Energia-alan media

Jätteenpolttolaitosten elohopea- ja dioksiinipäästöjen seuranta kiristyy

Myyntipäällikkö Jesse Tikka Gasmetilta.

Uusinta teknologiaa edustavat päästöjen mittaus- ja näytteenottojärjestelmät, jotka auttavat laitoksia täyttämään ympäristövelvoitteensa

Jätteenpolton BAT-päätelmät, joka sisältää mm parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) mukaset tekniikat, päästöarvot ja tarkkailut, julkaistiin 2019. Uudet velvoitteet edellyttävät jätteenpolttolaitoksilta aiempaa tiukempaa ja monipuolisempaa päästöjen seurantaa. Toiminta on saatettava BAT-päätelmien mukaiseksi neljän vuoden siirtymäajan kuluessa.

Joulukuussa 2019 julkaistujen BAT-päätelmien päästöraja-arvot sekä mittausvelvoitteet koskevat jätteenpolttolaitoksia, joiden polttokapasiteetti on vaarattomien jätteiden osalta yli kolme tonnia tunnissa ja vaarallisten jätteiden osalta yli kymmenen tonnia vuorokaudessa, mutta poikkeuksiakin on. Uusien jätteenpolttolaitosten tulee vastata velvoitteisiin heti ilman siirtymäaikaa.

”Kiristyneet velvoitteet edellyttävät jatkossa elohopea- ja dioksiinipäästöjen seurantaa. Karkeasti sanottuna ensimmäiset kaksi vuotta toiminnanharjoittajalta menee ympäristöluvan tarkistusmenettelyyn ja seuraavat kaksi vuotta investointisuunnitteluun ja hankintoihin”, sanoo myyntipäällikkö Jesse Tikka Gasmetilta.

Päästöjen ympäristöluvan mukainen seuranta edellyttää tarkoitukseen sopivien laitteistojen käyttämistä. Suomalainen päästömittausjärjestelmävalmistaja Gasmet suunnittelee ja valmistaa luotettavia ja tarkkoja päästömittausjärjestelmiä, jotka ovat tyyppihyväksyttyjä (QAL1) kyseiseen tarkoitukseen.

”Gasmetin tuotteet valmistetaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti Vantaalla, joten varaosat sekä osaava tuotetuki ja huolto ovat varsinkin kotimaisille asiakkaille helposti ja nopeasti saatavilla”, lisää Tikka.

Kuva

Ratkaisuna jatkuvatoimiset mittaus- ja näytteenottojärjestelmät

Gasmetin jatkuvatoimisilla elohopeamittausjärjestelmillä on kaikista QAL1-sertifioiduista järjestelmistä pienin mitta-alue. Järjestelmät havaitsevat pienimmätkin elohopeapitoisuudet ja soveltuvat mittaukseen myös tulevaisuudessa päästörajojen kiristyessä.

Gasmet, Stefania Aspholm
Gasmetin tuoteinsinööri Stefania Aspholm.

”Mittausjärjestelmille tehdään aina käytön aikaiset laadunvarmistustestit. Gasmetin elohopeamittausjärjestelmässä tuo testi voidaan tehdä integroidun työkalun avulla automaattisesti ja reaaliaikaisesti. Testeihin ei tarvita ulkopuolista palvelua, mikä alentaa käyttökustannuksia huomattavasti”, sanoo Gasmetin tuoteinsinööri Stefania Aspholm.

Dioksiinimittauksen uusinta teknologiaa edustaa Gasmetin dioksiininäytteenottojärjestelmä, joka täyttää kaikki dioksiinimittausstandardien vaatimukset. Järjestelmä kerää jatkuvatoimisesti näytteitä analysoitavaksi laboratoriossa. Järjestelmä soveltuu dioksiinien, furaanien ja muiden pysyvien orgaanisten yhdisteiden näytteenottoon.

”Pitkäaikaisseurannalla saadaan selville komponenttien pitoisuuksien vaihtelut pitkällä aikavälillä, joten polttoaineen tasalaatuisuutta voidaan seurata. Näytteenottojärjestelmää voidaan valvoa ja ohjata etänä”, Aspholm kertoo

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Päästöjen herraksi

Regulaatio kiristyy jatkuvasti, mutta teknologia auttaa teollisuusyrityksiä saavuttamaan tiukatkin päästörajat EUROOPAN UNIONISSA on pitkä perinne erilaisten päästöjen mittaamisesta ja vähentämisestä teollisuusympäristössä.

PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella

Valtioneuvoston niin sanottu PIPO-asetus polttoaineteholtaan 5-50 MW:n energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista kiristyi vuodenvaihteessa koskemaan myös vanhoja tuotantolaitoksia. Samalla varsinainen PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella,

Kalajoen satama on valmiina tuulivoimalogistiikkaan

Kalajoen satamasta on tullut logistinen keskipiste saha- ja puuteollisuuden ohella myös projekti- ja tuulivoimayhtiöiden toimitusketjuille. Tuulivoimakuormausten lisääntyminen on tulosta satamapalveluiden määrätietoisesta

Höyryn paineenalennuksesta energiat hyötykäyttöön

Suomen kaukolämpölaitoksissa ja prosessiteollisuudessa haaskataan paljon lämmöntuotannossa käytettävää höyrynpainetta, kun painetta alennetaan kaukolämpöverkkoon tai teolliseen prosessiin sopivaksi. Lämpölaitoksen hyötysuhdetta voidaan nyt

Ovatko päästömittauslaitteenne luotettavia?

Tarkkuusmittauslaitteissa jokainen yksityiskohta on tärkeä. Laitteiden suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtina – tarkkuuden lisäksi – on oltava luotettavuus ja kestävyys. Suomalainen teknologiakonserni

Tekoäly uudistaa energia-alaa

Uusilla tekoälyyn perustuvilla etäkäyttö- ja ohjausjärjestelmillä voidaan jo muun muassa parantaa teollisuuden prosessien ja voimalaitosten sekä sähköverkon toimivuutta. Rakennusautomaatioon tekoäly tuo

Uusiutuva geoenergia tuottaa pian kaukolämpöä

Geolämmön hyödyntämiseen tähtäävää teknologiaa kehitetään St1:n pilottihankkeessa Otaniemessä Uusiutuvan ja päästöttömän syvän geolämmön hyödyntämistä tutkitaan ja kehitetään tällä hetkellä eri puolilla

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.