakuus
  • Voit hakea myös leasing-rahoitusta tai laskurahoitusta samalla hakemuksella


Kasvu syntyy fiksuista päätöksistä, ja nyt on hyvä hetki ottaa uusi askel kohti järkeviä talousratkaisuja ja hakea reilu yrityslaina – suomalainen Sortter on apunasi.

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

YT23 toukokuussa Jyväskylässä

Yhdyskuntatekniikka 2023 -tapahtuma järjestetään 10.–11.5.2023 Jyväskylän Paviljongissa. Näyttely ja seminaarit kokoavat yhteen infra-alan toimijat Kaikkiaan näyttelyyn odotetaan yli 220 näytteilleasettajaa. Ne

Energia-asenteet: Energialta halutaan kotimaisuutta

Ydinvoiman kannatus kaikkien aikojen ennätykseen, vesivoiman suosio kasvanut merkittävästi. ENERGIAKRIISI ON muuttanut suomalaisten energia-asenteita. Muutokset ovat merkittäviä. Energiateollisuus ry:n Iro Researchilla

I Want To Break Free

EU-komission RePowerEU-suunnitelma viitoittaa, kuinka EU hankkiutuu venäläisestä fossiilisesta energiasta eroon mahdollisimman pian. Suunta kohti puhdasta energiaa on selvä – ja parhaat

Viisautta visiointiin, kiitos!

Suomi – ja koko Eurooppa – varautuu kylmään talveen. Venäjän hyökkäyssota on käynnistänyt akuutin energiakriisin, joka nostaa hintoja ja heikentää energian

Napanuora poikki

Eurooppalainen energiapolitiikka muuttui yhdessä yössä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Yhteinen rintama syntyi yllättävän sähäkästi: Euroopan komissio ja EU-maiden johtajat linjasivat tavoitteista katkaista

Sylkykupista sankariksi

Joulu tuli kolme päivää etuajassa, kun Olkiluoto 3:n reaktori käynnistyi 21.12.2021. Käynnistämisen hetki oli historiallinen: Suomessa uusi ydinvoimalaitos otettiin käyttöön viimeksi

Anna lahjaksi tulevaisuus

Pelastakaa Lasten joulukeräyksen lahjoituksella voi muuttaa lapsen elämän suunnan ja tulevaisuuden Lahjoitusten avulla ehkäistään syrjäytymistä ja eriarvoistumista tarjoamalla vähävaraisten kotimaisten perheiden

Infra-ala kokoontuu lokakuussa Turussa

Yhdyskuntatekniikka 2021 järjestetään Turussa 13. – 14.10.2021 – tervetuloa Suomen suurimpaan infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtumaan! Tulethan tapahtumaan terveenä! Monia mietityttää tällä

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2022

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 21.–25.3.2022. Rekisteröityminen

Energiaverkkoihin tarvitaan innovatiivista tekniikkaa

Uusiutuvien energiantuotantomuotojen yleistyminen on tuonut energiayhtiöille ja sähköverkoille monenlaisia haasteita. Niiden ratkaiseminen vaatii nykyaikaisia ja innovatiivisia ohjelmistoja sekä automaatiojärjestelmiä. Ilmastopäästöjen vähentämistavoitteet

Reilu puolitus, kiitos!

EU:n komissio ”pudotti” heinäkuussa Fit for 55 -ilmasto- ja energialainsäädäntöpaketin, jonka vaikutus näkyy ja tuntuu. Fit for 55 tavoittelee valmiutta vähentää

Ilmastonmuutos pois takapenkiltä

Koronavirus on syönyt ilmatilaa monelta muulta tärkeältä asialta – joista pinon päällimmäisenä lienee ilmastonmuutos. Ja samaan tapaan kuin Covid-kriisissä taisteluväsymys on

Päästöt ennätyksellisen alas sähköntuotannossa

Sähköntuotannon päästöt ovat nyt alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Energiateollisuus ry:n tammikuussa julkaisemat sähköntuotannon vuositilastot osoittavat, että sähköntuotannon päästöt laskivat vuoden

Varmuus on paras

Syyskuussa julkistetun energiajärjestelmien paremmuusvertailun mukaan Suomi on sijalla viisi vertailussa mukana olevasta 128:sta maasta. Viime vuonna Suomi oli World Energy Councilin

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.