Energia-alan media

Systeeminen haaste, systeemiset ratkaisut

Energia-alan murros on siinä määrin tuttu teema, että oli vain ajan kysymys, että se saisi oman ”Suomi-Areenan”. Energiamurrosareenan pistivät lopulta pystyyn Sitra ja strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Smart Energy Transition -hanke.

Energiamurrosareenalla eri alojen asiantuntijoista koottu 23 henkilön ryhmä pohti kansallisesti tärkeää kysymystä: miten Suomi voi menestyä globaalissa energiamurroksessa? Marraskuussa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäselle luovutettu loppuraportti sisältää ehdotuksia Suomen ilmasto- ja energiavisioksi, tavoitteiksi, muutospoluiksi ja toimenpiteiksi ajalle 2018-2030.

Energiamurros tuo mukanaan jättimäisen luovan tuhon, joka on väistämätön osa muutosta. Esimerkiksi asuminen, liikkuminen ja arjen kulutus mullistuvat. Energiamurroksessa liiketoimintamallit uudistuvat ja perinteisten toimialojen rajat rikkoutuvat.

Koska globaali ilmastokriisi on systeeminen haaste, myös ratkaisujen on oltava systeemisiä. Kyse ei ole siitä, tuotetaanko energia fossiilisilla vai uusiutuvilla polttoaineilla, vaan yhteiskuntien kokonaisvaltaisesta transformaatiosta vähähiilisiksi ja resurssiviisaiksi. Edelläkävijät pärjäävät tässä paremmin kuin perässähiihtäjät.

Maailmanlaajuisesti tilanne on synkkä. Hyvän kuvan ilmastokriisin luonteesta saa tarkastelemalla globaalia hiilibudjettia, jolla tarkoitetaan sitä ilmastopäästöjen määrää, joka voidaan tuprutella ilmoille aiheuttamatta korvaamattomia vaurioita. Nykyisillä päästöillä hiilibudjetti kahden asteen ilmaston lämpenemiseen täyttyy noin 15 vuodessa. Päästöjen alasajolla nollaan – tai kernaammin negatiivisiksi – on tulipalokiire. Lisäksi Sitran johtaja Mari Pantsar huomautti Energiamurrosareenan loppuseminaarissa, että Suomen bioenergiavetoinen energiastrategia ei tällä hetkellä huomioi hiilinielujen kasvattamista tarpeeksi hyvin.

Ilmastokriisin kääntöpuoli on kuitenkin varsin kiinnostava. IEA:n arvion mukaan Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpano synnyttää 13 500 miljardin dollarin markkinan vähähiilisille ratkaisuille vuoteen 2030 mennessä. Suomella on kaikki edellytykset saavuttaa kokoaan suurempi osuus näiltä kasvumarkkinoilta – mutta itsestään ei mikään pala kakusta lohkea.

Suomella ei ole omaa virallista energia- ja ilmastovisiota. Murrosareenassa jonkinlainen hahmotelma kuitenkin saatiin: ”Vuonna 2030 Suomi on proaktiivinen suunnannäyttäjä, joka tarjoaa johtavia ratkaisuja globaaleihin ympäristö- ja energiasektorin haasteisiin. Suomi hyödyntää digitalisaation, uusien palveluiden, kansalaisten osallistumisen sekä uusimman tutkimuksen tarjoamat mahdollisuudet.”

Nykyisellään esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöä pyritään energia- ja ilmastostrategian sekä hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti lisäämään nykyisestä. Suomen vuodelle 2020 asetettu EU:n uusiutuvan energian direktiivin mukainen 38 prosentin tavoite energian loppukulutuksesta ylitettiin etuajassa jo vuonna 2014.

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia – päivitetty vuonna 2016 – asettaa tavoitteeksi uusiutuvan energian osalta, että sen osuus loppukulutuksesta yltää noin 50 prosenttiin ja energian hankinnan omavaraisuus 55 prosenttiin.

