Energia-alan media

SRV toteuttaa Kuhankosken uuden vesivoimalaitoksen Koskienergialle

KUVA: ARKKITEHTI JANI VIRTANEN

SRV INFRA JA KOSKIENERGIA ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen
Laukaassa sijaitsevan Kuhankosken uuden vesivoimalaitoksen
rakentamisesta. Urakassa rakennetaan uusi,
osittain maanalaisessa tunnelissa kulkeva kanava, uusi voimalaitos
sekä uusi kalatie, jolla turvataan vaelluskalojen kulkureitti
voimalaitoksen ohi. Hanke on ainutlaatuinen, sillä tässä
mittakaavassa kokonaisia uusia vesivoimalaitoksia Suomessa
ei ole rakennettu useaan vuosikymmeneen.

Urakkaan liittyvät työt käynnistyivät nykyisen voimalaitoksen
läheisyydessä tehtävillä kallion injektoinneilla ja avolouhinnoilla
marraskuun aikana ja jatkuvat alkuvuonna 2021
tehtävillä tunnelilouhinnoilla. Voimalaitoksen rakennustyöt
alkavat kesällä 2021 ja uusi voimalaitos tullaan ottamaan
käyttöön alkuvuodesta 2023. Nykyinen voimalaitos jää toimimaan
varavoimalana uuden voimalaitoksen rinnalle.

Vaikka uusia vesivoimalaitoksia Suomessa ei ole rakennettu
aikoihin, on vanhaa laitoskantaa peruskorjattu. Myös
SRV Infra on ollut mukana vuonna 2019 Kymijoelle valmistuneessa
mittavassa Inkeroisten vesivoimalaitoksen peruskorjauksessa
sekä Porttipahdan laitokseen liittyvässä kallioseinämän
lujituksessa.

”Hankkeessa toteutettava vaativa kalliorakentaminen, siihen
yhdistyvä voimalaitos betonirakenteineen sekä töiden
yhteensovittaminen laitoksen turbiinitoimittajan kanssa ovat
ydinosaamistamme. Hanke sopiikin hyvin strategiaamme.
Voimme hyödyntää tässä kohteessa aikaisempaa kokemustamme
vesihuolto- ja voimalaitoshankkeista sekä kyvykkyyttämme
toimivaan yhteistyöhön eri osapuolten välillä”, sanoo
SRV Infran toimitusjohtaja Sami Korhonen.

”Hanke on Koskienergian historian suurin ja vaativin.
Uskomme, että valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa
rakennamme toimivan kokonaisuuden, jossa yhdistyvät Kuhankosken
vesivoimatuotannon varmistaminen ja vaelluskalojen
vaeltamisen helpottuminen”, Koskienergian toimitusjohtaja
Hannu Ruotsalainen kertoo.

www.srv.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Vetysuomi

Suunnitteilla olevat vetylaitokset ja suomen vetyhankkeiden nykytila Vety on energiateknologioiden kärjessä kulkeva elementti, joka voi tarjota ratkaisuja moneen haasteeseen matkalla kohti

Sähköasemat ja niiden toimintavarmuus suomessa

Modernisointi, suojaus ja laajennusmahdollisuudet Sähköasemat ovat keskeinen osa Suomen sähköjärjestelmää, ja niiden toimintavarmuus on kriittistä niin teollisuuden, liikenteen kuin kotitalouksienkin sähköntoimitusten

Paranna pumppujärjestelmien energiatehokkuutta

KSB:n System Efficiency Service (SES) tarjoaa kattavan analyysin, joka optimoi teollisuuden ja kunnallisten laitosten pumppujärjestelmien energiatehokkuuden ja vähentää energiakustannuksia. Monissa teollisuuden

Vertaile ja valitse pienen hiilijalanjäljen kaapelinsuojat

Pipelifen kaksi- ja kolmikerroksisilta PE-kaapelinsuojaputkilta löytyy EPD-ympäristöseloste. EPD-dokumentti tarjoaa yksityiskohtaista tietoa tuotteiden ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. EPD-ympäristöselosteen avulla suunnittelijalla ja

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Tuulivoima on investointimagneetti

Tuulivoima löi itsensä isosti läpi viime vuonna. Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan suomalaisen tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna 41 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.