Energia-alan media

Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa

Uusi ala kaipaa ennustettavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä

Suomen uusiutuvien tilastojen mukaan Suomeen on suunnitteilla reilu 300 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, joiden teho on yhteensä 26 gigawattia. Vaikka kaikki hankkeet eivät toteudu, nopeasti kasvava hankemäärä lupaa hyvää alan kehitykselle ja osoittaa aurinkosähkön suuren potentiaalin Suomessa. Tilastojen mukaan vilkkaimmat aurinkovoimamaakunnat ovat Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta.

Teollisen kokoluokan aurinkovoimahankkeiden suunnittelu käy vilkkaana Suomessa. Suomen uusiutuvien hanketilastojen mukaan suunnitteilla on yhteensä 313 eri vaiheessa olevaa hanketta. Yhteensä hankkeiden kokonaisteho nousee yli 26 gigawattiin (GW). Rakenteilla on tällä hetkellä 12 hanketta, joiden kokonaisteho on 523 megawattia (MW). Suuri osa hankkeista on vielä luvitusvaiheessa, mutta myös valmiiksi luvitettuja hankkeita löytyy 3 GW edestä.

”Teollisen mittaluokan aurinkovoimakapasiteetti Suomessa on kasvanut nopeasti, mikä kertoo sekä kasvavasta kiinnostuksesta alaa kohtaa että alan suuresta kasvupotentiaalista. Auringolla voidaan Suomen korkeudella tuottaa sähköä yhtä tehokkaasti kuin Saksan pohjoisosissa, ja paneeliteknologian jatkuvasti kehittyessä edellytykset paranevat entisestään”, Suomen uusiutuvien edunvalvontapäällikkö Klaara Tapper kertoo.

Auringonpaisteen lisäksi aurinkovoima-alan horisontissa näkyy myös tummia pilviä.

”Sääntelyn kehittäminen on suotavaa ja esimerkiksi uuden aurinkovoimaosayleiskaavan toivotamme tervetulleeksi. Kuitenkin alueidenkäyttölain luonnokseen sisällytetty liian alhainen 10 hehtaarin kaavaraja uhkaa etenkin keskikokoisten, muutaman kymmenen hehtaarin kokoisten hankkeiden kannattavuutta. Myös vaikeaselkoinen lakikirjaus metsämaalle suuntautuvasta rakentamisesta aiheuttaa epävarmuutta. Viestimme politiikan syksyyn on, että uusi ala kaipaa ennustettavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä”, Tapper jatkaa.

Eniten hankkeita suunnitellaan Satakuntaan (29 hanketta), Pohjois-Pohjanmaalle (28 hanketta) ja Etelä-Pohjanmaalle (27 hanketta). Vilkkaimmat aurinkovoimakunnat ovat tilaston mukaan Mikkeli (7 hanketta), Kankaanpää (6 hanketta) ja Kokemäki (6 hanketta).

Energiavarastoja on suunnitteilla aurinkovoimahankkeiden yhteyteen tällä hetkellä 72 kappaletta, yhteensä teholtaan vajaa 10 GW.

Kuvat: Pexels

Lähde: Suomen uusiutuvat ry

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitus on vaativa toimitus

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitustoimitukset ovat varsin poikkeuksellisia tavanomaisiin raudoitustoimituksiin verrattuna. Pääsääntöisesti projektien tuotantovauhti on normaalia rakentamista nopeampi ja rakentamispaikka usein vaativien yhteyksien

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin

Vahva osaaminen vauhdittaa vetytaloutta

  Vedyn käyttömahdollisuudet ulottuvat teollisuudesta liikenteeseen, energian varastointiin ja jatkojalostamiseen. Vetytalouden toteutuminen edellyttää avointa yhteistyötä ja osaamista koko arvoketjun osalta. Tärkeässä

Virtaus hallintaan ja hyötysuhde huippuunsa

Kaukolämpölaitoksilla käytetään yhä useammin sektoripalloventtiilejä ja ultraäänivirtausmittareita. Oikein mitoitetut säätöventtiilit ja virtausmittarit mahdollistavat helpommin hallittavan laitoksen sekä joustavan ja energiatehokkaan toiminnan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.