Energia-alan media

Fortum valmistautuu Kivenlahden uuteen biolämpölaitokseen rakentamalla kaukolämpölinjan Kivenlahdesta Puolarmetsään

Fortum aloittaa kaukolämpölinjan rakennustyöt Kivenlahdesta Puolarmetsään Espoossa. Putkiyhteydellä valmistaudutaan Kivenlahteen rakennettavaan biolämpölaitokseen, joka tulee vähentämään merkittävästi Espoon hiilidioksidipäästöjä.

VUONNA 2020 aloittava uusi biolämpölaitos on merkittävä askel kohti Espoon hiilineutraalia kaukolämmöntuotantoa ja korvaa osan Espoon hiilipohjaisesta lämmöntuotannosta. Polttoaineena uudessa laitoksessa käytetään puuperäisiä polttoaineita, kuten hakkuutähteitä ja metsäteollisuuden sivutuotteita.

”Polttoaineena käytetään puuainesta, joka jää muilta teollisuudenaloilta käyttämättä. Puita ei siis kaadeta meidän polttoainetarpeisiin”, Suomen kaukolämpöliiketoiminnan johtaja Ilkka Toijala sanoo.

Uusi laitos sijoittuu Kivenlahden nykyiselle laitosalueelle, jossa tuotetaan kaukolämpöä jo nyt kahdella puupellettikattilalla. Valmistelevat työt ovat jo käynnistyneet laitosalueella. Yli 40 miljoonaa euroa maksavan laitoksen teho riittäisi lämmittämään yli 21 000 omakotitaloa.

Laitos nostaa Espoon kaukolämpöverkossa käytettävien uusiutuvien polttoaineiden osuutta noin 60 prosentilla ja fossiilistenpolttoaineiden polttamisessa syntyvät hiilidioksidipäästöt vähenevät jopa 90 000 tonnia vuodessa, mikä on noin 14 prosenttia Espoon kaukolämpötuotannon nykyisistä hiilidioksidipäästöistä.

Uuteen laitokseen valmistaudutaan rakentamalla 5,6 kilometrin mittainen kaukolämpölinja Kivenlahden ja Puolarmetsän välille. Putkiyhteydellä siirretään uuden laitoksen myötä kasvavaa lämmöntuotantoa Kivenlahdesta muualle Espoon kaukolämpöverkkoon. Työt alkoivat viikolla 49 Kukkumäentien läheisyydestä ja jatkuvat talven aikana Nöykkiönkadun suuntaisesti kohti Kivenlahtea. Rakentaminen ei vaikuta lämmitykseen eikä lämpimän veden käyttöön. Lähialueiden asukkaita informoidaan tarpeen mukaan. Rakennuttajana toimii Maintpartner Oy.

Espoossa kaukolämmöstä huolehtiva Fortum ja Espoon kaupunki ovat tehneet yhteisen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, jossa osapuolet sitoutuvat yhdessä kehittämään Espoon kaukolämmöstä hiilineutraalin 2020- luvun loppuun mennessä. Hiilineutraali kaukolämpö on tärkein yksittäinen tekijä ilmastopäästöjen vähentämisestä Espoossa.

”Etenemme johdonmukaisesti kohti hiilineutraalia kaukolämpöä Espoossa. Pitkällä aikavälillä haemme erityisesti polttovapaita ratkaisuja, jotka perustuvat sähköiseen lämmittämiseen, hukkalämpöjen hyödyntämiseen ja geotermiseen lämpöön”, Toijala sanoo.

Lisätietoja: www.fortum.fi/rakennammekaukolampoa

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Offshore-tuulivoimalla on nyt näytön paikka

Merituulivoimasta uumoillaan tulevana vuosikymmenenä hyvin kilpailukykyistä energiantuotantomuotoa – mikäli teknologian riemukulku ja luvitusprosessit jatkuvat ripeinä. HALLITUSOHJELMAKIN LÄHTEE siitä, että merituulivoima tulee

Vetysuomi

Suunnitteilla olevat vetylaitokset ja suomen vetyhankkeiden nykytila Vety on energiateknologioiden kärjessä kulkeva elementti, joka voi tarjota ratkaisuja moneen haasteeseen matkalla kohti

Sähköasemat ja niiden toimintavarmuus suomessa

Modernisointi, suojaus ja laajennusmahdollisuudet Sähköasemat ovat keskeinen osa Suomen sähköjärjestelmää, ja niiden toimintavarmuus on kriittistä niin teollisuuden, liikenteen kuin kotitalouksienkin sähköntoimitusten

Paranna pumppujärjestelmien energiatehokkuutta

KSB:n System Efficiency Service (SES) tarjoaa kattavan analyysin, joka optimoi teollisuuden ja kunnallisten laitosten pumppujärjestelmien energiatehokkuuden ja vähentää energiakustannuksia. Monissa teollisuuden

Vertaile ja valitse pienen hiilijalanjäljen kaapelinsuojat

Pipelifen kaksi- ja kolmikerroksisilta PE-kaapelinsuojaputkilta löytyy EPD-ympäristöseloste. EPD-dokumentti tarjoaa yksityiskohtaista tietoa tuotteiden ympäristövaikutuksista koko sen elinkaaren ajalta. EPD-ympäristöselosteen avulla suunnittelijalla ja

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.