Energia-alan media

Sisu-allianssi: Toiseen toteutusvaiheeseen luottavaisin mielin

Sähköverkkoyhtiö Kajave otti pari vuotta sitten rohkean askeleen käynnistämällä allianssimalliin pohjautuvan sähköverkkojen kunnossapito- ja investointitöiden kilpailutuksen itäisellä verkkoalueella. Perustetussa Sisu-allianssissa verkkoyhtiö Kajaven rinnalla toimivat pääurakoitsija Enerke, Despro ja Kuhmon Rakennuspojat. Allianssin vuoden 2024 lopussa valmistuneesta ensimmäisestä toteutusvaiheesta otetaan nyt oppia toiseen toteutusvaiheeseen.

SISU-ALLIANSSIN ENSIMMÄINEN toteutusvaihe alkoi
maaliskuussa 2024 ja päättyi saman vuoden lopussa. Toteutusvaiheen
selkeästi suurin haaste oli liian lyhyeksi jäänyt kehitysvaihe.
Kehitysvaihe päästiin aloittamaan vasta syksyllä
2023, joten sen kesto jäi alle puoleen vuoteen. Tämä tarkoitti
sitä, että suunnittelua tehtiin vielä osin toteutusvaiheen aikana,
mikä näkyi kiireenä ja epäselvyyksinä.

”Aikatauluhaasteista on otettu opiksi ja esimerkiksi 2026
toteuttavien projektien suunnittelu on työn alla jo nyt eli edellisen
vuoden alkupuolella”, kertoo rakennuttamis- ja hankintapäällikkö

Eetu Niskanen Kajavelta. Samalla kulujen kohdistusta
on muutettu eli esimerkiksi vuoden 2025 aikana tehty
suunnittelu kuuluu kyseisen vuoden tavoitekustannuksiin toteutusvuoden
sijaan.

Allianssin sisäistä tiedottamista ja henkilöstön kanssakäymistä
on pyritty lisäämään uudistamalla palaverikäytäntöjä,
lisäämällä sisäistä tiedottamista ja yhteisiä tilaisuuksia.

Ensimmäinen vuosi toteutui kouluarvosanalla
kahdeksan

Ensimmäisen toteutusvaiheen kaikki viisi investointiprojektia
saatiin otettua käyttöön suunnitellusti vuoden 2024 loppuun mennessä, vaikka aikataulut olivat haasteelliset. Vuoden
aikana oli kaksi suurhäiriötä, jotka hoidettiin onnistuneesti.
Onnistumisena voidaan pitää myös merkittävää määrää
turvallisuushavaintoja, joita allianssissa saatiin kerättyä.
Havaintojen perusteella asioita voidaan kehittää ja välttyä
myös monelta tapaturmalta.

Allianssi ylitti tavoitekustannuksen, mutta maltillisesti.
Taloudellisia onnistumisia koettiin mm. palvelutöissä ja hankinnoissa.
Tilannekuvan ylläpito ja tavoitekustannusten seuranta
ovatkin allianssin tärkein kehityskohde vuonna 2025.

Allianssin toiminta on kehittynyt koko vuoden ajan ja
vuorovaikutus on lisääntynyt merkittävästi vuoden kuluessa.
Projektien aikataulutus ja työkuorman tasaaminen vuodelle
2025 on selkeästi helpompaa, kun kehitysvaiheelle on ollut
riittävästi aikaa ja allianssin jäsenet ovat päässeet suunnittelemaan
projekteja ja niiden toteutusta yhdessä. Yhteiset toimintatavat
ovat kehittyneet ja tuttujen tekijöiden kanssa on
helppo toimia.

”Lähdemme toiseen toteutusvaiheeseen varsin luottavaisin
mielin”, toteaa Niskanen.

Lisätietoja: eetu.niskanen@loiste.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitus on vaativa toimitus

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitustoimitukset ovat varsin poikkeuksellisia tavanomaisiin raudoitustoimituksiin verrattuna. Pääsääntöisesti projektien tuotantovauhti on normaalia rakentamista nopeampi ja rakentamispaikka usein vaativien yhteyksien

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin

Optimoitu pinnoite suojaa laakerivirroilta

Sähkömoottorit tai taajuusmuuttajilla varustetut generaattorit ovat jo yleisesti käytössä raideliikenteessä, tuulivoimaloissa ja käyttölaitteissa. Suuntaukseen liittyy kuitenkin riski, että vierintälaakereiden sisä- ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.