Energia-alan media

Kaikki energiasta

Energia 2018 -tapahtuma

Messuilla nähtyä

ENERGIA 2018 -tapahtuma järjestettiin onnistuneesti 23.-25.10.2018 Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa. Energiatapahtuma tarjosi ratkaisuja erityisesti teollisuudelle ja kiinteistöille sekä esitteli energiantuotannon ja -teknologian uusimmat aiheet, tuotantolaitosten suunnittelusta kunnossapitoon. Energiassa kohtasivat kaikki alan toimijat, kuultiin tuoreimmat uutiset ja esiteltiin uusimmat ratkaisut.

Tapahtumassa oli mukana yli 360 näytteilleasettajaa. Kolmen päivän aikana messuilla, kongresseissa ja seminaareissa vieraili n. 7 000 kävijää. Energia-alan ammattilaisten lisäksi messut kokosivat yhteen valtakunnallisia ja kunnallisia päättäjiä, suunnittelijoita, isännöitsijöitä ja muita energiasta kiinnostuneita.

Energia 2018 -tapahtumassa Tampereella järjestettiin myös startupyritysten Älykäs energia -kilpailu. Voittajaksi selviytyi Salossa toimiva ohjelmistoyritys Soficta, Aistio District Monitoring -ratkaisullaan. Kilpailulla on haluttiin nostaa esiin startup-yrityksiä, joilla on kasvupotentiaalia ja uutta tarjottavaa ripeästi uudistuvalle energia-alalle. Kisa ratkesi raadin valitseman kärkiviisikon pitchausten jälkeen yleisöäänestyksellä torstaina 25.10.2018.

Sofictan Aistio DM on älykäs kaukolämpöverkon ylläpitoja valvontajärjestelmä, jolla seurataan kaukolämpöverkon kaivojen olosuhteita reaaliajassa. Toimitusjohtaja Sami Metsänperä kertoo järjestelmän syntyneen vastauksena yrityksen asiakkaan Turku Energian tarpeisiin. Mukana ovat olleet myös Salon kaukolämpö sekä Porin ja Rauman energiayhtiöt.

Kilpailun 10 000 euron palkkion rahoittivat Suomen messusäätiö ja WEC Finland. Kaikki kilpailuun osallistuneet pääsevät ehdolle huhtikuussa 2019 Berliinissä järjestettävään Start Up Energy Transition -kilpailuun. Loppukilpailu on World Energy Councilin 24. maailman energiakongressissa Abu Dhabissa syyskuussa 2019.

Uusia ratkaisuja haettiin esimerkiksi energiatehokkuuteen, älykkääseen kotien energianhallintaan, kuluttajan roolin muutokseen, kysyntäjoustoon, sähköisen liikenteen ratkaisuihin, hajautettuun uusiutuvan energian tuotantoon, älykkäisiin lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin, energian varastointiin ja älykkäisiin sähköverkkoihin.

Kuvat: Heikki Jokinen

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Työturvallisuus energia-alalla

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt vaihtelevat

Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella

VTT:n koordinoimassa projektissa kehitettiin uutta teknologiaa sähköntuotantoon ääriolosuhteissa Sähköverkon ulkopuolella on tuhansia linkkimastoja, sääasemia, rakennustyömaita, rautateitä ja muita kohteita, joissa tarvitaan

Vetysuomi

Suunnitteilla olevat vetylaitokset ja suomen vetyhankkeiden nykytila Vety on energiateknologioiden kärjessä kulkeva elementti, joka voi tarjota ratkaisuja moneen haasteeseen matkalla kohti

Virtaus hallintaan ja hyötysuhde huippuunsa

Kaukolämpölaitoksilla käytetään yhä useammin sektoripalloventtiilejä ja ultraäänivirtausmittareita. Oikein mitoitetut säätöventtiilit ja virtausmittarit mahdollistavat helpommin hallittavan laitoksen sekä joustavan ja energiatehokkaan toiminnan

Optimoitu pinnoite suojaa laakerivirroilta

Sähkömoottorit tai taajuusmuuttajilla varustetut generaattorit ovat jo yleisesti käytössä raideliikenteessä, tuulivoimaloissa ja käyttölaitteissa. Suuntaukseen liittyy kuitenkin riski, että vierintälaakereiden sisä- ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.