Energia-alan media

Päästömittauksissa tarvitaan kehittynyttä ja luotettavaa tekniikkaa

Teollisuuden päästöjä ja muita ympäristöhaittoja voidaan merkittävästi vähentää käyttämällä nykyaikaista ja entistä kehittyneempää tekniikkaa. Uusien EU-säädösten myötä esimerkiksi jätteenpolttolaitoksilla on viimeistään lähivuosina otettava käyttöön yhä monipuolisempia mittalaitteistoja savukaasupäästöjen analysointia varten.

Teollisuuteen päästömittauslaitteita valmistavan Gasmet Technologies Oy:n myyntipäällikkö Jesse Tikka kertoo, että jätteenpolttolaitosten päästömääräykset ovat tiukentumassa Euroopan Unionin alueella.

”Syksyn 2019 aikana julkaistaan WI BAT -päätelmät, jossa on uusia mittausvelvoitteita jätteenpolttolaitoksille. Päätelmät toimivat viitekehyksenä jätteenpolttolaitosten laitoskohtaisille päästöraja-arvoille. Jätteenpolttolaitosten ympäristöluvat tullaan tarkistamaan päätelmien mukaisiksi”, Tikka täsmentää.

WI BAT:n (Waste Incineration: Best Available Techniques) avulla EU pyrkii vähentämään teollisuudesta ilmaan johdettavien ympäristölle haitallisten päästöjen määrää.

”Jätteenpolttolaitoksille on tulossa elohopean jatkuvatoiminen mittausvelvoite uusien vaatimusten myötä”, Tikka mainitsee.

Laitteistot kehittyvät
Gasmet Technologies Oy suunnittelee ja valmistaa Suomessa Vantaalla kaikki päästömittauslaitteensa, joilla voidaan mitata kymmeniä eri kaasuja ilmaan johdettavista päästöistä.

”Juuri tämän takia Gasmetin mittalaitteet soveltuvat hyvin monen teollisuuslaitoksen päästömittaukseen, sillä mittausvaatimukset eri laitoksilla vaihtelevat esimerkiksi polttoaineesta riippuen.”

”Esimerkiksi jätteenpolttoa silmällä pitäen yksittäisten seurattavien kaasujen määrä on iso. Näin ollen käyttämämme mittatekniikka on erittäin hyvä ratkaisu toiminnanharjoittajalle: ei tarvitse hankkia monta yksittäistä analysaattoria yksittäisten kaasujen mittaamiseen. Myös elohopeapäästöjen mittaamiseen meillä on sertifioitu mittajärjestelmä, jolla on tämänhetkisistä sertifioiduista mittajärjestelmistä paras mittatarkkuus.”

”Laitokset seuraavat päästömittajärjestelmien mittatietoa ja käyttävät sitä päästöraportoinnissaan ja prosessinohjauksessa”, selittää Tikka.

Gasmet Technologies on 30 vuoden aikana toimittanut yli 4 000 mittalaitetta. Suurin osa tuotannosta menee vientiin. Tytäryhtiöitä on viidessä maassa.

”Teimme juuri Itävallassa yrityskaupan, jonka myötä laajennamme tuotevalikoimaamme myös dioksiinimittauksiin”, Tikka sanoo.

Lisätietoja: www.gasmet.com

Teksti: Ari Mononen
Kuva: Gasmet Techonologies Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023. Rekisteröityminen

Tuulivoiman kestävä perusta

Tuulivoimaloiden betoniset perustukset kätkevät sisäänsä tonnikaupalla raudoitteita. Haastavissa olosuhteissa raudoitustyön sujuvuudella on merkittävä rooli projektien aikataulun pitämisessä. Samalla tuotteiden ympäristövaikutuksista puhutaan

Vastuulliseksi rakennettu

Gasgrid Finland Oy starttasi 1.1.2020. Suomessa kaasun siirrosta vastaa nyt valtion omistama kaasun siirtoverkkoyhtiö, jolla on vastuullisuus jo DNA:ssa. ”VASTUULLISUUSOHJELMA MEILLÄ

Vastuullisuus 360

Edelläkävijäyritykset panostavat nyt reiluun datatalouteen ja kiertotalouden innovaatioihin – tai selvittävät omaa luontojalanjälkeään, toteaa Sitran yliasiamies Jyrki Katainen. VASTUULLISUUDEN UUSI aalto

Ääninuohouksella lisätehoa nuohoukseen

Monesti nuohoustarve voimalaitoksilla lisääntyy, kun kattilan polttoaine vaihtuu. Turpeen polton vähentyessä Suomessa siirrytään usein uusiutuvien polttoaineiden käyttöön – esimerkiksi puubiomassaan –

Tuulivoima on edullisinta energiaa

Mahdollisuudet ovat rajattomat Suomessa tuulivoima on nopeimmin kasvava energiantuotannon muoto ja nykyisellä kustannustasolla edullisin energiantuotantotapa. Uusiutuvana, päästöttömänä energiantuotantomuotona tuulivoimalla on merkittävä

Eristäminen on hiilipihi peliliike

Jatkuva energian hinnannousu sekä huoli ympäristön tilasta alleviivaavat tarvetta pienentää energiahävikkiä sekä hiilijalanjälkeä. Energiateollisuus on tässä kehityksessä paljon vartijana – ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.