Energia-alan media

Suomen tuottavimmat tuulivoimalat tuottivat lähes 50 % hyötysuhteella

Suomeen rakennettujen tuulivoimaloiden hyötysuhde on ollut viime vuodet kasvussa, selviää Teknologian tutkimuskeskus VTT:n keräämistä tilastoista. Vuonna 2019 Suomen tuulivoimaloiden keskimääräinen hyötysuhde oli 33 prosenttia. Paras tuulivoimapuisto tuotti sähköä kuitenkin lähes 50 prosentin hyötysuhteella.

SUOMEN TUULIVOIMALOIDEN hyötysuhde on noussut
VTT:n tilastojen mukaan hitaasti mutta varmasti viimeisten vuosien
aikana. Vuosien 2011–2018 välillä Suomeen rakennettujen
tuulivoimaloiden keskimääräinen hyötysuhde vuonna
2019 oli 33 prosenttia. Viime vuonna parhaiten tuottaneen
tuulipuiston hyötysuhde nousi peräti 47 prosenttiin. Suomen
viisi parasta tuulipuistoa tuottivat sähköä 4 –47 prosentin hyötysuhteella.

Luvut ovat hyviä, etenkin kun ottaa huomioon sen, että
viime vuosi oli tuulisuudeltaan ajoittain keskimääräistä heikompi.
Uusimmat, eli vuonna 2019 valmistuneet tuulivoimalat,
näkyvät vasta vuoden 2020 tilastoissa, sillä suurin osa niistä
otettiin käyttöön vasta vuoden loppupuolella. Teknologisen
kehityksen myötä uusin voimalakanta on lähtökohtaisesti aina
entistä tehokkaampaa ja siksi se tyypillisesti nostaa keskimääräistä
hyötysuhdetta”, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen
toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Suomen tuulivoimalat ovat hyötysuhteeltaan Euroopan parhaimmistoa.
Euroopan tuulivoimaloiden hyötysuhde oli viime
vuonna keskimäärin 26 prosenttia. Ero Suomen ja koko Euroopan
tuulivoimaloiden hyötysuhteissa selittyy ainakin osittain
sillä, että tuulivoimarakentaminen on aloitettu Suomessa muuta
Eurooppaa myöhemmin ja voimalakantamme on keskimääräistä
uudempaa.

Tuulivoimateknologian kehitys on yksi voimaloiden hyötysuhteen
kasvuun voimakkaimmin vaikuttavia tekijöitä – mitä
korkeammat tornit ja pidemmät lavat, sitä parempi hyötysuhde
on etenkin metsäisillä alueilla. Lisäksi Suomi, ja Pohjoismaat
ylipäänsä, ovat parempituulista aluetta kuin monet tuulivoimatuotantoalueet
Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Lähde: Suomen tuulivoimayhdistys ry

Lisätietoja: wwww.tuulivoimayhdistys.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Sähköverkko 2030: Valmistaudu nyt!

Sähköverkon digitalisointi on välttämätöntä tulevaisuuden joustavan energian kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi Energiasektori kehittyy täydellä vauhdilla. Euroopassa sähkönkulutuksen ennustetaan kasvavan jopa 7%

Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa

Uusi ala kaipaa ennustettavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä Suomen uusiutuvien tilastojen mukaan Suomeen on suunnitteilla reilu 300 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, joiden teho

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Offshore-tuulivoimalla on nyt näytön paikka

Merituulivoimasta uumoillaan tulevana vuosikymmenenä hyvin kilpailukykyistä energiantuotantomuotoa – mikäli teknologian riemukulku ja luvitusprosessit jatkuvat ripeinä. HALLITUSOHJELMAKIN LÄHTEE siitä, että merituulivoima tulee

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.