Energia-alan media

Suomalainen mittausteknologia tukee turvallisuutta: Gasmet Technologies liittyy Puolustus‑ ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäseneksi

Gasmet Technologies Oy on hyväksytty 26.01.2026 Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäseneksi. Jäsenyys tarjoaa Gasmetille mahdollisuuden osallistua aktiivisesti alan kehitykseen ja tuoda kansainvälisesti tunnustettua osaamista myös suomalaisten puolustus- ja ilmailuteollisuuden ratkaisujen tueksi.

Puolustus‑ ja Ilmailuteollisuus PIA ry on Suomen puolustus‑ ja ilmailualan yrityksiä edustava toimialajärjestö. Järjestö edistää alan kilpailukykyä, huoltovarmuutta ja kansainvälistä yhteistyötä sekä toimii jäsenyritystensä yhteisenä edunvalvojana ja yhteistyöfoorumina kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Kaasuanalytiikkaa vaativiin ja turvallisuuskriittisiin käyttökohteisiin

Gasmet kehittää vaativiin toimintaympäristöihin suunniteltuja kaasuanalytiikan ja mittausteknologian ratkaisuja, joiden avulla viranomaiset ja puolustusteollisuus tunnistavat kaasuja nopeasti ja tarkasti. Ratkaisuja hyödynnetään erityisesti kemiallisten, biologisten, radiologisten, ydin- ja räjähdeuhkien (CBRNE) hallinnassa sekä ensivaste- ja pelastustoiminnassa. Lisäksi ratkaisut tukevat turvallisuustoimijoiden arjen prosesseja, haitallisiin kaasuihin liittyvää tutkimustyötä ja työturvallisuuden pitkäjänteistä kehittämistä.

Kansainvälinen kokemus vahvistaa kotimaista osaamista

”Puolustus‑ ja ilmailuteollisuudessa mittausteknologialta edellytetään poikkeuksellista luotettavuutta, suorituskykyä ja käytettävyyttä vaativissa olosuhteissa. PIA ry:n jäsenyys on Gasmetille merkittävä askel verkostoitumisessa alan kotimaisten toimijoiden kanssa. Olemme tukeneet turvallisuutta suomalaisella huipputeknologialla jo vuosia kansainvälisesti ja odotamme innolla mahdollisuuksia, joita teknologiamme yhdistäminen muihin toimijoihin mahdollistaa”, sanoo Jyrki Korpela, tuotehallintajohtaja, Gasmet Technologies Oy.

”Erityisesti CBRNE‑alueen asiakkuuksissa korostuvat luottamukselliset ja kahdenväliset suhteet asiakkaiden ja ratkaisuntarjoajien välillä. Suomalaisilla toimijoilla on alalla vahva maine, ja uskomme, että mitä kattavampia kokonaisratkaisuja pystymme tarjoamaan yhdessä, sitä parempi asema meillä on tässä kentässä. Liitymme ylpeinä Puolustus‑ ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäsenkuntaan”, sanoo Johanna Lahti, brändi‑ ja viestintäjohtaja, Gasmet Technologies Oy.


Teksti ja kuvat: Gasmet Technologies Oy

Lähde: Gasmet Technologies Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Elinkaarikumppanuus tuo jatkuvuutta toimilaitehankkeisiin

AUMA vahvistaa läsnäoloaan Pohjois- ja Itä-Suomessa ja toimii asiakkaidensa kumppanina toimilaitehankkeiden koko elinkaaren ajan. Savon Voiman Iiksenvaaran voimalaitoksen vaiheittainen modernisointi on esimerkki pitkäjänteisen yhteistyön tuloksista käytännössä.

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

Pääkirjoitus: Energiaremontti vaatii realismia ja pitkäjänteisyyttä

Vihreä siirtymä muuttaa energiajärjestelmää jo nyt: uusiutuvan tuotannon kasvu, sähköistyminen ja energian varastoinnin merkitys näkyvät sekä teollisuuden investoinneissa että tuotannon rakenteissa. Energiankulutus ei kuitenkaan ole vähenemässä – teollisuuden sähköistyminen, datakeskukset, vedyn tuotanto ja liikenteen murros kasvattavat sähkön tarvetta.

Komissio haluaa sähköistää Euroopan Suomen esimerkkiä noudattaen – päästökauppa on tähän paras ohjauskeino

Energiateollisuus toivottaa komission lainsäädäntöesityksen EU:n päästökaupan kehittämisestä ja tiedonannon Sähköistämistä edistävästä toimintasuunnitelmasta tervetulleeksi, mutta kannustaa kunnianhimoisempaan politiikkaan. Päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan keskeisin väline myös 2030-luvulla ja sähköistyminen on Euroopan tie kohti strategista autonomiaa ja resilienssiä.

Näin Viasor vastasi VSV-Energian sähkösuodattimen vuosihuollosta.

Sähkösuodattimen tehtävänä on hallita päästöjä teollisissa prosesseissa keräämällä nokea, pölyä, tuhkaa ja muita savupartikkeleita poistokaasuista ennen niiden hallitsematonta vapautumista savupiipuista luontoon. Tämä keräys tapahtuu suljetun laitteen sisällä staattisen sähkön ja sähköisen vetovoiman avulla hyvin tehokkaasti hidastamatta kaasun virtausnopeutta prosessissa.

Optimoitu pinnoite suojaa laakerivirroilta

Sähkömoottorit tai taajuusmuuttajilla varustetut generaattorit ovat jo yleisesti käytössä raideliikenteessä, tuulivoimaloissa ja käyttölaitteissa. Suuntaukseen liittyy kuitenkin riski, että vierintälaakereiden sisä- ja

Työturvallisuus energia-alalla

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt vaihtelevat

Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella

VTT:n koordinoimassa projektissa kehitettiin uutta teknologiaa sähköntuotantoon ääriolosuhteissa Sähköverkon ulkopuolella on tuhansia linkkimastoja, sääasemia, rakennustyömaita, rautateitä ja muita kohteita, joissa tarvitaan

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.