Energia-alan media

Ennakoiva puhdistus tehostaa teollisuuden toimintaa

Teollisuus- ja voimalaitoksilla tarvitaan yhä enemmän oikea-aikaista ja ennakoivaa puhdistusta. Prosessipesuja on järkevää tehdä laitoksilla muulloinkin kuin huoltoseisokkien aikana. Silloin voidaan välttää tuotannon pullonkauloja ja optimoida laitosten prosesseja.

NYKYISIN PROSESSITEOLLISUUDESSA
pidetään huoltoseisokkeja keskimäärin 1-1,5 vuoden välein.

Teollisuuslaitosten kattiloihin ja putkistoihin kertyvät karstat olisi kuitenkin monesti syytä puhdistaa ennakoivasti huoltoseisokkien välilläkin, laitosten toiminnan aikana. Parhaillaan Deletellä on meneillään pilottihanke, jossa kehitetään ennakoivasta puhdistuksesta pysyvää palvelumallia teollisuuslaitoksille.

”Ennakoivan puhdistuksen avulla laitoksia voidaan ajaa tehokkaammin koko seisokkivälin ajan”, Deleten myynti- ja kehityspäällikkö Dan-Olof Palm toteaa.

”Olemme olleet jo aiemmin mukana teollisuuden ennakoivassa kunnossapidossa, mutta ennakoiva puhdistus on kokonaan uusi palvelumuoto.”

Antureita avuksi puhtaudenvalvontaan
Tyypillisesti ennakoivaa teollisuuspuhdistusta tarvitaan vaikkapa sellaisissa kohteissa, joissa epäpuhtauksia kertyy laitoksen käytön aikana suuria määriä säiliöiden tai putkistojen sisäpuolelle.

”Tunnistamme tällaiset kohteet yhdessä asiakkaiden kanssa. Etsimme prosessilinjoilta oikeat kohdat, joihin digitaalisia antureita kannattaa asentaa”, Palm selittää.

Linjoille voidaan sijoittaa erityyppistä mittaustekniikkaa, kuten pintalämpötila-, ultraääni- ja virtaavuusantureita sekä kapasitiivisia antureita. Niiden avulla selvitetään muun muassa putkistojen likaantumista ja tehdään päätöksiä puhdistustöiden oikeista ajankohdista.

Ennakoivan puhdistuksen pilottihankkeessa on mukana kaksi selluteollisuuden laitosta. Hankkeen avulla Delete etsii skaalautuvaa toimintamallia, joka soveltuisi laajemminkin erilaisten energia- ja prosessiteollisuuden laitosten käytönaikaiseen puhdistukseen.

”Mittausantureilta saatavan datan lisäksi hyödynnämme suuria määriä laitosten prosessidataa nähdäksemme, millä tavoin esimerkiksi putken pintalämpötilan nouseminen vaikuttaa prosesseihin”, Palm täsmentää.

Ainakaan pilottivaiheessa antureita ei kytketä laitoksen omaan automaatiojärjestelmään vaan ne lähettävät mobiilidataa suoraan Deletelle. Analyysivaiheessa tietoihin otetaan mukaan myös laitoksilta saatua prosessidataa.

”Käytännössä antureita voidaan lukea reaaliajassa esimerkiksi 15 minuutin välein ja sitten tehdä tapauskohtaisesti päätökset siitä, millä tavoin puhdistus toteutetaan prosessin aikana.”

Palvelupaketit valmisteilla
Delete pyrkii saamaan ennakoivasta puhdistuksesta valmiin palvelupaketin teollisuudelle mahdollisimman pian.

”Teollisuuden puhdistuspalvelu on jo nyt Deleten keskeistä liiketoimintaa, mutta jatkossa tavoitteemme on saada puhdistustyöt juuri oikea-aikaisiksi ja prosessien kannalta optimoiduiksi. Haluamme olla tämän kehitystyön etulinjassa.”

