Energia-alan media

Energia-asenteet: Energialta halutaan kotimaisuutta

Ydinvoiman kannatus kaikkien aikojen ennätykseen, vesivoiman suosio kasvanut merkittävästi.

ENERGIAKRIISI ON muuttanut suomalaisten energia-asenteita. Muutokset ovat merkittäviä. Energiateollisuus ry:n Iro
Researchilla teettämän energia-asenne -tutkimuksen mukaan
sähköstä halutaan kotimainen, toimitusvarma, hiilineutraali
vientituote.

Ydinvoiman kannatus on kokenut kaikkein dramaattisimman muutoksen. Sen kokonaiskannatus on noussut peräti
83 %:iin. Viime vuonna puolet vastaajista halusi ydinvoimaa lisää, ja neljännes piti nykyistä määrää sopivana. Tänä
vuonna lisääjien määrä oli 65 % ja määrää sopivana pitävien määrä oli 18 %. Yhteenlaskettu kannatus nousi 74 %:sta
83 %:iin. Esimerkiksi vuonna 2016 yhteenlaskettu kannatus oli
59 %. Ydinvoiman kannatus on noussut kaikissa kansalaisryhmissä sukupuolesta, asuinkunnasta, iästä ja poliittisesta katsomuksesta riippumatta. Ydinvoiman laajaa suosiota kuvaa se,
että vähiten ydinvoimaa kannattavien vihreiden keskuudessakin ydinvoiman kannatus on 72 %.

Aurinko- ja tuulivoiman suosio on säilynyt korkealla. Vesivoiman suosio nousi hieman varovaisemmin, vuoden 2021
87 %:sta 89 %:iin. Siirtymät olivat suurempia kannatuksen
sisällä. Niiden, jotka kannattavat vesivoiman lisärakentamista,
osuus nousi 54 %:sta 62 %:iin.

Myös kotimaisen turpeen suosio kasvoi pitkän kannatustaantuman päätteeksi. Turpeen käytön lisäämisen kannatus oli
yli kaksinkertaistunut 29 %:iin, ja kokonaiskannatus kohonnut
32 %:sta 49 %:iin.

”Yleensä asenteet muuttuvat hitaasti. Venäjän hyökkäys ja
energiakriisi ovat muuttaneet asenteita poikkeuksellisen paljon ja nopeasti”, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

”Nyt halutaan selkeästi lisää kotimaista ja päästötöntä tuotantoa, ja se on tulevien, energiakriisin taltuttamiseen tarvittavien investointien kannalta todella hyvä asia.”

Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jäljet näkyvät asenteissa monellakin tavalla. Maakaasun suosio energialähteenä
on suorastaan sukeltanut. Bio-energiaan liittyen on käyty kriittistä yhteiskunnallista keskustelua, mutta puun käyttö energianlähteenä nauttii samanlaista suosiota kuin edellisenäkin
vuonna.

Energia-omavaraisuutta pidetään tärkeimpänä energiapolitiikan tavoitteena, jopa tärkeämpänä kuin kohtuullista
energian hintaa. Lämmön toimitusvarmuuden kannalta merkittävän turpeen lisäkäyttö saa ymmärrystä osakseen, vaikka se
tuottaakin päästöjä.

Ilmastonmuutosta vastaajat pitävät edelleen lähes yhtä
merkittävänä ihmiseen kohdistuvana uhkana kuin viime
vuonna, mutta vertailussa sen suosio jää omavaraisuuden,
uusiutuvan energian lisäämisen ja toimitusvarmuuden taakse.

”Meille on tärkeää, että kunnianhimoinen ilmastopolitiikkamme nauttii kansalaisten tukea”, Leskelä toteaa.

”Yhtiöt investoivat vihreän siirtymän asettamien tavoitteiden mukaisesti, ja investoinnit edellyttävät ennakoitavaa toimintaympäristöä. Sellainen tuntuu edelleen olevan olemassa”,
Leskelä jatkaa.

Energiateollisuus teettää energia-asennetutkimuksen vuosittain. Kyselyitä on tehty vuodesta 1983. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin paneelissa 14.10.–2.11.2022 välisenä
aikana, n=1 000.

