Energia-alan media

Suomen Lantakaasu Oy:n Lapinlahdelle suunnittelema biokaasulaitos sai ympäristöluvan – rakentaminen alkaa heti

Kuva: Valio
Kuvaaja: Sofia Virtanen

Suomen Lantakaasu Oy:n uudelle biokaasua ja lannoitetta valmistavalle tuotantolaitokselle Lapinlahden Varpaisjärvelle on myönnetty ympäristölupa. Alueen kaavoituksen ja luvituksen valmistumisen myötä Suomen Lantakaasu on tehnyt positiivisen investointipäätöksen laitoksen rakentamisesta. Lapinlahdelle suunnitteilla oleva laitos on yksi Kiuruvedelle rakenteilla olevan teollisen kokoluokan keskitetyn nesteytetyn biokaasun tuotantolaitoksen niin sanotuista satelliittilaitoksista. Rakennustyöt Lapinlahdella alkavat suunnitellusti heti.

Lapinlahdelle rakennettavalla laitoksella tuotetaan biokaasua lannasta ja maatalouden sivuvirroista. Biokaasu jatkojalostetaan biometaaniksi. Satelliittilaitoksen tarkoitus on pitää biokaasun tuotantoon käytettävien maatalousjätteiden ja lannan kuljetusmatkat mahdollisimman lyhyinä.

Biometaanin tuotantolaitos tulee Porkkalan kylään, joka sijaitsee viidentoista kilometrin päässä Varpaisjärven keskustasta. Laitos on määrä ottaa käyttöön vuoden 2026 aikana. Laitoksessa tuotettu biometaani paineistetaan ja kuljetetaan nesteytettäväksi Suomen Lantakaasun Kiuruvedelle rakenteilla olevalle laitokselle, joka niin ikään otetaan käyttöön ensi vuonna. Lapinlahden laitos tuottaa noin 717 tonnia (10 GWh) biometaania vuodessa. Biokaasun lisäksi valmistusprosessissa syntyy orgaanista lannoitevalmistetta vuosittain 34 500 tonnia. Lannoite toimitetaan takaisin maatiloille.

Kiuruvedelle rakenteilla olevassa biokaasulaitoksessa on tarkoitus valmistaa Ylä-Savon nautatilojen lannasta sekä muista maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista uusiutuvaa nesteytettyä biokaasua.

”On hienoa, että pääsemme aloittamaan rakennustyöt nyt myös Lapinlahdella. Tässä vaiheessa satelliittilaitos pystyy ottamaan vastaan syötteitä noin 6–10 maatilalta. Alueella on potentiaalia enemmänkin ja suunnitelmana Lapinlahden satelliittilaitoksessa on sen laajentaminen myöhemmässä vaiheessa”, sanoo Suomen Lantakaasun toimitusjohtaja Leena HelminenLeena Helminen.

Syötesopimuksia on allekirjoitettu jo koko tarvittava lantamäärä. Maatalousjätettä voidaan noutaa kaikenkokoisilta ja eri tuotantosuuntien tiloilta laitoksen lähialueelta.

Osana Ylä-Savon kokonaisuutta suunnitteilla on myös kaksi muuta satelliittilaitosta, joiden ympäristölupaprosessi on vielä kesken.

Suomen Lantakaasu Oy on Valion ja biometaaniyhtiö St1 Biokraftin omistama yhteisyritys. Ylä-Savon biokaasulaitoskokonaisuudelle on myönnetty 19,2 miljoonaa euroa NextGenerationEU-rahoitusta.

Lisätietoja: leena.helminen@suomenlantakaasu.fi

Lähde: Valio

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Laatua ja tarkkuutta päästömittauksiin

Teollisuuspäästöjen seuraamiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan luotettavaa päästömittausta. Viime vuosina julkaistut EU-säädökset – esimerkiksi jätteenpolton (2019) sekä suurten voimalaitosten (2017) parhaan käyttökelpoisen

Vesilaitokset siirtymässä digiaikaan

Luotettava vesihuolto on yhteiskunnan toiminnan tärkeimpiä perusedellytyksiä. Laadukkaita, riittäviä ja toimintavarmoja vesihuoltopalveluja tarvitaan niin terveyden, asumisen, yhteiskunnan palveluiden kuin tuotanto- ja

EU jatkaa teollisuuden päästöjen suitsemista

Hiilidioksidin talteenotto savukaasuista voisi onnistua uuden teknologian ansiosta EU:n teollisuuden ympäristönsuojelutoimet ovat selvästi tehostuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Ympäristölainsäädäntö on tiukentunut, energiatehokkuus

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin

Hallitukselta linjaus tuulivoiman vähimmäisetäisyyksistä

Hallitus antaa esityksen uudesta alueidenkäyttölaista alkuvuonna 2026. Esitys sisältää aurinko- ja tuulivoimarakentamista ohjaavat erityiset säännökset. Hallitus on sopinut tuulivoimarakentamisen vähimmäisetäisyyksistä. ”Alueidenkäyttölain

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.