Energia-alan media

Keinot energiatehokkuuden parantamiseksi

Jo pienillä toimenpiteillä eteenpäin

Taloyhtiöt voivat tehdä paljonkin parantaakseen energiatehokkuuttaan. Selvää säästöä syntyy kiinteistöautomaatiolla, mutta myös pienillä toimenpiteillä.

TALOYHTIÖT OVATKIN jo tarttuneet energiatehokkuuteen ja sen parantamiseen, vaikka parantamisen varaa on yhä.

”Kyllä taloyhtiöt ovat asiaan tarttuneet, toki edelleen asioita voitaisiin tehdä enemmän. Meillä Motivassa toki tehdään koko ajan töitä tämän eteen. Asia vaatii luonnollisesti pitkäjänteistä työtä asioiden pitämiseksi keskustelussa ja myös käytännön tietoa sekä tukea ja neuvontaa kuluttajille”, kertoo energiatehokkuuden asiantuntija Harri Heinaro Motivalta, joka tarjoaa kuluttajille tietoa ja maksutonta energianeuvontaa facebookissa Asiaa energiasta -sivuilla.

Selvitä lähtötilanne
Harri Heinarolla onkin paljon neuvoja taloyhtiöille. Hän kehottaa ensiksi selvittämään taloyhtiön lähtötilanteen eli mitä on jo tehty ja mitä tarvitsisi vielä tehdä energiatehokkuuden parantamiseksi.

Paljon riippuu hänen mielestään jo siitä, minkälaisia järjestelmiä talossa on käytössä eli esimerkiksi onko kaukolämpö vai muu lämmitysmuoto tai millainen ilmanvaihto on.

”Sanoisin, että on hyvä edetä suunnitelmallisesti ja selvittää ensin oman taloyhtiön lähtötilanne ja tehdä suunnitelmaa sen mukaan. Tässä työssä voi hyvin hyödyntää jotain ammattilaista, esimerkiksi kuntoarvion tai energiatodistuksen muodossa.”

Lista helpoista säästötoimista
Toimenpiteiden ei tarvitse olla massiivisia. Ainakin seuraavia toimenpiteitä on helppo Heinaron mukaan tehdä taloyhtiössä kuin taloyhtiössä.

Selvitetään ikkunoiden kunto ja tarpeet tiivistykseen, huomioiden kuitenkin sen, että ikkunat saattavat toimia korvausilmareitteinä.

Selvitetään ilmanvaihdon tyyppi, toiminta ja huolehditaan, että ilmanvaihtoon tehdään säännölliset kunnossapitotoimenpiteet. Tarpeen mukaan ilmanvaihto voidaan joutua myös säätämään kohdilleen.

Tarkistetaan lämmitysverkoston toiminta (huonelämpötilat, patteriventtiilien toiminta sekä lämmityksen säätökäyrä). Tarpeen mukaan vesikiertoista lämmitysverkostoa voidaan joutua myös säätämään kohdilleen kokonaisuutena.

Tarkistetaan talon vedenkulutus ja hanojen vesivirtaamat vastaamaan suositustasoa ja tiedotetaan asukkaita heidän vedenkulutustottumuksien vaikutuksesta energiankulutukseen.

Tarkistetaan erilaisten sähkölaitteiden toiminta, esimerkiksi mahdolliset sulatuslämmitykset, yleisten tilojen valaistus, autolämmitykset tai talosaunan käyttöajat.

Remonttien yhteydessä on hyvä tarkastella myös energiatehokkuusasioita. Isoja ja pienempiäkin toimenpiteitä voi tehdä esimerkiksi muiden taloyhtiön suurempien remonttien yhteydessä.

”Taloyhtiössä voi olla muitakin isompia toimenpiteitä, esimerkiksi yläpohjan lisäeristäminen ja ikkunoiden vaihto, mutta näitä on tehtävä nimenomaan suunnitellusti. Toki jos on joka tapauksessa isoja remontteja, joita on pakko tehdä, kannattaa energia-asiat ottaa niissäkin huomioon”, Heinaro toteaa.