”Ennakoivan puhdistuksen palvelupaketin hinnoittelu voisi olla vaikkapa sellainen, että tietylle prosessilaitteistojen puhtaustasolle määritetään kiinteä kuukausihinta”, Palm pohtii.

Myös energiateollisuudessa tarvitaan esimerkiksi kattiloiden ja sähkösuodattimien käytönaikaista ennakoivaa puhdistusta. Jos kattilaputkiin kertyy paljon epäpuhtauksia, ne heikentävät laitosten hyötysuhdetta.

”Säännöllinen Bang&Clean®-räjäytyspuhdistus käytön aikana ehkäisee tällaisia ongelmia. Suomessa Deletellä on meneillään myös voimalaitosten säännöllisen puhdistuspalvelun pilottihanke, josta saadaan tuloksia jo vuoden 2019 aikana”, Palm mainitsee.

Teksti: Ari Mononen
Kuva: Delete

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Vetytalous syntyy kotimaisella uusiutuvalla sähköllä 

Puhdas sähkö ja sen saatavuus edulliseen hintaan ovat vetytalouden onnistumisen edellytyksiä, todetaan tänään Suomen Vetyklusterin julkaisemassa vetytalouden tiekartassa. Kotimaisen uusiutuvan sähkön roolia ei voikaan väheksyä niin

Turvallisuus on energia-alan selkäranka

Energiateollisuuden työympäristö on täynnä voimia, joita on hallittava tarkasti. Työturvallisuus ei ole vain velvollisuus, vaan elinehto – se määrittää, miten energiaa

Suomi valmistelee 26 GW aurinkovoimaa

Uusi ala kaipaa ennustettavaa ja kannustavaa toimintaympäristöä Suomen uusiutuvien tilastojen mukaan Suomeen on suunnitteilla reilu 300 teollisen kokoluokan aurinkovoimahanketta, joiden teho

Elinkaarikumppanuus tuo jatkuvuutta toimilaitehankkeisiin

AUMA vahvistaa läsnäoloaan Pohjois- ja Itä-Suomessa ja toimii asiakkaidensa kumppanina toimilaitehankkeiden koko elinkaaren ajan. Savon Voiman Iiksenvaaran voimalaitoksen vaiheittainen modernisointi on esimerkki pitkäjänteisen yhteistyön tuloksista käytännössä.

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

Pääkirjoitus: Energiaremontti vaatii realismia ja pitkäjänteisyyttä

Vihreä siirtymä muuttaa energiajärjestelmää jo nyt: uusiutuvan tuotannon kasvu, sähköistyminen ja energian varastoinnin merkitys näkyvät sekä teollisuuden investoinneissa että tuotannon rakenteissa. Energiankulutus ei kuitenkaan ole vähenemässä – teollisuuden sähköistyminen, datakeskukset, vedyn tuotanto ja liikenteen murros kasvattavat sähkön tarvetta.

Komissio haluaa sähköistää Euroopan Suomen esimerkkiä noudattaen – päästökauppa on tähän paras ohjauskeino

Energiateollisuus toivottaa komission lainsäädäntöesityksen EU:n päästökaupan kehittämisestä ja tiedonannon Sähköistämistä edistävästä toimintasuunnitelmasta tervetulleeksi, mutta kannustaa kunnianhimoisempaan politiikkaan. Päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan keskeisin väline myös 2030-luvulla ja sähköistyminen on Euroopan tie kohti strategista autonomiaa ja resilienssiä.

Näin Viasor vastasi VSV-Energian sähkösuodattimen vuosihuollosta.

Sähkösuodattimen tehtävänä on hallita päästöjä teollisissa prosesseissa keräämällä nokea, pölyä, tuhkaa ja muita savupartikkeleita poistokaasuista ennen niiden hallitsematonta vapautumista savupiipuista luontoon. Tämä keräys tapahtuu suljetun laitteen sisällä staattisen sähkön ja sähköisen vetovoiman avulla hyvin tehokkaasti hidastamatta kaasun virtausnopeutta prosessissa.

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.