Energia-alan media

Safegrid on varmistanut 8,5 miljoonan euron rahoituksen ja nimittänyt USA:n toiminnoilleen vetäjän

Lehdistötiedote

Älykkäiden sähköverkon monitorointiratkaisujen johtava toimittaja Safegrid on nimittänyt yhden perustajistaan, Jussi Hakunnin, johtamaan yhtiön nopeaa kasvua Yhdysvaltain markkinoilla. Lisäksi yhtiö on varmistanut 8,5 miljoonan euron kasvurahoituksen uudistetun strategiansa toteuttamiseen, jonka tavoitteena on saavuttaa johtava asema älykkäässä sähköverkon omaisuuden hallinnassa (Asset Health Intelligence).

”Tulevaisuudessa sähköverkon käyttö- ja kunnossapito sekä omaisuudenhallinta perustuu tarkkaan ja reaaliaikaiseen ymmärrykseen sähköverkon laitteiden todellisesta kunnosta. Safegridin avulla verkkoyhtiöt saavat tarkan näkyvyyden verkon laitteiden kuntoon ja voivat hyödyntää älykästä analytiikkaa, joka priorisoi löydökset esimerkiksi vikojen hallintaan, ennakoivaan kunnossapitoon ja maastopalojen ehkäisyyn”, sanoo Safegrid Oy:n toimitusjohtaja Paula Laine.

"Yhdysvaltain markkinoilla on vahvaa kysyntää Safegridin Smart Fault Location™- ja Smart Fault Prediction™- sekä Asset Health Intelligence -ratkaisuille. Nopean kasvun johtamiseksi olemme nimittäneet perustajamme Jussi Hakunnin Safegrid USA:n johtajaksi. Jussilla on vahva kokonaisvaltainen osaaminen, joka ulottuu teknologian kehittämisestä asiakasratkaisuihin asti, mikä tekee hänestä erinomaisen kumppanin Yhdysvaltain asiakkaillemme älykkään verkon valvonnan suunnitteluun ja toteutukseen. Jussi täydentää nykyistä Yhdysvaltain tiimiämme, johon kuuluvat myyntijohtaja Mike Burns ja tekninen asiantuntija James Hobbs."

Safegridin kunnianhimoisia kasvusuunnitelmia tukemaan yhtiö on varmistanut 8,5 miljoonan euron rahoituksen, johon ovat osallistuneet nykyiset ja uudet sijoittajat, mukaan lukien uusi strateginen pääsijoittaja G&W Electric.

"Tämä rahoitus osoittaa sijoittajien vahvan sitoutumisen teknologiaan ja tiimiimme, mistä olemme ylpeitä ja kiitollisia”, toteaa Paula Laine.

"Yhdysvaltain asiakaskuntamme kasvaa jatkuvasti, ja mukana on jo useita suurimpia energiayhtiöitä. Nyt on oikea hetki kasvattaa toimintaamme uudelle tasolle Yhdysvalloissa", sanoo Jussi Hakunti, Safegrid USA:n johtaja.

"Olemme erityisen innoissamme Smart Fault Prediction™ -ratkaisumme menestyksestä – asiakkaamme ovat onnistuneesti tunnistaneet sen avulla esimerkiksi vuotavia eristimiä, vikaantuvia ylijännitesuojia ja ajoittaisia vikailmiöitä ennen kuin ne aiheuttavat sähkökatkoja."

"Safegridillä on 70 asiakasta ympäri maailmaa, jotka omistavat yhteensä yli 4 miljoonaa kilometriä sähköverkkoa. Meillä on oikea teknologia, strategia, rahoitus, kumppanit ja tiimi toteuttamaan Asset Health Intelligence -visiota", summaa Paula Laine.

Lisätietoja: paula@safegrid.io

CTA

Jaa tämä artikkeli: 

Verkot

Sähkövarastojen markkina aukeaa

Akustot löytävät oikeat käyttökohteet Siirrettävät akustot ovat muuttuneet kannattavaksi ratkaisuksi tilapäisessä ja lyhytaikaisessa sähköntarpeessa. Toisaalta akustoilla voidaan tukea sähköverkkoa sekä siirtää

Älykkäiden verkkojen aika on nyt

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta – ellei pelastajaa – odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy – ja mihin kaikkeen se

Kaapelinsuojaratkaisut sähköverkon rakennuskohteisiin

Rakennusvaiheessa oikein tehty kaapelinsuojaus takaa virheettömän sähkö- ja tietoliikenneverkon toiminnan. Pipelife tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman kaapelinsuojatuotteissa. Tuotteet täyttävät korkeimmat asetetut vaatimukset

Sähköauton latauspiste omakotitaloihin

Helen tarjoaa nyt omakotitaloasujille sähköauton latauspisteen, joka mahdollistaa helpon, nopean ja turvallisen tavan ladata sähköautoa kotona. Kiinteästi seinään asennettava Type 2

Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019

Vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu on kiihtynyt. Joulukuussa hybridi-, kaasu- ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli ennätykselliset 14,5 %. Vaihtoehtoiset käyttövoimat muodostavat yhä suuremman

Älyä sähköverkossa

Uudet Smart Grid-verkot vähentävät vikatilanteita Niin sanotut älykkäät sähköverkot yleistyvät nopeasti, koska verkkojen lisääntyvä kompleksisuus ja sähköntuotannon monimuotoistuminen aiheuttavat usein ongelmia

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Nostolava-autoja vaativaan käyttöön

Verkonrakennus- ja huoltotöissä tarvitaan usein nostolava-autoja. Koska suunnittelu ja materiaalit ovat kehittyneet, tällaiset autot voidaan nykyään rakentaa aiempaa kevyemmiksi. Monesti nostin

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.