Energia-alan media

Suurteholataus vauhdittaa raskaan liikenteen sähköistymistä Benelux-maissa

DC-pikalatausratkaisujen valmistaja lahtelainen Kempower ja hollantilainen polttoaineyhtiö DCB Energy rakentavat yhdessä Benelux-alueelle mittavaa julkista kuorma-autojen latausverkostoa. Yhteistyö kattaa kahdeksan DCB Energyn toimipaikkaa, joista valtaosa sijaitsee Alankomaissa, ja kokonaisuus muodostaa yhden alueen merkittävimmistä raskaan liikenteen latausinfrastruktuureista.

Ensimmäinen kohde otettiin käyttöön Belgian Meerissä sijaitsevassa Transportzone-toimipisteessä, aivan Alankomaiden rajan tuntumassa. Sinne asennettiin viime kesänä latausratkaisu, joka palvelee kymmentä kuorma-autoa ja kahta henkilöautoa samanaikaisesti. Tämän jälkeen latausverkosto on laajentunut Alankomaissa Aalsmeerin, Assenin, Waalwijkin ja Bredan kohteisiin. Lisäksi Schiphol Amsterdamiin sekä Rotterdamiin on rakenteilla vielä kolme uutta toimipistettä.

Tehoa ja joustavuutta raskaan kaluston tarpeisiin

Hankkeen myötä alueelle syntyy yhteensä 12,8 megawatin latauskapasiteetti, joka vastaa raskaan liikenteen kasvaviin sähköistymistarpeisiin. Kempower on toimittanut verkostoon 17 lataussatelliittia ja 24 Kempower Station Charger -järjestelmää, joiden avulla on rakennettu 64 latauspistettä eri puolille maata.

Ratkaisun keskiössä on hajautettu tehonjako: lataussatelliitit saavat energiansa erillisistä tehoyksiköistä, jotka voidaan sijoittaa jopa 80 metrin etäisyydelle itse latauspisteistä. Kempower Station Charger puolestaan yhdistää tehoyksikön ja käyttöliittymän yhteen kokonaisuuteen.

Jokainen latausjärjestelmä pystyy jakamaan jopa 400 kilowatin tehon useiden ajoneuvojen kesken. Teho mukautuu dynaamisesti kunkin ajoneuvon reaaliaikaiseen tarpeeseen, mikä lyhentää latausaikoja ja vähentää ruuhkia vilkkailla asemilla.

Projektin hallinnoinnista vastaa Contrall ja asennuksista TSG Energy, jolla on ennestään kokemusta vastaavista hankkeista eri puolilla Eurooppaa. DCB Energyn tavoitteena on laajentaa palveluvalikoimaansa vastaamaan nopeasti kasvavaan sähköisen liikenteen kysyntään erityisesti Alankomaissa.

”Olemme erittäin ylpeitä voidessamme tukea DCB Energyä sen kunnianhimoisessa ja tärkeässä pyrkimyksessä vahvistaa julkista kuorma-autojen latausta Alankomaissa. Kuorma-autojen suuren lataustarpeen vuoksi logistiikka-ala on yksi vaikeimmin sähköistettävistä aloista, joten laajat julkiset latausverkostot ovat erittäin tärkeitä onnistuneen sähköisen siirtymän varmistamiseksi”, sanoo Kempowerin Benelux-maiden johtaja Han Dix.

”Tämän projektin ansiosta meistä tulee tänä vuonna Alankomaiden suurin kuorma-autojen latauspalvelujen tarjoaja. Meille oli tärkeää löytää kumppani, jolla on luotettava maine kuorma-autojen latausmarkkinoilla ja tarvittava paikallinen asiantuntemus vahvan kumppaniverkoston rakentamiseksi. Kempower on osoittanut olevansa alan arvostuksen arvoinen, ja sen tiimi on tukenut meitä jo nyt menestyksekkään projektin toteuttamisessa”, sanoo DCB Energyn omistaja Carola Berkel.

Kuva ja lähde: Kempower

Jaa tämä artikkeli: 

Verkot

Sähkövarastojen markkina aukeaa

Akustot löytävät oikeat käyttökohteet Siirrettävät akustot ovat muuttuneet kannattavaksi ratkaisuksi tilapäisessä ja lyhytaikaisessa sähköntarpeessa. Toisaalta akustoilla voidaan tukea sähköverkkoa sekä siirtää

Älykkäiden verkkojen aika on nyt

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta – ellei pelastajaa – odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy – ja mihin kaikkeen se

Kaapelinsuojaratkaisut sähköverkon rakennuskohteisiin

Rakennusvaiheessa oikein tehty kaapelinsuojaus takaa virheettömän sähkö- ja tietoliikenneverkon toiminnan. Pipelife tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman kaapelinsuojatuotteissa. Tuotteet täyttävät korkeimmat asetetut vaatimukset

Älyä sähköverkossa

Uudet Smart Grid-verkot vähentävät vikatilanteita Niin sanotut älykkäät sähköverkot yleistyvät nopeasti, koska verkkojen lisääntyvä kompleksisuus ja sähköntuotannon monimuotoistuminen aiheuttavat usein ongelmia

Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019

Vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu on kiihtynyt. Joulukuussa hybridi-, kaasu- ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli ennätykselliset 14,5 %. Vaihtoehtoiset käyttövoimat muodostavat yhä suuremman

Sähköauton latauspiste omakotitaloihin

Helen tarjoaa nyt omakotitaloasujille sähköauton latauspisteen, joka mahdollistaa helpon, nopean ja turvallisen tavan ladata sähköautoa kotona. Kiinteästi seinään asennettava Type 2

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Nostolava-autoja vaativaan käyttöön

Verkonrakennus- ja huoltotöissä tarvitaan usein nostolava-autoja. Koska suunnittelu ja materiaalit ovat kehittyneet, tällaiset autot voidaan nykyään rakentaa aiempaa kevyemmiksi. Monesti nostin

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.