Energia-alan media

Kiertotalous voi parantaa tuulivoiman kannattavuutta – ja päinvastoin

Kiertotalous voi hyödyntää ylimääräistä tuulisähköä siten, että koko energiajärjestelmän kannattavuus paranee. Tämän osoitti VTT:n uusi mallinnustyökalu, jolla laskettiin kiertotalouden vaikutukset Ahvenanmaalla, jossa tuulivoiman osuutta aiotaan kasvattaa vauhdilla lähivuosina.

Tuuli- ja aurinkovoiman lisääntyessä sähkön kulutuksen on joustettava nykyistä enemmän. Tuotantohuippujen aikana voidaan esimerkiksi täyttää autojen akut ja lämpövarastot, ja erityisesti Ahvenanmaalla tuulisähköä riittää tulevaisuudessa myös mantereelle myytäväksi. Mutta mikä on kannattavin vaihtoehto alueen koko energiajärjestelmän kannalta? Tähän kysymykseen vastattiin VTT:n uuden mallinnustyökalun avulla. Vertailuun otettiin mukaan biopolttoaineiden tuotantoprosesseja, jotka voisivat hyödyntää paikallisia jätteitä ja sivuvirtoja mutta kuluttavat huomattavasti sähköä.

kuva

”Tutkimuksemme osoitti, että energiajärjestelmän kannattavuus Ahvenanmaalla kasvaa, jos ylijäämäsähköä hyödynnetään sähköautojen, lämmityksen ja viennin sijaan kiertotalouden prosesseissa, kuten biokaasun jatkojalostuksessa synteettiseksi metaaniksi. Näin ollen investoinnit kiertotalouteen voivat kannustaa tuulivoimainvestointeihin, ja yhdessä ne lisäävät paikallista materiaalien kiertoa sekä energiaomavaraisuutta”, sanoo VTT:n tutkija Kirsikka Kiviranta.

Maantieteellisesti tarkkarajainen Ahvenanmaa valikoitui mallinnuksen ensimmäiseksi kohteeksi, mutta jatkossa kohteeksi sopii mikä tahansa kunta, kaupunki tai jopa kaupunginosa. Olennaista on kartoittaa juuri kyseisen alueen materiaali- ja energiavirrat.

Ahvenanmaalla tutkittaviksi kiertotalousprosesseiksi valittiin kalateollisuuden jätteitä hyödyntävä biodieselin tuotanto sekä biokaasun jatkojalostus synteettiseksi metaaniksi. Biojätteistä tuotettu biokaasu sisältää metaanin ohella hiilidioksidia, joka on erotettava metaanista, jos halutaan tuottaa arvokasta, maakaasun veroista polttoainetta. Hiilidioksidista voidaan kuitenkin valmistaa vedyn avulla synteettistä metaania, mutta vedyn tuotanto vaatii runsaasti sähköenergiaa. Sähkön hinta ja alkuperä ratkaisevat siis pitkälti prosessin kannattavuuden sekä ekologisen kestävyyden.

Mallinnustyökalu avuksi energiavalintoihin

Sen lisäksi, että VTT:n mallinnustyökalu auttaa kaupunkeja ja yrityksiä investointipäätöksissä, sen avulla voidaan laskea tunti tunnilta, milloin sähköä kannattaa käyttää tietyssä kiertotalousprosessissa ja milloin on parempi pitää tauko. Työkalun avulla on myös helppo valita, käyttääkö prosessi etupäässä fossiilista vai uusiutuvaa sähköenergiaa.

kuva

”Mallintamalla voidaan selvittää näiden kiertotalousprosessien ohella minkä tahansa prosessin kannattavuutta ja kestävyyttä osana uusiutuvaan energiaan pohjautuvaa energiajärjestelmää”, Kiviranta toteaa.

Kuvat: Pexels

Lue lisää: www.vttresearch.com/fi/tutkimusosaaminen/energiaratkaisut

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Sähköasemat ja niiden toimintavarmuus suomessa

Modernisointi, suojaus ja laajennusmahdollisuudet Sähköasemat ovat keskeinen osa Suomen sähköjärjestelmää, ja niiden toimintavarmuus on kriittistä niin teollisuuden, liikenteen kuin kotitalouksienkin sähköntoimitusten

Paranna pumppujärjestelmien energiatehokkuutta

KSB:n System Efficiency Service (SES) tarjoaa kattavan analyysin, joka optimoi teollisuuden ja kunnallisten laitosten pumppujärjestelmien energiatehokkuuden ja vähentää energiakustannuksia. Monissa teollisuuden

PressureWave+ on tutkitusti turvallinen

Räjähdeaineeton PressureWave+™-paineaaltopuhdistus puhdistaa kattilat, siilot ja sähkösuodattimet tehokkaasti, turvallisesti ja hellävaraisesti ilman tuotantokatkoksia. Teollisuuskattiloiden säännöllinen ajon aikainen puhdistaminen varmistaa, että tuotantokapasiteetti

Kilpailukykyä ja hiilikädenjälkiä Energia-avaimella

Konwellin vahvaan osaamiseen nojautuva Energia-avain-palvelu on kehitetty työkaluksi teollisuuslaitosten energiatehokkuuden parantamiseen. Tehostamistoimenpiteet voivat tuoda merkittäviä kustannussäästöjä ja pienentää tuotantolaitoksen hiilijalanjälkeä. Samalla

Vertaile ja valitse pienen hiilijalanjäljen kaapelinsuojat

Pipelifen kaksi- ja kolmikerroksisilta PE-kaapelinsuojaputkilta löytyy EPD-ympäristöseloste. EPD-dokumentti tarjoaa yksityiskohtaista tietoa tuotteiden ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. EPD-ympäristöselosteen avulla suunnittelijalla ja

Kartoita turvallisuusriskit verkkokyselyllä

Toimiva turvallisuuskulttuuri parantaa työhyvinvointia, tehokkuutta ja työn laatua. Kiwa Inspectan tarjoamalla turvallisuuskulttuurin verkkokyselyllä voidaan kartoittaa organisaation turvallisuuskulttuurin nykytilaa. Kyselyn tuloksiin perustuvien

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023. Rekisteröityminen

Tien kunto paljastuu rakenteita kairaamalla

Tie- ja katualueiden kantavuuden ja kunnon tutkimisessa tarvitaan kairauksia. Rakennekerroskairalla otetaan näytteitä ja selvitetään eri rakennekerrosten materiaalit ja paksuudet, jotta voidaan

PTFE-kangaspalkeilla kaasut kuriin

PTFE on mainio materiaali. Se hylkii likaa, kestää lähetulkoon kaikkia kemikaaleja sekä suhteellisen korkeaa lämpöä. PTFE:n käyttö on vähitellen lisääntynyt teollisuuden

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.