Kiinteistöautomaatio on mahdollisuus
Heinaro näkee myös kiinteistöautomaatiolla mahdollisuuksia säästöihin ja energiatehokkuuteen.

”Kiinteistöautomaatiolla ohjataan talon eri järjestelmiä keskitetysti yhdestä paikasta, eli yhteen ohjausjärjestelmään on liitetty kattavasti esimerkiksi ilmanvaihto, lämmitys, valaistus ja mahdolliset sulatuslämmitykset tai muut järjestelmät. Vaihtoehtoisesti siihen voidaan vielä liittää esimerkiksi huoneistokohtaista lämmityksen ohjausta ja mittausta.”

Mistä sitten kiinteistöautomaation säästöt ja tehokkuus syntyvät? Siihenkin Heinarolla on vastauksia.

”Hyvin suunniteltu, kattava järjestelmä takaa tehokkuutta ja esimerkiksi ilmanvaihdon ja lämmityksen toimintaa voidaan ohjata paremmin yhteen. Toisaalta lämmitystä on mahdollista ohjata tehokkaammin yksinkertaisestikin esimerkiksi huoneistojen mitatun lämpötilan ja mahdollisesti esimerkiksi sääennusteiden perusteella.”

Pienet asiat kuntoon
Heinaro muistuttaa kuitenkin, että lähtötilanteella on vaikutusta eli ne pienetkin toimenpiteet täytyy olla tehtynä.

”Säästöt automaatiolla vaihtelevat huomattavasti taloyhtiön lähtötilanteen mukaan ja itse korostaisin erityisesti sitä, että älykkäillä järjestelmillä talon olosuhteita saadaan usein ohjattua tarkemmin ja tehokkaammin. Pelkkä automaatio ei kuitenkaan korjaa esimerkiksi vuotavia ikkunoita tai huonosti toimivaa lämmitysverkostoa.”

Mistä taloyhtiöiden kannattaisi edetä, jos kiinnostus energiatehokkuuden parantamiseen heräsi viimeistään nyt?

”Sanoisin, että on hyvä yksinkertaisesti selvittää oman taloyhtiön tilannetta ja katsoa aiemmin mainitsemani yksinkertaiset toimenpiteet. Kannustaisin myös siihen, että taloyhtiössä aktivoitaisiin myös asukkaita/osakkaita mukaan asiaan ja vietäisiin myös tietoa heille siitä, mitä he voivat itse tehdä ja mitä heidän toisaalta tulisikin omassa asunnossaan tehdä”, Heinaro sanoo.

Teksti: Esa Pesonen
Kuva: 123RF

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Teollisuuskattilat puhtaaksi ilman tuotantokatkosta

Teollisuuskattiloiden säännöllinen ajon aikainen puhdistaminen varmistaa, että tuotantokapasiteetti pysyy korkealla tasolla. PressureWave+ puhdistaa kattilat, siilot ja sähkösuodattimet tehokkaasti ja turvallisesti ilman

Kunnossapito paljon vartijana

Ennakoimattoman seisokin tuntihinta Suomessa? – 154 000 euroa. Ennakoivan kunnossapidon rooli laajenee ja syvenee, tyypillisesti digimaustein ryyditettynä. ABB:n teettämä maailmanlaajuinen kysely

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 20.–24.3.2023. Rekisteröityminen

Tien kunto paljastuu rakenteita kairaamalla

Tie- ja katualueiden kantavuuden ja kunnon tutkimisessa tarvitaan kairauksia. Rakennekerroskairalla otetaan näytteitä ja selvitetään eri rakennekerrosten materiaalit ja paksuudet, jotta voidaan

PTFE-kangaspalkeilla kaasut kuriin

PTFE on mainio materiaali. Se hylkii likaa, kestää lähetulkoon kaikkia kemikaaleja sekä suhteellisen korkeaa lämpöä. PTFE:n käyttö on vähitellen lisääntynyt teollisuuden

Älykkäiden verkkojen aika on nyt

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta – ellei pelastajaa – odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy – ja mihin kaikkeen se

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.