Energia-alan media

Energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä ETJ+ – askeleena kohti ISO50001-järjestelmää

VSV-Energialla ja VSV-konsernissa ETJ+ toimii askeleena kohti ISO50001- energiahallintajärjestelmää. VSV-Energia on ABB:n ja Keskon lisäksi yksi kolmesta konkariyrityksestä, jotka ovat mukana energiatehokkuuden johtamisen hankkeessa.

MUKANA ON myös 10 eri aloja edustavaa yritystä, jotka
ovat vasta kehittämässä ETJ+-järjestelmää sekä yksi asiantuntijayritys.

”Pyrimme viemään ETJ+:n toimintaa kohti ISO50001-järjestelmää,
joka sisältää ETJ+:aa enemmän vaatimuksia. Jos
se joskus pitää sertifioida niin näin se menisi mahdollisimman
joustavasti”, toteaa kehityspäällikkö Teemu Niittymäki
VSV-Energialta.

VSV-Energia liittyi mukaan elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen
heti kauden alussa 2017. Yhtiöllä on jo
ennestään sertifioitu ympäristöjärjestelmä ISO14001. ETJ+ toimii
nyt ikään kuin työkaluna matkalla kohti ISO50001-järjestelmää.

”Energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä tuo esiin ja näkyväksi
energiatehokkaat toimintatavat ja helpottaa asioiden
kehittämistä ja eteenpäin viemistä sekä seurantaa. Järjestelmän
rakentamisen alkutaipaleella kannattaa kiinnittää huomiota
juuri siihen, mitä sertifioituja järjestelmiä on jo olemassa
ja miten niiden avulla tehdään energiatehokkuustyötä sekä
mitkä jo olemassa olevat mittarit ilmaisevat energiatehokkaat
toimet”, Niittymäki neuvoo vasta-alkajia.

Vanhat toimintatavat syyniin

Järjestelmää rakennettaessa saatetaan törmätä vanhoihin toimintamalleihin
ja tottumuksiin, jotka kenties eivät olekaan
enää järkeviä, saati sitten energiatehokkaita.

”Miettikää yhdessä, miksi joskus on näin ryhdytty tekemään
ja miksi se ei nykyään ole järkevää. Muutenkin on hyvä
lähteä maltillisesti liikkeelle ja selvittää nykytilanne ja omat
hyvät mittarit. Siitä sitten jatkuvan kehittämisen periaatteella,
pienin määrätietoisin askelin eteenpäin. Ilman muuta kannattaa
lähteä mukaan kehittämään ETJ+-järjestelmää. Aikaa ja
resurssia on vaan muistettava varata riittävästi”, Niittymäki
kannustaa.

Energianhallintajärjestelmän käyttöönottamisessa on
hänen mielestään hyvin pystynyt tuomaan esiin sitä tosiasiaa,
että esimerkiksi VSV-Energia toimii jo hyvin energiatehokkaalla
tavalla ja jatkuvan kehittämisen mallilla. VSV-konsernissa
asiaa työstää kolmen hengen tiimi, ja asioita on käsitelty myös laaturyhmissä. Energiatehokkuuden poikkeamia selvitetään
muun muassa sisäisin auditoinnein ja johdonkatselmuksin.

Uusia ideoita

Käyttöteknisinä toimenpiteinä on modernisoitu vanhoja ja
rakennettu uusia tuotantolaitoksia sekä vähennetty fossiilisten
polttoaineiden käyttöä. Palveluita, polttoainetta ja tuotteita
hankitaan aina mahdollisimman läheltä käyttöpaikkaa.

”Kaiken kaikkiaan hanke on antanut paljon ideoita ja
monipuolistanut ajattelua, kun kuulee ja näkee, miten muut
ovat toimineet tai suunnittelevat toimivansa”, hän kiteyttää.

Huipennuksena päätöstilaisuus
ensi vuoden alussa

Energiatehokkuuden johtamisen hankkeessa on järjestetty aloitustilaisuuden
lisäksi kolme yhteistä tapaamista, joissa on teemoittain
käyty läpi ETJ+-järjestelmän sisältö ja vaatimuksia.
Lisäksi alussa toteutettiin energiatehokkuuden itsearviointi,
jossa kartoitettiin yritysten energiatehokkuustyön nykytilaa.
Kolmas tapaaminen järjestettiin Helsingissä 19.9.2024. Tuolloin
yritykset pääsivät pohtimaan hankkeen aikana tunnistettuihin
kipukohtiin ratkaisuja ryhmäkeskusteluiden kautta. Päätöstilaisuus
järjestetään 24.1.2025 Teamsissä.

Lisätietoja:
Motiva Oy
energiatehokkuuden asiantuntija Sophia Havulinna
sophia.havulinna@motiva.fi

Energiatehokkuusjärjestelmä ETJ+ on työkalu
energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen. Se
sisältää ISO 50001 -standardin tärkeimmät vaatimukset
energiakatselmuksista. Energiatehokkuusjärjestelmän voi
liittää olemassa olevaan johtamisjärjestelmään tai sitä
voidaan käyttää itsenäisenä järjestelmänään. ETJ+ on myös
sertifioitavissa. ETJ+ on laadittu Motivan, sertifiointiyritysten,
Energiaviraston ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyönä.

Lähde: Motiva

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Työturvallisuus energia-alalla

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt vaihtelevat

Sähköä tarvitaan myös sähköverkon ulkopuolella

VTT:n koordinoimassa projektissa kehitettiin uutta teknologiaa sähköntuotantoon ääriolosuhteissa Sähköverkon ulkopuolella on tuhansia linkkimastoja, sääasemia, rakennustyömaita, rautateitä ja muita kohteita, joissa tarvitaan

Vetysuomi

Suunnitteilla olevat vetylaitokset ja suomen vetyhankkeiden nykytila Vety on energiateknologioiden kärjessä kulkeva elementti, joka voi tarjota ratkaisuja moneen haasteeseen matkalla kohti

Sähköasemat ja niiden toimintavarmuus suomessa

Modernisointi, suojaus ja laajennusmahdollisuudet Sähköasemat ovat keskeinen osa Suomen sähköjärjestelmää, ja niiden toimintavarmuus on kriittistä niin teollisuuden, liikenteen kuin kotitalouksienkin sähköntoimitusten

Vahva osaaminen vauhdittaa vetytaloutta

  Vedyn käyttömahdollisuudet ulottuvat teollisuudesta liikenteeseen, energian varastointiin ja jatkojalostamiseen. Vetytalouden toteutuminen edellyttää avointa yhteistyötä ja osaamista koko arvoketjun osalta. Tärkeässä

Virtaus hallintaan ja hyötysuhde huippuunsa

Kaukolämpölaitoksilla käytetään yhä useammin sektoripalloventtiilejä ja ultraäänivirtausmittareita. Oikein mitoitetut säätöventtiilit ja virtausmittarit mahdollistavat helpommin hallittavan laitoksen sekä joustavan ja energiatehokkaan toiminnan

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.