Energia-alan media

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Pieksämäki ottaa ison harppauksen kohti hiilineutraaliutta, kun Niinimäkeen kaavoitettu tuulivoimala-alue alkaa tuottaa tulevaisuudessa uusiutuvaa energiaa valtakunnalliseen sähköverkkoon. Valmistuttuaan se on itäisen Suomen suurin tuulipuisto, jolla on ilmaston lisäksi iso vaikutus myös kuntatalouteen.

-Tuulipuisto toteuttaa hyvin hiilensidontatavoitteitamme. Lisäksi sen myötä saadaan paikkakunnalle uusiutuvaa energiaa, mikä on ympäristön, kuntalaisten ja kuntatalouden näkökulmasta erittäin hyvä asia. Hanke tarjoaa työtä, kunta saa kiinteistöverotuottoja ja kenties kokonaan uutta liiketoimintaa alueelle, visioi Pieksämäen kaupungin elinkeinojohtaja Markus Vesterinen.

Työtä paikallisille yrittäjille

Voimalahankkeen toteuttaa OX2, jolla on pitkä kokemus ja tuntemus tuulivoimaloiden rakentamisesta sekä Suomessa että muualla maailmassa. OX2 on Euroopan johtava maatuulivoimahankkeiden toteuttaja. Tässä vaiheessa suunnitelmissa on enintään 29 voimalaa alueelle. Työllisyysvaikutukset Pieksämäen seudulle ovat merkittävät, kun rakentaminen käynnistyy. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan hankkeen rakentaminen alkaisi vuonna 2023 ja kestäisi 2-3 vuotta.

-Eniten työllistää hankkeen rakentamisvaihe. Yleensä tiestön ja sähköverkon rakentaminen tapahtuu paikallisin voimin, mutta itse voimala tulee ulkomailta. Sen pystyttäminen puolestaan tuo alueelle työvoimaa, joka tarvitsee esimerkiksi majoitus- ja ruokailukapasiteettia alueen yrityksistä, luettelee hankkeen projektipäällikkö Kirsi Koivunen.

Kyseessä on kokoluokaltaan parinsadan miljoonan euron investointi, jossa kaupunki on saamapuolella. Kaupunki hyötyy muun muassa kiinteistö- ja yhteisöverotuottoina. Koivusen mukaan yhteiskunnan tukia hankkeeseen ei käytetä.

-Investoinnin suuruusluokka on noin 200 miljoonaa. Investori tulee omistamaan hankkeen eli hanke toteutetaan markkinaehtoisesti, yhteiskunnan tukia siihen ei käytetä. Arvioidut kiinteistöverotuotot ovat noin 800.000 euron luokkaa vuositasolla.

kuva

”Tuulipuisto on positiivinen juttu koko alueelle”

Miksi tuulipuiston sijainniksi valikoitui juuri Pieksämäki? Siihen Koivunen löytää monta hyvää syytä.

-Alue soveltuu hyvin tuulivoimatuotantoon, siellä on hyvä mahdollisuus liittää hanke sähköverkkoon ja jos mietitään kansallisellakin tasolla, niin on hyvä, että tuulivoimaa on saatavana eri puolilla Suomea. Tähän mennessä tuulivoimalat ovat keskittyneet rannikolle, tämä on ensimmäisiä suuren kokoluokan hankkeita itäisessä Suomessa.

Pieksämäen kaupungilla on ollut iso rooli hankekehityksessä ja lupaprosessissa. Siitä Koivunen antaakin kiitokset kaupungille ja uskoo, että kaikki osapuolet ovat tuulipuiston valmistuttua voittajia.

-Pieksämäen kaupunki on ollut aktiivisesti tukemassa hankkeen kehitystä ja yhteistyömme on toiminut joustavasti. Valmistuttuaan Niinimäen tuulipuistosta tulee tehokkaasti uusiutuvaa sähköä tuottava yksikkö, joka työllistää jatkossakin paikallisia yrittäjiä ja käyttö- ja kunnossapitoammattilaisia ja tuo paikkakunnalle mahdollisesti myös muuta liiketoimintaa.

Myös elinkeinojohtaja näkee tuulipuiston mahdollisuudet tulevaisuudessa. Iso puisto voi hänenkin mielestään houkutella jotain muuta vierelleen, parhaimmillaan vaikkapa vetytuotantoa, energian varastointia tai akkutehtaan.

-Parasta on kuitenkin se, että tuotamme energiaa päästöttömästi. Tuulipuisto nostaa myös Pieksämäen arvoa paikkakuntana, jos yritykset miettivät sijoittumistaan. Hanke on kaiken kaikkiaan positiivinen juttu Pieksämäen ja koko itäisen Suomen osalta, Vesterinen kiteyttää.

Lisätietoja: www.pieksamaki.fi/tuulivoima, www.ox2.com/fi/

Teksti: Sanna-Liisa Kiiskinen, Savon Media

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Tuulivoima on investointimagneetti

Tuulivoima löi itsensä isosti läpi viime vuonna. Energiateollisuuden sähkötilastojen mukaan suomalaisen tuulivoiman tuotanto kasvoi viime vuonna 41 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Vetyvyöry on täällä

Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti ”vetyputkessa” ja odotukset sitä myöten

Energian varastointiin on monenlaisia ratkaisuja

Uusiutuvaan energiaan perustuvan sähkön- ja lämmöntuotannon kapasiteetti voi vaihdella paljonkin sääolosuhteiden mukaan. Energiaa olisi kuitenkin saatava käyttöön jatkuvasti. Kun fossiilisten polttoaineiden

Energian varastointi Suomessa

Kehitystä ja uusia ratkaisuja teollisuuden tarpeisiin Energian varastoinnin merkitys kasvaa jatkuvasti osana energiamurrosta, kun fossiilisista polttoaineista pyritään siirtymään kohti hiilineutraaleja ratkaisuja.

Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella

VTT:n koordinoimassa projektissa kehitettiin uutta teknologiaa sähköntuotantoon ääriolosuhteissa Sähköverkon ulkopuolella on tuhansia linkkimastoja, sääasemia, rakennustyömaita, rautateitä ja muita kohteita, joissa tarvitaan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.