Energia-alan media

Huipunleikkaus onnistuu kalliin sähkön aikana varavoimakoneella

Sähkön hinnan nousu on nostanut esiin dieselgeneraattorien käyttömahdollisuudet varakapasiteetin lisäksi huipunleikkauksessa. Joissain tapauksissa sähköä on edullisempi tuottaa
dieselgeneraattorilla kuin ostaa sähköverkosta.

Energiahinnat ovat ennätyskorkealla. Sähkön hintaa Suomessa nostaa muun muassa Norjan pula vesivoimasta, ja myös markkinatilanne on muuttunut. Kivihiilen ja maakaasun hinta on noussut, joten vesivoimaa viedään uusilla siirtoyhteyksillä yhä enemmän Skandinaviasta Keski-Eurooppaan.

”Sähköä on edullisempi tuottaa dieselgeneraattoreilla kuin ostaa sähköverkosta.

kuva

Huipunleikkausta tarpeen mukaan tai 24/7

Vuosikymmen sitten Suomessa nähtiin samankaltainen tilanne. Käytössä oli tariffihinnoittelu, ja kun energiankulutus ylitti tietyn tason, hinnoittelu siirtyi seuraavalle tariffille. Dieselgeneraattorilla kulutushuippu oli helppo leikata pois. Tällä hetkellä sähkö on kallista koko ajan ja huipunleikkausta tarvitaan 24/7. Varavoimakoneilla voidaan tuottaa tarvittavat megawatit

Varavoimakone voidaan myös säätää käynnistymään, kun kulutus ylittää tietyt rajat, kuten sähköntoimitussopimuksessa määritellyt maksimitehot. Dieselgeneraattoria voidaan käyttää huipunleikkauksessa myös silloin, kun kulutus ylittää sulakekoon ampeerimäärät. Rahaa säästyy, kun sulakekokoa ei tarvitse vaihtaa suurempaan.

”Varavoimakonetta käytetään, kun kulutus ylittää maksimitehot tai sulakekoon.

kuva

Automatiikka tukee huipunleikkausta

Kaikissa kW-setin tahdistuvissa dieselgeneraattoreissa on tarkoitukseen sopiva automatiikka vakiovarusteena. Asiantuntemustamme ei siis välttämättä tarvita käyttötavan muutoksessa, vaan asiakkaamme voivat itse asettaa varavoimakoneeseen kilowattirajan, jonka jälkeen sähkö tuotetaan dieselgeneraattorilla.

Ennen varavoimakoneella toteutettua huipunleikkausta kannattaa varmistaa omalta energiayhtiöltä, minkälaista varavoimakonetta saa käyttää sähköverkon rinnalla.

Lue lisää toteutuksistamme asiakkaidemme kanssa >>>

KW-set logo

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Vahva osaaminen vauhdittaa vetytaloutta

  Vedyn käyttömahdollisuudet ulottuvat teollisuudesta liikenteeseen, energian varastointiin ja jatkojalostamiseen. Vetytalouden toteutuminen edellyttää avointa yhteistyötä ja osaamista koko arvoketjun osalta. Tärkeässä

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.