Energia-alan media

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian yhtiö OX2:n toimeksiannosta OX2:n Pohjanlahdella sijaitsevien merituulivoimalahankkeiden investointi- ja käyttövaiheen talous- ja työllisyysvaikutuksia. OX2 on kehittänyt muutaman vuoden ajan kolmea Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvaa merituulivoimapuistoa: Hallaa, Lainetta ja Tyrskyä.

Selvityksen mukaan OX2:n kolme merituulivoimapuistoa loisivat koko elinkaarensa aikana eli suunnittelu-, rakennus- ja käyttövaiheissa yli 37 000 henkilötyövuotta ja tuottaisivat kunnille ja valtiolle yhteensä yli 19 miljardia euroa verotuloa. Työllisyysvaikutuksista yli kaksi kolmasosaa syntyy merituulivoimaloiden käyttöaikana.

Merituulivoiman arvioidaan olevan tulevaisuudessa hyvinkin keskeisessä roolissa sähköntuotannossa, vähäpäästöisen teollisuuden kasvuedellytysten luomisessa ja Suomen hiilineutraaliuustavoitteiden saavuttamisessa.

Gaian selvityksen mukaan OX2:n merituulivoimapuistojen merkittävimmät aluetaloudelliset vaikutukset tulevat syntymään niiden 35 vuoden käyttövaiheen aikana. Mikäli merituulivoimapuistojen luvitus etenee sujuvasti, niiden sähköntuotanto voisi alkaa vuonna 2030. OX2:n kolmen Pohjanlahdelle sijoittuvan merituulivoimapuiston yhteenlaskettu investointikustannus on noin 15 miljardia euroa.

Laine nousee

Merituulivoiman ”edunsaajia” ovat esimerkiksi Pietarsaari ja sen ympäristö. Yksin Laine-merituulivoimapuiston taloudelliset vaikutukset Pietarsaareen ja sen ympäristöön ovat merkittävät, Gaian raportissa todetaan. Laine työllistää suunnittelu- ja rakentamisvaiheissa sekä käyttöaikana noin 13 000 henkilötyövuotta ja tuottaa kunnille ja valtiolle noin 7,3 miljardia euroa veroja.

Yli kaksi kolmasosaa (70 %) työllisyysvaikutuksesta syntyy merituulivoimapuisto Laineen 35 vuotta kestävän tuotantovaiheen aikana. Laine-hankkeen koko investointikustannus on noin 5,5 miljardia euroa, ja sen koko elinkaaren aikaistenkäyttökustannusten arvioidaan olevan noin 2,8 miljardia euroa. Investointien ja käytön suurin paikallinen vaikutus syntyy huollosta, asennuksista ja varaosista: noin 18 % kokonaiskustannuksista.

Port of Pietarsaari

Pietarsaaresta tuulivoimahubi

Pietarsaaren sataman toimitusjohtaja Juha Hakala uskoo, että merituulivoimassa on paljon potentiaalia – seudullisesti ja laajemminkin.

”Nyt kun tuulivoimapuistoja ryhdytään rakentamaan merelle, on meidän satamamme hyvä tukikohta projekteille. Ja sitten kun tuulivoimapuisto on toiminnassa, käyttö ja kunnossapito voidaan toteuttaa satamasta käsin”, toteaa Hakala.

Myös ”perinteisen” maatuulivoiman kannalta Pietarsaari on keskeisesti sijoittunut. ”Noin neljäsosa nyt suunnitellusta uudesta tuulivoimakapasiteetista sijaitsee alle 200 km säteellä Pietarsaaresta”, Hakala toteaa.

Port of Pietarsaari

Nostetta nostureista

Tuulivoimaprojektien massiiviset kuljetukset virtaavat vaivatta satamasta sisämaahan – kiitos sataman viimeaikaisten investointien. Näistä tärkein on vuonna 2023 satamassa käyttöön otettu 140 tonnia nostava Liebherr-satamanosturi, joka tuli ”taistelupariksi” olemassa olevalle Gottwald-satamanosturille.

”Tuulivoimaprojektien kannalta tilanne on nyt erinomainen: kahden satamanosturin yhteispeli tuo maksimaaliset tehot”, toteaa Hakala.

Keväällä 2023 yksi tuulivoimatoimitus – 10 tuulivoimalaitosta – kulki sataman läpi matkalla Karstulaan. Hakala muistuttaa, että valmiiksi mietitty konsepti ja esteettömyys on iso juttu tuulivoimaprojektien onnistuneen logistiikan kannalta:

”Maantiekuljetuksia tarvitaan tyypillisen tuulivoimaprojektin yhteydessä yli 150 kappaletta, joten logistiikan pitää rullata hyvin”, Hakala toteaa ja lisää, että Pietarsaaren satama on ”täysillä mukana” tekemässä vihreää siirtymää maalla ja merellä.

Lisätietoja: portofpietarsaari.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Laatua ja tarkkuutta päästömittauksiin

Teollisuuspäästöjen seuraamiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan luotettavaa päästömittausta. Viime vuosina julkaistut EU-säädökset – esimerkiksi jätteenpolton (2019) sekä suurten voimalaitosten (2017) parhaan käyttökelpoisen

Vesilaitokset siirtymässä digiaikaan

Luotettava vesihuolto on yhteiskunnan toiminnan tärkeimpiä perusedellytyksiä. Laadukkaita, riittäviä ja toimintavarmoja vesihuoltopalveluja tarvitaan niin terveyden, asumisen, yhteiskunnan palveluiden kuin tuotanto- ja

EU jatkaa teollisuuden päästöjen suitsemista

Hiilidioksidin talteenotto savukaasuista voisi onnistua uuden teknologian ansiosta EU:n teollisuuden ympäristönsuojelutoimet ovat selvästi tehostuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Ympäristölainsäädäntö on tiukentunut, energiatehokkuus

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Päästöjen herraksi

Regulaatio kiristyy jatkuvasti, mutta teknologia auttaa teollisuusyrityksiä saavuttamaan tiukatkin päästörajat EUROOPAN UNIONISSA on pitkä perinne erilaisten päästöjen mittaamisesta ja vähentämisestä teollisuusympäristössä.

PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella

Valtioneuvoston niin sanottu PIPO-asetus polttoaineteholtaan 5-50 MW:n energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista kiristyi vuodenvaihteessa koskemaan myös vanhoja tuotantolaitoksia. Samalla varsinainen PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella,

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.