Uusiutuvan energian käytössä Suomi kuuluu EU-maiden kärkijoukkoon yhdessä Ruotsin, Latvian ja Itävallan kanssa. Maissa on kuitenkin eroja: Suomessa uusiutuvan energian painopiste on selkeästi puussa ja bioperäisissä kierrätyspolttoaineissa, kun taas Ruotsissa ja Itävallassa uusiutuvan energian tuotannosta merkittävä osa on vesivoimaa.

EU:n tavoitteet uusiutuvalle energialle määritellään suhteessa energian loppukulutukseen. Tällä tavoin laskettuna osuus Suomessa on ollut noin 3-5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin energian kokonaiskulutuksesta laskettu osuus.

 

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

26 GW uutta aurinkovoimakapasiteettia suunnitteilla – rakennusvalmiiden hankkeiden määrä kasvaa nopeasti

Suomen uusiutuvien päivitetyn hankeportfolion mukaan Suomeen on suunnitteilla yli 26 gigawattia (GW) teollisen mittaluokan aurinkovoimaa. Jo 77 hankkeella (4,6 GW) on kunnan myöntämä rakentamislupa. Rakentamisluvan saaneiden hankkeiden kapasiteetti on kasvanut noin gigawatilla vain puolessa vuodessa. Suurin aurinkovoimahankemaakunta sekä hankkeiden määrällä että kapasiteetilla mitattuna on Satakunta.

Puhdas energia siirtyy investointien ytimeen

Vihreä siirtymä on Suomessa etenemässä ilmastotavoitteista kohti konkreettisia energia- ja teollisuusinvestointeja. Sähköistyminen, uusiutuva energia, energian varastointi, vety ja hukkalämmön hyödyntäminen kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa. Samalla kasvava sähkönkulutus haastaa verkot ja lisää tarvetta joustolle.

Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää

Suomessa vetytalouden kehitys on edennyt suunnitelmista ensimmäisiin kaupallisiin tuotantolaitoksiin ja laajoihin infrastruktuurihankkeisiin. Seuraava vaihe ratkaisee, kuinka hyvin uusiutuva sähkö, vety, teollisuuden prosessit ja uudet polttoaineet saadaan toimimaan yhtenä kokonaisuutena.

Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaasähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Datakeskusten ja teollisuuden sähkönkulutus kasvaa nopeasti. Kaasun siirtoinfrastruktuuri
voi tukea sähkön riittävyyttä, maamme huoltovarmuutta ja
kotimaisia investointeja. Bio- ja synteettisen metaanin hankkeet tarjoavat tulevaisuudessa
uusiutuvia ja vähähiilisiä kaasuja teollisuuden polttoaineiksi, sanoo
Janne Grönlund kaasunsiirtoyhtiö Gasgridilta.

Pääkirjoitus: Energiaremontti vaatii realismia ja pitkäjänteisyyttä

Vihreä siirtymä muuttaa energiajärjestelmää jo nyt: uusiutuvan tuotannon kasvu, sähköistyminen ja energian varastoinnin merkitys näkyvät sekä teollisuuden investoinneissa että tuotannon rakenteissa. Energiankulutus ei kuitenkaan ole vähenemässä – teollisuuden sähköistyminen, datakeskukset, vedyn tuotanto ja liikenteen murros kasvattavat sähkön tarvetta.

Sähkön riittävyys koetuksella – teollisuus rakentaa uutta toimintavarmuutta

Teollisuuden sähköntarve kasvaa nopeasti samaan aikaan, kun tuotantorakenne muuttuu sääriippuvaisemmaksi. Yhdistelmä haastaa perinteiset toimintamallit ja nostaa huoltovarmuuden keskiöön. Yrityksiltä edellytetään nyt uusia investointeja, joustoa ja teknologisia ratkaisuja, joilla turvataan tuotannon jatkuvuus muuttuvassa energiajärjestelmässä.

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.