Energia-alan media

Elektrodisähkökattiloiden kysyntä kasvaa voimakkaasti

Energiayhtiö Loiste Energia on tilannut CTI:ltä kaksi 50 MW sähkökattilaa Kajaaniin rakennettavaan kaukolämpövoimalaan. Täysin portaattomasti säädettävissä olevat sähkökattilat ovat äärimmäisen energiatehokkaita yli 99 prosentin hyötysuhteellaan. Ne pystyvät hyödyntämään kannattavasti uusiutuvan energian tuotanto- ja hintavaihteluita. Projekti valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä.

Erittäin energiatehokkaiden elektrodikattiloiden kysyntä kasvaa voimakkaasti Suomessa, kun on huomattu, että niitä voidaan hyödyntää kannattavasti uusiutuvan energiantuotannon vaihteluissa. Tämä näkyy sekä kaukolämmön tuotannossa että teollisuuden prosessihöyrytuotannossa. Myös kiinnostus säätösähkömarkkinaan osallistumisesta on kasvanut voimakkaasti. Kysyntään vastaa CT Industrial Oy, joka aloitti viime syksynä elektrodikattiloiden valmistamisen käyttäen kanadalaisen ACME Engineering Products Ltd:n pitkälle kehitettyä teknologiaa.

”Meillä on parhaillaan viisi sähkökattilaa toimituksessa neljässä eri projektissa. Kaksi 50 MW sähkökattilaa on menossa Kajaaniin kaukolämpölaitokseen ja kolme pienempää höyryä tuottavaa kattilaa on tilattu teollisuuden prosessihöyryä tuottamaan eri kohteisiin”, CT Industrial Oy:n Myyntijohtaja Timo Huusko kertoo.

Vuonna 2008 perustettu haapaveteläinen CT Industrial Oy (CTI) toimittaa energiateknologian teollisuusasiakkaille innovatiivisia teknologisia ratkaisuja haastaviin kohteisiin.

Kaukolämpölaitokseen kaksi 50 MW sähkökattilaa

Kajaanissa toimiva energiayhtiö Loiste Lämpö Oy on tilannut CTI:ltä kaksi 50 MW sähkökattilaa Kajaanin Renforsin Rannan teollisuusalueelle rakennettavaan kaukolämpölaitokseen.

Kattilat ovat Immersed Bed Boiler -tyyppisiä elektrodisähkökattiloita, joilla tehdään kuumaa vettä kaukolämmön tarpeisiin. Kattiloiden lämmöntuotanto perustuu veden sähkönjohtavuuteen, eli sähkö hyödynnetään suoraan veden kautta. Itse vesi toimii sähkövastuksena ja lämpenee veteen johdetun suurjännitteisen vaihtovirran vaikutuksesta.

”Täysin portaattomasti säädettävissä olevat sähkökattilat ovat äärimmäisen energiatehokkaita yli 99 prosentin hyötysuhteellaan. Loiste Lämpö vastaa rakennustöistä ja me vastaamme kattilaprosessin primääripuolesta kaikkine laitetoimituksineen – avaimet käteen -periaatteella asennettuina ja käyttöön otettuina”, Huusko kertoo.

Projekti valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä.

Teollisuuteen prosessihöyryä

”Haluamme palvella eri asiakasryhmiä. Kaukolämmön tuottajien lisäksi palvelemme voimalaitoksia, jotka tarvitsevat höyryä. Lisäksi palvelemme elintarviketeollisuutta ja muita teollisia laitoksia, jotka tarvitsevat prosessihöyryä”, Huusko sanoo.

CTI on mukana Honkajoki Oy:n historian suurimmassa tuotannonlaajennuksessa laite- ja putkiasennuksien osalta. Laajennus tapahtuu energiayhtiö Vatajankoski Oy:n kanssa yhteistyössä.

Honkajoki Oy:n hukkalämmön hyötykäyttöä parantava laajennus vaatii lisää prosessihöyryä. Höyryä tuottava Vatajankoski laajentaa samassa yhteydessä omaa höyryn tuotantokapasiteettiaan 15 megawatin Jet Type Boiler -sähkökattilalla.

”Vatajankoski Oy:lle meillä on pelkkä laitetoimitus Honkajoella, eli toimitamme kattilan ja kaikki siihen liittyvät primäärit komponentit, instrumentit sekä syöttövesijärjestelmän. Teemme tehtaalla eristetyn kattilan käyttöönoton ja koulutuksen. Kattila toimitetaan paikalle vuodenvaihteessa ja käyttöönotto tapahtuu keväällä 2025”, Huusko kertoo.

Uusi huolto-organisaatio ja varasto Suomeen

”Olemme rakentamassa Suomeen uutta huolto-organisaatiota sähkökattiloille omalla henkilökunnallamme. Samalla investoimme varaosavarastoa sähkökattiloille Haapavedelle päätoimipaikkamme yhteyteen. Näin varaosat ovat nopeasti saatavilla kotimaasta. Huoltoliiketoiminta käynnistetään, kun ensimmäiset kattilat tulevat käyttöönottovaiheeseen. Varastoa ja valikoimia kasvatetaan pikkuhiljaa uusien toimitusten tahdissa, tarpeen mukaan”, Huusko kertoo.

Lisätietoja: cti.fi

Teksti: Jari Peltoranta

Jaa tämä artikkeli: 

Teollisuus & ylläpito

Lämpöä kannattaa varastoida

Lämpöenergian varastointi on merkittävä tapa ottaa ylijäämäenergiaa talteen sekä tasata kulutushuippuja esimerkiksi kylminä talvikausina. Toisaalta energiavarastot helpottavat uusiutuvan energian hyödyntämistä ja

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Resursseista eniten irti automatisoinnin avulla

Ferrometal Oy viitoittaa tietä IoT:n eli esineiden internetin hyödyntämiseksi teollisissa prosesseissa. Sen luoma teknologia mahdollistaa tilaustoimitusketjun täydellisen automatisoinnin. Tehokkaan logistiikan avulla

REDISET-tutkimusprojekti etenee

Seitsemän erikoisalaa yhdistävä mallinnus paljastaa energiajärjestelmän kyberriskit Kolmanteen vaiheeseen edennyt pohjoismainen Resilient Digital Sustainable Energy Transition -tutkimushanke herättää suurta kiinnostusta. Energiajärjestelmä

Tien kunto paljastuu rakenteita kairaamalla

Tie- ja katualueiden kantavuuden ja kunnon tutkimisessa tarvitaan kairauksia. Rakennekerroskairalla otetaan näytteitä ja selvitetään eri rakennekerrosten materiaalit ja paksuudet, jotta voidaan

PTFE-kangaspalkeilla kaasut kuriin

PTFE on mainio materiaali. Se hylkii likaa, kestää lähetulkoon kaikkia kemikaaleja sekä suhteellisen korkeaa lämpöä. PTFE:n käyttö on vähitellen lisääntynyt teollisuuden

Älykkäiden verkkojen aika on nyt

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta – ellei pelastajaa – odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy – ja mihin kaikkeen se

LVDC-teknologia valtaa jalansijaa

Energiayhtiöt ottavat nyt käyttöön uutta, tasasähköön perustuvaa LVDC-teknologiaa (low voltage direct current) sähkönjakelussa. Asiakkaan näkökulmasta sähkön laatu paranee ja sähkökatkot vähenevät

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.