Lähde: Energiateollisuus ry

Lisätietoja:energia.fi

Kuva: Energiateollisuus ry

Jaa tämä artikkeli: 

Yleinen

Reilu puolitus, kiitos!

EU:n komissio ”pudotti” heinäkuussa Fit for 55 -ilmasto- ja energialainsäädäntöpaketin, jonka vaikutus näkyy ja tuntuu. Fit for 55 tavoittelee valmiutta vähentää

Ilmastonmuutos pois takapenkiltä

Koronavirus on syönyt ilmatilaa monelta muulta tärkeältä asialta – joista pinon päällimmäisenä lienee ilmastonmuutos. Ja samaan tapaan kuin Covid-kriisissä taisteluväsymys on

Päästöt ennätyksellisen alas sähköntuotannossa

Sähköntuotannon päästöt ovat nyt alemmalla tasolla kuin koskaan aikaisemmin. Energiateollisuus ry:n tammikuussa julkaisemat sähköntuotannon vuositilastot osoittavat, että sähköntuotannon päästöt laskivat vuoden

Varmuus on paras

Syyskuussa julkistetun energiajärjestelmien paremmuusvertailun mukaan Suomi on sijalla viisi vertailussa mukana olevasta 128:sta maasta. Viime vuonna Suomi oli World Energy Councilin

Puhtaasti parempi

Kriisistä toiseen tarpova Petteri Orpon (kok) hallitus pyrkii sovittamaan yhteen energia- ja ilmastokysymysten eri tavoitteita – kieli keskellä suuta. Hallitus haluaa

YT23 toukokuussa Jyväskylässä

Yhdyskuntatekniikka 2023 -tapahtuma järjestetään 10.–11.5.2023 Jyväskylän Paviljongissa. Näyttely ja seminaarit kokoavat yhteen infra-alan toimijat Kaikkiaan näyttelyyn odotetaan yli 220 näytteilleasettajaa. Ne

I Want To Break Free

EU-komission RePowerEU-suunnitelma viitoittaa, kuinka EU hankkiutuu venäläisestä fossiilisesta energiasta eroon mahdollisimman pian. Suunta kohti puhdasta energiaa on selvä – ja parhaat

Viisautta visiointiin, kiitos!

Suomi – ja koko Eurooppa – varautuu kylmään talveen. Venäjän hyökkäyssota on käynnistänyt akuutin energiakriisin, joka nostaa hintoja ja heikentää energian

Napanuora poikki

Eurooppalainen energiapolitiikka muuttui yhdessä yössä Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Yhteinen rintama syntyi yllättävän sähäkästi: Euroopan komissio ja EU-maiden johtajat linjasivat tavoitteista katkaista

Sylkykupista sankariksi

Joulu tuli kolme päivää etuajassa, kun Olkiluoto 3:n reaktori käynnistyi 21.12.2021. Käynnistämisen hetki oli historiallinen: Suomessa uusi ydinvoimalaitos otettiin käyttöön viimeksi

Anna lahjaksi tulevaisuus

Pelastakaa Lasten joulukeräyksen lahjoituksella voi muuttaa lapsen elämän suunnan ja tulevaisuuden Lahjoitusten avulla ehkäistään syrjäytymistä ja eriarvoistumista tarjoamalla vähävaraisten kotimaisten perheiden

Infra-ala kokoontuu lokakuussa Turussa

Yhdyskuntatekniikka 2021 järjestetään Turussa 13. – 14.10.2021 – tervetuloa Suomen suurimpaan infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtumaan! Tulethan tapahtumaan terveenä! Monia mietityttää tällä

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2022

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 21.–25.3.2022. Rekisteröityminen

Energiaverkkoihin tarvitaan innovatiivista tekniikkaa

Uusiutuvien energiantuotantomuotojen yleistyminen on tuonut energiayhtiöille ja sähköverkoille monenlaisia haasteita. Niiden ratkaiseminen vaatii nykyaikaisia ja innovatiivisia ohjelmistoja sekä automaatiojärjestelmiä. Ilmastopäästöjen vähentämistavoitteet

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.