Energia-alan media

Kilpailukykyä ja hiilikädenjälkiä Energia-avaimella

Konwellin vahvaan osaamiseen nojautuva Energia-avain-palvelu on kehitetty työkaluksi teollisuuslaitosten energiatehokkuuden parantamiseen. Tehostamistoimenpiteet voivat tuoda merkittäviä kustannussäästöjä ja pienentää tuotantolaitoksen hiilijalanjälkeä. Samalla tuotantoprosessit tehostuvat, mikä parantaa kilpailukykyä. Energiaa kierrättämällä kulutetaan vähemmän primäärienergiaa ja energiakustannukset pienentyvät.

Teollisuuslaitoksissa on paljon kohteita, missä on varastoitunutta energiaa. On kuumaa lauhdetta, lämmintä vettä, on prosessin lämmityksiä ja toisaalla jäähdytyksiä, on siirtoputkistoja, pumppuja, lämmönsiirtimiä.

Energia-avain on palvelu, jossa nämä energiavirrat tunnistetaan. Tunnistaminen mahdollistaa niiden tehokkaamman hyödyntämisen. Viime vuosikymmeninä teknologia on ottanut isoja harppauksia. Teknologian kehitystä on entistä helpompaa hyödyntää energiatehokkuuden parantamiseen, kun ensin tiedostetaan potentiaaliset tehostamiskohteet. Yritykset kokevat painetta tehostaa omaa energiankulutustaan puhtaasti säästösyistä, mutta myös ympäristösyistä.

Monen yrityksen ympäristöpolitiikka noudattaa EU:n uutta ilmastosääntelyä, ja puhtaan teollisuuden ohjelma on yritysten strategiassa siten, että se tuo myös kustannushyötyjä esimerkiksi päästökaupan osalta.

Konwell Oy

Uudet teknologiat ovat kasvattaneet huomattavasti keinovalikoimaa, jolla energiavirtoja voidaan hyödyntää tehokkaasti. Paisuntahöyryä voidaan kierrättää komprimoimalla sitä primäärihöyryksi, tai ylimäärä kuumasta vedestä voidaan tuottaa sähköä matalalämpö ORC-voimalalla. Energia-avaimen työkalupakista löytyvät kuhunkin kohteeseen oikeat työkalut.

Energiankäytön tehostamisen yhteydessä kannattaa tarkastella myös biohajoavien, luonnollisten väliaineiden käyttöön ottamista esimerkiksi suljetun kierron lämpöpumpuissa. Biohajoavat väliaineet voivat tuoda säästöjä jätteenkäsittelyssä, eivätkä haitalliset aineet kerry luontoon ja ihmisiin.

Ympäristöystävällisempien prosessien, raaka-aineiden ja väliaineiden käytöstä keskustellaan poliittisesti. Tulevaisuudessa on odotettavissa, että lainsäädäntö ohjaa entistä enemmän biohajoavien väliaineiden käyttöön.

Konwell on oivaltava yhteistyökumppanisi

Oy Konwell Ab on teollisuusventtiilien, prosessiautomaation kenttälaitteiden ja kokonaisratkaisujen asiantuntija. Pitkän toimintansa myötä Konwell on kehittynyt kokonaistoimittajaksi, jonka toiminta perustuu laadukkaisiin tuotteisiin, korkeaan tekniseen osaamiseen ja joustavaan palveluasenteeseen.

Energia-avain-palvelu pohjautuu Konwellin vahvaan tietotaitoon, mikä on karttunut vuosien saatossa lukuisissa kenttäkäynneissä erityyppisissä teollisuuslaitoksissa.

Konwell Oy

Palvelussa yrityksen energiavirrat katselmoidaan yhdessä asiakkaan kanssa. Tiedot viedään Konwellin luomaan tietokantaohjemaan, joka antaa mm. havainnollista grafiikkaa laitoksen energiankäytöstä lähtötilanteessa ja toimenpide-ehdotusten jälkeen. Katselmoinnin yhteydessä potentiaaliset säästökohteet tunnistetaan. Konwell esittää konkreettiset tehostamistoimet sekä tekee kustannuslaskelmat ja kannattavuustarkastelut.

Toimenpide-ehdotuksista asiakas voi valita potentiaalisimmat ja itselleen sopivimmat toimenpiteet. Seuraavassa vaiheessa toimenpiteistä tehdään toteutettavuusselvitykset, joihin kuuluvat esisuunnittelu ja kustannusarvion tarkentaminen. Näin saadaan varmistus toimenpiteen toteutettavuudesta ja kannattavuudesta investointipäätöksen tueksi. Konwell haluaa palvella asiakkaita myös tässä vaiheessa.

Tuotantoprosessin tehostamiseen ja päästöjen vähentämiseen tähtääviin energiahankkeisiin on mahdollista hakea investointitukea. Konwell antaa asiasta konsultaatioapua.

Konwell on näytteilleasettajana Energia 2024 -messuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 22.–24.10.2024. Löydät Konwellin messuosastolta A719.

Messuvieraat voivat varata etukäteen 30 minuutin Energia-avain-esittelyajan!

CTA

Tapaamisessa esittelemme Energia-avaimen tarjoamia mahdollisuuksia ja hyötyjä asiakkaan tuotantolaitoksella. Varaa oma aikasi!

Lue lisää energia-avain palvelusta TÄÄLTÄ!

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

REDISET-tutkimusprojekti etenee

Seitsemän erikoisalaa yhdistävä mallinnus paljastaa energiajärjestelmän kyberriskit Kolmanteen vaiheeseen edennyt pohjoismainen Resilient Digital Sustainable Energy Transition -tutkimushanke herättää suurta kiinnostusta. Energiajärjestelmä

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

REDISET-tutkimusprojekti etenee

Seitsemän erikoisalaa yhdistävä mallinnus paljastaa energiajärjestelmän kyberriskit Kolmanteen vaiheeseen edennyt pohjoismainen Resilient Digital Sustainable Energy Transition -tutkimushanke herättää suurta kiinnostusta. Energiajärjestelmä

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.