Energia-alan media

Pietarsaaren satama: huippuvalmiudet vaativiinkin tuulivoimaprojekteihin

Energiaomavaraisuus puhuttaa ympäri Eurooppaa – ja nostaa tuulivoimaprojekteja myös Suomessa. Pietarsaaren satamassa ”megamyötätuuleen” on määrätietoisesti varustauduttu jo pitkään.

Euroopan komissio kertoi maaliskuussa 2022 EU:n vähentävän voimakkaasti energiariippuvuuttaan Venäjästä. EU panostaa mm. uusiutuvan energian tuotantoon ja energiaverkkoihin.

Ilman komission tuoretta linjaustakin on selvää, että vihreä siirtymä on hyvässä vauhdissa Suomessa – ja tuulivoima on kestävän kehityksen keihäänkärki. Kuluvana vuonna maassamme on käynnissä yhteensä reilu 330 maa- ja merituulivoimahanketta, joista valtaosa on vielä varhaisessa vaiheessa.

Maaliskuussa 2022 kunnan hyväksymä kaava oli kuudella prosentilla suunnitteilla olevista voimaloista ja yhdeksällä prosentilla oli jo kunnan myöntämä rakennuslupa.

kuva

Uusi satamanosturi tuplaa tehot

Yksi olennainen osa ”tuulivoimapalapeliä” on syöttösatamat, joiden kautta tuulivoimakomponentit saadaan maahan. Pietarsaaren satamassa panostetaan siihen, että myös Pietarsaari saa osansa kasvavasta kakusta.

Pietarsaaressa on vanhastaan sata tonnia nostava Gottwald-satamanosturi ja nyt sen rinnalle kaavaillaan toista nosturia – pitkälti juuri tulevien tuulivoimaprojektien mahdollistamiseksi.

”Kahden satamanosturin yhteispeli on juuri se, mitä tarvitaan isoissa projekteissa,” sataman toimitusjohtaja Juha Hakala toteaa.

Nostomuskeleita tarvitaan, koska esimerkiksi runkoputket ja generaattorit painavat noin 100 tonnia per kappale. Itse siivet ovat taas ovat huomattavan pitkiä (80-90 metriä), mutta suhteellisen kevyitä (n. 30 tonnia).

kuva
Pauli Rautiainen ja Juha Hakala
Kuva: Coastline

Satamakenttä laajenee kymmeneen hehtaariin

Pietarsaaressa tuulivoimaprojekteja odottaa seitsemän hehtaarin kokoinen satamakenttä, jota ollaan juuri laajentamassa.

”Laajennamme kenttäaluetta kolmella hehtaarilla nyt keväästä alkaen”, toteaa Hakala ja lisää, että valmista tulee juhannukseen mennessä.

Satamakentältä on myös suora reitti 8-tielle, joten pullonkauloja ei pääse syntymään myöskään matkalla maantielle. Erikoiskuljetusreitille on saatu uusi ramppi ja siihen on panostettu ratkomalla haasteita yhdessä myös VR:n kanssa: reitillä on nimittäin kaksi tasoristeystä, joissa potentiaalisena ongelmana on sähköjunan ajolanka.

”Nyt on käytössä nostolaitteistot, jolloin tunnin varoitusajalla voidaan isokin tuulivoimakuljetus viedä ongelmitta läpi näistä tasoristeyksistä.” Lisäksi yhdessä maantien risteyksessä matalalla ollut sähköjohto saatiin sijoitettua maan alle

Valmiiksi mietitty konsepti ja esteettömyys on iso juttu tuulivoimaprojektien onnistuneen logistiikan kannalta: ”Maantiekuljetuksia tarvitaan tyypillisen tuulivoimaprojektin yhteydessä noin 150 kappaletta, joten ei ole yhdentekevää, miten logistiikka pyörii”, Hakala muistuttaa.

Pohjanmaa edelleen avainasemassa

Tilastot havainnollistavat, että mitä keskemmäs Suomea mennään, sitä pienempiä hankkeet ovat. Valtaosa hankkeista sijaitsee edelleen Pohjanmaan maakunnissa, vaikka hiljalleen tuulivoimaa suunnitellaan ja rakennetaan myös kohti Keski- ja Itä-Suomea.

Suunnitellusta tuulivoimakapasiteetista 42 prosenttia sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, yli 10 % Pohjanmaalla, yli 8 % Lapissa, 5 % Etelä-Pohjanmaalla, 5 % Kainuussa ja 4 % Keski-Suomessa. Kunnista eniten hankkeita on suunnitteilla Pyhäjärven, Iin, Siikalatvan, Oulun ja Siikajoen alueille.

Juha Hakalan mukaan Pietarsaari on ”luonteva linkki” lakeuksien toimitusketjussa.

”Puolet nyt suunnitellusta uudesta tuulivoimakapasiteetista sijaitsee alle 200 km säteellä Pietarsaaresta”, Hakala toteaa.

Lisätietoja: portofpietarsaari.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Päästöjen herraksi

Regulaatio kiristyy jatkuvasti, mutta teknologia auttaa teollisuusyrityksiä saavuttamaan tiukatkin päästörajat EUROOPAN UNIONISSA on pitkä perinne erilaisten päästöjen mittaamisesta ja vähentämisestä teollisuusympäristössä.

PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella

Valtioneuvoston niin sanottu PIPO-asetus polttoaineteholtaan 5-50 MW:n energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista kiristyi vuodenvaihteessa koskemaan myös vanhoja tuotantolaitoksia. Samalla varsinainen PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella,

Palveluliiketoimintaan tarvitaan koulutusta

Teollisuuden kunnossapito ja muut tukitoiminnot ovat nykyisin entistä useammin ulkoistettua palvelutoimintaa – ja samalla työtä tietojärjestelmien parissa. Uusi tekniikka vaatii omanlaistaan

Valitse oikea ilmastopolku

Sitrassa uskotaan, että tuulivoima ja sähköautot voivat romahduttaa päästöt – Ilman että kukkaroa kuritetaan liikaa Ilmastonmuutos voidaan saada kuriin – ja

Ilmastohaaste: Vastaanotettu!

ILMASTOPANEELI IPCC:LTÄ tuli lokakuussa 2018 kovat madonluvut: päästöt on saatava alas ja vauhdilla. Vaaditaan nopeita päästövähennyksiä, jotta maapallon lämpötilan nousu saadaan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.