Energia-alan media

Nostolava-autoja vaativaan käyttöön

Verkonrakennus- ja huoltotöissä tarvitaan usein nostolava-autoja. Koska suunnittelu ja materiaalit ovat kehittyneet, tällaiset autot voidaan nykyään rakentaa aiempaa kevyemmiksi. Monesti nostin on mahdollista asentaa alle 3,5 tonnin painoisen pakettiauton alustalle.

Nostolava-autoja vuokraava Janneniska Oy on hankkinut vuoden 2019 aikana uudenlaista ja entistä kevyempää nostolavakalustoa. Uutuudet soveltuvat esimerkiksi linjanrakennustöihin sekä sähkö- ja televerkkojen huolto- ja korjaustöihin.

”Toimintamme perustana on nykyaikainen, helppokäyttöinen ja turvallinen kalusto”, Janneniska Rent Oy:n toimitusjohtaja Ville Helminen korostaa.

Nostolava-autoja tarvitaan erilaisissa tilanteissa, joissa vaaditaan suurta työskentelykorkeutta tai joissa nostin joudutaan sijoittamaan hieman etäälle työkohteesta.

”Valittavissa on nelivetomalleja vaikeisiin maastoihin sekä erittäin kevytrakenteisia ja alustaltaan pieniä nostimia”, kertoo Helminen.

Uutuuksiin kuuluva Janneniska 23 on kotimainen henkilönostin, joka on valmistettu yhteistyössä suomalaisen Dinolift Oy:n kanssa. Nostokorkeus yltää 23 metriin.

”Kyseessä on monikäyttöinen nostin. Käyttösovelluksia ovat esimerkiksi tele- ja sähköverkkojen rakentaminen ja huolto, katuvalojen kunnossapito, kattotyöt sekä erilaiset kiinteistöhuolto- ja rakennustyöt. Kapean rakenteensa ansiosta laite sopii muun muassa tiheästi rakennettuihin kaupunkiolosuhteisiin.”

Toinen uutuus on nelivetoisen Ford Ranger -avolavapakettiauton alustalle sijoitettu 13-metrinen nostin. Sitä voidaan käyttää vaikkapa avojohtolinjojen purkutöissä maasto-olosuhteissa. Edelleen Janneniskan uusiin laitteisiin kuuluu pakettiautojen päälle sijoitettuja Panel Van¬ -nostimia, joiden etuna on suuri kuormaustila.

”Sellaiset ovat käteviä sähkö- ja televerkkoasennustöissä, sillä asennustarvikkeet voidaan kuljettaa samalla autolla. Verkonrakennusyhtiöt hankkivat näitä nostimia käyttöönsä pitkäaikaisilla leasing- tai vuokrasopimuksilla”, Helminen mainitsee.

Teksti: Ari Mononen

Jaa tämä artikkeli: 

Verkot

Muuntajien ennakoiva huolto turvaa sähkönjakelua

Muuntajat ovat sähkönjakeluverkon kriittisiä solmukohtia. Mitä isommaksi muuntajakoko kasvaa, sitä tärkeämpää on huolehtia muuntajan kunnonvalvonnasta ja tarkastella muuntajan tilaa ennakoivasti, jotta

VEO uudistaa Fingridin sähköaseman Kajaanissa

VEO uudistaa Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin Tihisenniemen sähköaseman Kajaanissa. Uudistamishankkeessa nykyinen ikääntynyt laitteisto korvataan ja samalla turvataan Kainuun alueen sähkönsaanti. Hanke on

Etanolia tankkiin

ST1:N KENTIES vihrein tuoteinnovaatio on etanolipolttoaine RE85, joka on melkoinen läpimurto ympäristöä säästävien polttonesteiden kehityksessä. Biojätteestä valmistetun etanolin osuus polttonesteessä laskee

Äly kirittää sähköverkkojen kehitystä

Fiksumpaa energiaa, kiitos! SÄHKÖVERKOT JATKAVAT digitalisoitumistaan. Sähköverkkojen digitalisaatio- ja älyverkkopalveluista sekä hajautetun energiantuotannon palveluista vastaava palvelupäällikkö Lasse Kankainen Rejlersiltä toteaa, että

Disruptio nostaa asiakkaan valtaa

Suomalainen energiatoimiala on edelläkävijä monessa – mutta nykytilanteessa on herkeämättä panostettava uusiutumiseen Energia-alan toimintaympäristö on rajussa murroksessa – tämä ei liene

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.