Energia-alan media

"Kun ilmasto lämpenee, katseet kohdistuvat pohjoiseen"

Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma 23.- 24.5. kokoaa Ouluun teollisuustoimijat ja tuoreimman tiedon. Tapahtuman monipuolinen ohjelma seminaareineen nostaa esiin kaivosteollisuuden arktisen alueen kysymykset, energiamurroksen, automaation ja vastuullisuuden sekä esittelee pohjoisen suurhankkeita sekä niiden tarjoamia konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia.

”KUINKA KAIVOSTEOLLISUUDEN tulee varautua energiamurrokseen ja uusiutuvan energian kasvavaan tarpeeseen? Ne vaikuttavat muun muassa harvinaisten metallien ja mineraalien kysyntään, etenkin akkuteollisuudessa ja sähköautojen valmistuksessa”, kertoo Kaivosteollisuus ry:n ympäristöjaoston puheenjohtaja Anita Alajoutsijärvi.

Akkujen tarpeen arvioidaan moninkertaistuvan lähivuosien aikana, mikä tarkoittaa muun muassa litiumin ja koboltin kysynnän kasvua. Metallien kierrätysaste on tällä hetkellä vain muutaman prosentin luokkaa. Mahdollisuuksia nähdään muun muassa myös kaivosjätteiden uudelleenhyödyntämisessä, mikä edellyttää prosessien ja teknologian kehittymistä.

”Akkuteknologian ympärillä on merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia myös Suomen toimijoille, mutta kotimainen malmien tuotanto ei kuitenkaan riitä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen”, Alajoutsijärvi toteaa.

Ilmastonmuutos voi tuoda haasteita kaivostenkin toimintaan muuttuvien sääolosuhteiden vuoksi, jolloin luonnollisesti myös kaivosten toimintaympäristössä tapahtuu muutoksia.

”Kun ilmasto lämpenee, katseet kohdistuvat pohjoiseen eri aloilla. Kaivostoiminnassa kiinnostus jään alta vapautuvia malmivaroja kohtaan kasvaa, kun kuljetusreitit vapautuvat. Arktisen alueen arka luonto ja alueen perinteet ja kulttuuri on otettava huomioon ja löydettävä keinot toimia niin että elintilaa riittää kaikille”, Alajoutsijärvi sanoo.

Pohjoinen Teollisuus -tapahtumassa pidettävän Kestävän kaivostoiminnan verkoston tilaisuuden teemana on Energiamurros ja luonnonvarojen kysyntä arktisilla alueilla. Se pidetään torstaina 24.5. kello 10.30 alkaen. Paneelikeskustelussa keskustelevat Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka, Anglo Americanin projektipäällikkö Jukka Jokela, Paliskuntain yhdistysten toiminnanjohtaja Anne Ollila ja Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Vesa Luhta. Paneelin alustaa LKAB:n energia- ja ympäristöasioista vastaava johtaja Stefan Savonen.

Suurhankkeet työllistävät teollisuusyrityksiä Pohjoisessa
Pohjois-Suomen teollisuus edustaa Suomen viennistä noin 10 prosenttia. Suunnitteilla olevat suurhankkeet vahvistavat pohjoisen teollisuuden roolia Suomen kartalla. Kaikkiaan Pohjois- Suomessa on suunnitteilla esimerkiksi biolaitosten, kaivannaisteollisuuden ja julkisen sektorin alueella noin 13 miljardin euron edestä investointeja.

”Toteutuessaan suurhankkeet tarkoittavat kasvua, työtä ja teollisuuden kehittymistä niin pohjoisessa kuin laajemmallakin vaikutusalueella”, kertoo Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen.

Konkreettisia liiketoiminnan ja yhteistyön mahdollisuuksia on esillä Oulun kauppakamarin suurhankeinfossa 23.5. kello 12 alkaen. Yksi esiteltävistä esimerkeistä on Fennovoiman Hanhikivi 1, Suomen suurin investointihanke. Se työllistää jo nyt noin neljääsataa yritystä, niistä noin puolet on suomalaisia. Päätöstä Hanhikivi 1:n rakentamisluvasta odotetaan 2019.

Suurhankeinfo on tiivis ja informatiivinen tilaisuus, joka auttaa yrityksiä tarttumaan tarjolla oleviin tilaisuuksiin. Ohjelmassa on suurhankkeiden edustajien esityksiä ja mahdollisuuksia verkostoitua hankkeiden edustajien kanssa.

”Infossa on toimitusketjuun haluaville konkreettista tietoa siitä miten hankkeet etenevät, mitkä ovat niiden tarpeet alihankkijoita ja alueen palveluita ajatellen”, kertoo Pellikainen.

”Teollisuuden toimijoita kokoavalle messutapahtumalle on paikka ja tarve pohjoisessa. Se kokoaa keskeisiä isoja toimijoita ja alihankkijoita saman katon alle, tutustumaan toisiinsa, verkostoitumaan ja tekemään kauppaa”, Esa Pellikainen sanoo.

Pohjoinen Teollisuus 23.-24.5. Ouluhallissa: Messut, seminaarit, Pohjoinen Teollisuus -kongressi, runsas ja monipuolinen ohjelma messualueella

Lisätietoja: pohjoinenteollisuus.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Kartoita turvallisuusriskit verkkokyselyllä

Toimiva turvallisuuskulttuuri parantaa työhyvinvointia, tehokkuutta ja työn laatua. Kiwa Inspectan tarjoamalla turvallisuuskulttuurin verkkokyselyllä voidaan kartoittaa organisaation turvallisuuskulttuurin nykytilaa. Kyselyn tuloksiin perustuvien

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023. Rekisteröityminen

Tien kunto paljastuu rakenteita kairaamalla

Tie- ja katualueiden kantavuuden ja kunnon tutkimisessa tarvitaan kairauksia. Rakennekerroskairalla otetaan näytteitä ja selvitetään eri rakennekerrosten materiaalit ja paksuudet, jotta voidaan

PTFE-kangaspalkeilla kaasut kuriin

PTFE on mainio materiaali. Se hylkii likaa, kestää lähetulkoon kaikkia kemikaaleja sekä suhteellisen korkeaa lämpöä. PTFE:n käyttö on vähitellen lisääntynyt teollisuuden

Vahva osaaminen vauhdittaa vetytaloutta

  Vedyn käyttömahdollisuudet ulottuvat teollisuudesta liikenteeseen, energian varastointiin ja jatkojalostamiseen. Vetytalouden toteutuminen edellyttää avointa yhteistyötä ja osaamista koko arvoketjun osalta. Tärkeässä

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.