Energia-alan media

Sähkön kulutus alimmillaan koko 2000-luvun osalta

Sähkötilastot lupaavat hyvää sähkön kuluttajahinnoille ja haasteita investoinneille.

Suomi on ollut sähkön nettoviejä maaliskuun lopusta alkaen. Suuntaus jatkui myös elokuussa, huolimatta poikkeuksellisen vähäisistä tuulista. Verratessa kuluvan vuoden elokuuta edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan ydinvoiman tuotanto kasvoi 45 %. Sen osuus kulutuksesta oli kuluvan vuoden elokuussa lähes puolet, 46 %, vaikka kaksi reaktoria oli osan ajasta pois käytöstä huoltojen ja vikatilan vuoksi. Tuulivoiman tuotanto laski 13 % verrattuna edellisen vuoden elokuuhun, huolimatta tuotantokapasiteetin merkittävästä kasvusta vuoden 2022 syksyn aikana. Tuuliolosuhteet olivat viime kuussa kertakaikkisen huonot. Vesivoimaa tuotettiin jopa neljänneksen enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Tuotannon lisäys kompensoi hetkellisesti heikentynyttä tuulivoiman tuotantoa.

"Olkiluoto kolmosen valmistuminen ja mittavat tuulivoimainvestoinnit ovat kasvattaneet sähköntuotantoamme niin paljon, että olemme tuottaneet keskimäärin enemmän sähköä kuin kuluttaneet maaliskuusta alkaen. Vesivoiman rooli elokuussa oli tärkeä, se pystyi hyvin kompensoimaan alentunutta tuulivoiman tuotantoa ja esti sen, että hinnat olisivat karanneet aivan mahdottomiksi", toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

"Kun tuuliolosuhteet ovat hyvät, meiltä riittäisi sähköä vientiin enemmänkin, mutta erityisesti Keski-Ruotsin päässä ei valitettavasti pystytä ottamaan enempää vastaan Ruotsin kantaverkon kroonisten ongelmien takia", Leskelä jatkaa.

Sähkön kulutus on nyt alimmalla tasolla koko 2000-luvun osalta. Kuluneen 12 kuukauden aikana kulutus on supistunut 8 %. Suurin lasku on tapahtunut teollisuudessa, jonka kulutus on laskenut viimeisen neljän kuukauden aikana 11 % edellisestä vuodesta, vaikka sähkön tukkuhinta on ollut vain neljäsosa edellisvuoden hinnasta. Muun kulutuksen lasku on 3 % vastaavana ajanjaksona. Osa kulutuksen laskusta selittynee kriisin aikana toteutetuilla energiansäästötoimilla, mutta pääosin kyse on teollisuuden suhdanteista.

"Yleisnäkymä energiamurroksessa on, että Suomeen saadaan merkittävästi teollisia investointeja edullisen ja puhtaan sähkön ansiosta. Valitettavasti teollisuuden investointipäätöksiä on toistaiseksi kuultu vasta hyvin vähän", Leskelä sanoo.

"Sähkön tuotantoon on investoitu etupainoisesti ja nyt olisi tärkeä saada myös teollisuuden investoinnit liikkeelle huonosta suhdannetilanteesta huolimatta. Uuteen puhtaaseen sähköntuotantoon investoiminen on jatkossa haasteellista, jos kysyntä ei kasva ja sähkön viennissä on ajoittain merkittäviä pullonkauloja."

Lisätietoja: www.energia.fi ja

jukka.leskela@energia.fi

Lähde: Energiateollisuus ry

Kuva: Energiateollisuus Ry

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitus on vaativa toimitus

Tuulivoimaloiden perustusten raudoitustoimitukset ovat varsin poikkeuksellisia tavanomaisiin raudoitustoimituksiin verrattuna. Pääsääntöisesti projektien tuotantovauhti on normaalia rakentamista nopeampi ja rakentamispaikka usein vaativien yhteyksien

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin

Paranna pumppujärjestelmien energiatehokkuutta

KSB:n System Efficiency Service (SES) tarjoaa kattavan analyysin, joka optimoi teollisuuden ja kunnallisten laitosten pumppujärjestelmien energiatehokkuuden ja vähentää energiakustannuksia. Monissa teollisuuden

PressureWave+ on tutkitusti turvallinen

Räjähdeaineeton PressureWave+™-paineaaltopuhdistus puhdistaa kattilat, siilot ja sähkösuodattimet tehokkaasti, turvallisesti ja hellävaraisesti ilman tuotantokatkoksia. Teollisuuskattiloiden säännöllinen ajon aikainen puhdistaminen varmistaa, että tuotantokapasiteetti

Kilpailukykyä ja hiilikädenjälkiä Energia-avaimella

Konwellin vahvaan osaamiseen nojautuva Energia-avain-palvelu on kehitetty työkaluksi teollisuuslaitosten energiatehokkuuden parantamiseen. Tehostamistoimenpiteet voivat tuoda merkittäviä kustannussäästöjä ja pienentää tuotantolaitoksen hiilijalanjälkeä. Samalla

Vertaile ja valitse pienen hiilijalanjäljen kaapelinsuojat

Pipelifen kaksi- ja kolmikerroksisilta PE-kaapelinsuojaputkilta löytyy EPD-ympäristöseloste. EPD-dokumentti tarjoaa yksityiskohtaista tietoa tuotteiden ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. EPD-ympäristöselosteen avulla suunnittelijalla ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.