Energia-alan media

Laitex Oy vahvistaa palveluliiketoimintaansa – Timo Kupsanen palveluliiketoimintajohtajaksi

Lappeenrantalainen materiaalinkäsittelylaitteiden suunnittelija ja valmistaja Laitex Oy tekee merkittävän satsauksen palveluliiketoimintansa parantamiseen. Palvelut ovat jatkossa omana liiketoiminta-alueenaan ja
liiketoimintajohtajaksi on palkattu DI Timo Kupsanen, joka aloittaa tehtävässään 1.10.2018.

MUUTOKSEN TAUSTALLA on LAITEX2021 -strategia, jossa keskeisessä roolissa on asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kehittäminen.

”Reilun 30 vuoden aikana olemme toimittaneet yli 8 000 laitetta ympäri maailmaa. Asiakaspalvelun kannalta on tärkeää, että pystymme jatkossa huolehtimaan huomattavasti paremmin laitteiden elinkaaresta”, kertoo toimitusjohtaja Lasse Kurronen.

Positioon nimetty Timo Kupsanen on kokenut palveluliiketoiminnan ammattilainen. Hän on johtanut Outotecin palveluliiketoimintaa Lähi-Idässä ja toiminut palveluiden tuotepäällikkönä. Kupsasen mukaan Laitexin vahvuuksia ovat pitkä kokemus prosessiteollisuudesta, oma valmistus sekä vahva suunnittelutiimi. Asiakkaille muutos näkyy aktiivisempana yhteydenpitona asiakaskunnan käyttö- ja kunnossapito-organisaatioihin. Laitex alkaa kehittää uusia tuotteita huolenpitosopimuksien ja IoT:n tuomien mahdollisuuksien ympärille.

Vuonna 1986 perustettu suomalainen Laitex Oy on kokenut materiaalinkäsittelylaitteiden toimittaja, joka toimittaa kuljettimia ja kuljetinjärjestelmiä monipuolisesti prosessiteollisuuden projekteihin kuten voimalaitoksiin, sellutehtaisiin ja kaivoksille. Laitexin pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa ja toimipisteet löytyvät myös Vantaalta ja Pietarista. Laitex työllistää tällä hetkellä 60 prosessiteollisuuden asiantuntijaa.

Lisätietoja: lasse.kurronen@laitex.fi
timo.kupsanen@laitex.fi
www.laitex.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Virtaus hallintaan ja hyötysuhde huippuunsa

Kaukolämpölaitoksilla käytetään yhä useammin sektoripalloventtiilejä ja ultraäänivirtausmittareita. Oikein mitoitetut säätöventtiilit ja virtausmittarit mahdollistavat helpommin hallittavan laitoksen sekä joustavan ja energiatehokkaan toiminnan

Optimoitu pinnoite suojaa laakerivirroilta

Sähkömoottorit tai taajuusmuuttajilla varustetut generaattorit ovat jo yleisesti käytössä raideliikenteessä, tuulivoimaloissa ja käyttölaitteissa. Suuntaukseen liittyy kuitenkin riski, että vierintälaakereiden sisä- ja

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.