Energia-alan media

Suomessa suunnitteilla tuulivoimanvestointeja 23 miljardin edestä

SUOMEN TUULIVOIMAYHDISTYKSEN (STY) ylläpitämän tuulivoimahankelistan mukaan Suomessa on suunnitteilla tällä hetkellä noin 15 500 megawatin (MW) edestä tuulivoimahankkeita. Suunnittelussa on siis yli 23 miljardin edestä investointeja suomalaisiin kuntiin. 7300 MW:lla tuulivoimahankkeita on jo kunnan myöntämä kaava tai rakennuslupa.

STY:n tuulivoimahankelistan hankkeista lähes 13 000 MW on maatuulivoimahankkeita, ja reilu 2000 MW on suunniteltu merelle. Hankkeista 7300 MW on nopeasti rakennettavissa, sillä niillä on jo valmiina kunnan myöntämä kaava tai rakennuslupa. Valmiiksi kaavoitettujen ja luvitettujen hankkeiden määrä on yli kolminkertainen Suomessa nyt rakennettuun tuulivoimakapasiteettiin (2044 MW) nähden, ja hankkeiden tuottamalla sähköllä kattaisi yli kaksi kolmasosaa Suomeen viime vuonna tuodusta sähköstä. Yhteensä hankekehityksen eri vaiheissa olevat projektit tuovat toteutuessaan Suomeen yhteensä yli 23 miljardin investoinnit.

”Suomen tuulivoimaportfoliossa on suuri määrä nopeasti käyttöönotettavaa puhdasta sähköntuotantokapasiteettia valmiina odottamassa investointipäätöksiä. Puhtaan sähköntuotannon lisäksi investoinnit tuottavat lähialueilleen kiistatonta taloudellista hyötyä muun muassa kiinteistöverojen muodossa”, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen. ”Pelkkä tuulivoimahankkeiden suuri määrä takaa myös sen, että tuleva uusiutuvan energian kilpailutus tulee olemaan aitoa ja tiukkaa. Kilpailutuksessa tullaan näkemään, millä hinnalla uusiutuvaa energiaa Suomessa pystytään tuottamaan, nyt kun teknologinen kehitys on ottanut huiman harppauksen tällä vuosikymmenellä”, Mikkonen jatkaa.

Suomen tuuliresurssilla olisi mahdollista tuottaa puhdasta sähköä enemmänkin. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n arvion (2017) mukaan Suomen tuulivoimapotentiaalilla voitaisiin tuottaa vuosittain jopa 300 TWh sähköä, jos parhaat tuotantopaikat ja uusin teknologia hyödynnetään. Määrä kattaisi noin kolmen Suomen vuosittaisen sähköntarpeen.

STY seuraa tuulivoimahankkeiden määrää vuosittain. Hankkeiden määrä on Suomessa pitkälti sama kuin vuosi sitten. Megawateissa mitattuna kapasiteettimäärä on kasvanut viime vuodesta reilusti, koska aiemmin hankkeiden koko on laskettu minimihankekoon mukaan. Tänä vuonna listan toteuttaja käytti hankkeiden maksimikokoa. Viime vuoteen verrattuna listalta on valmistunut hankkeita ja siitä on karsiutunut hankkeita, joiden kehittämistä ei jatketa. Uusia hankkeita tulee myös jatkuvasti vireille.

Lisätietoja: www.tuulivoimayhdistys.fi

Kuva: Suomen Tuulivoimayhdistys Ry

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Tuulivoima on investointimagneetti

Tuulivoima löi itsensä isosti läpi viime vuonna. Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan suomalaisen tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna 41 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

Sähköverkko 2030: Valmistaudu nyt!

Sähköverkon digitalisointi on välttämätöntä tulevaisuuden joustavan energian kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi Energiasektori kehittyy täydellä vauhdilla. Euroopassa sähkönkulutuksen ennustetaan kasvavan jopa 7%

Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa

Uusi ala kaipaa ennustettavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä Suomen uusiutuvien tilastojen mukaan Suomeen on suunnitteilla reilu 300 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, joiden teho

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.