Energia-alan media

Hallitukselta linjaus tuulivoiman vähimmäisetäisyyksistä

Kuva: Pixabay

Hallitus antaa esityksen uudesta alueidenkäyttölaista alkuvuonna 2026. Esitys sisältää aurinko- ja tuulivoimarakentamista ohjaavat erityiset säännökset. Hallitus on sopinut tuulivoimarakentamisen vähimmäisetäisyyksistä.

”Alueidenkäyttölain uudistuksessa turvaamme puhtaan energian investoinnit Suomeen. On tärkeää, että meillä on selkeät säännökset kasvavalle tuuli- ja aurinkovoimarakentamiselle”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.

Kun tuulivoimarakentamista ohjaava yksityiskohtaisempi kaava ei sijoitu maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueelle, vähimmäisetäisyyden asutukseen olisi oltava vähintään 1,25 kilometriä. Etäisyysvaatimuksesta voitaisiin poiketa asuinrakennuspaikkojen omistajien 4/5 enemmistöllä. Etäisyyssääntelyä ei myöskään sovellettaisi jo tuulivoimakäyttöön rakennettujen alueiden osalta. Kunnat voivat jatkossakin päättää haluavatko ne alueelleen tuulivoimaa.

Alueidenkäyttölain esityksessä ehdotetaan myös, että lakiin lisättäisiin aurinkovoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa koskevat säännökset. Jatkossa vähintään 50 hehtaarin kokoisten aurinkovoimaloiden rakentaminen edellyttäisi aina kaavoitusta. Suuria aurinkovoimaloita rakennetaan yhä enemmän ja säännöksillä pyritään edistämään aurinkovoimarakentamista ympäristön kannalta kestävästi.

Alueidenkäytön suunnittelua koskevat säännökset uudistetaan pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti. Uudistuksella pyritään edistämään muun muassa kaavoituksen sujuvuutta, kaupunkien ja kuntien kasvua, riittävää asuntotuotantoa, yritysten kilpailukykyä sekä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena.

Hallituksen esitys alueidenkäyttölaiksi oli lausuntokierroksella 16.5.-11.7. 2025. Ympäristöministeriö sai esitykseen noin 450 lausuntoa.

Lähde: Ympäristöministeriö

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Päästöjen herraksi

Regulaatio kiristyy jatkuvasti, mutta teknologia auttaa teollisuusyrityksiä saavuttamaan tiukatkin päästörajat EUROOPAN UNIONISSA on pitkä perinne erilaisten päästöjen mittaamisesta ja vähentämisestä teollisuusympäristössä.

PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella

Valtioneuvoston niin sanottu PIPO-asetus polttoaineteholtaan 5-50 MW:n energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista kiristyi vuodenvaihteessa koskemaan myös vanhoja tuotantolaitoksia. Samalla varsinainen PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella,

Laatua ja tarkkuutta päästömittauksiin

Teollisuuspäästöjen seuraamiseksi ja vähentämiseksi tarvitaan luotettavaa päästömittausta. Viime vuosina julkaistut EU-säädökset – esimerkiksi jätteenpolton (2019) sekä suurten voimalaitosten (2017) parhaan käyttökelpoisen

Vesilaitokset siirtymässä digiaikaan

Luotettava vesihuolto on yhteiskunnan toiminnan tärkeimpiä perusedellytyksiä. Laadukkaita, riittäviä ja toimintavarmoja vesihuoltopalveluja tarvitaan niin terveyden, asumisen, yhteiskunnan palveluiden kuin tuotanto- ja

EU jatkaa teollisuuden päästöjen suitsemista

Hiilidioksidin talteenotto savukaasuista voisi onnistua uuden teknologian ansiosta EU:n teollisuuden ympäristönsuojelutoimet ovat selvästi tehostuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Ympäristölainsäädäntö on tiukentunut, energiatehokkuus

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.