Energia-alan media

Ekovoimalaitos syntyy Saloon ALMAa hyödyntämällä

Ekovoimalaitos on Lounavoima Oy:n hanke, jossa rakennetaan Saloon uusimman teknologian mukainen kierrätyskelvotonta yhdyskuntajätettä polttoaineena käyttävä voimalaitos. Voimalaitoshankkeen tukena on jo sen alusta alkaen ALMAn toimittama tietojärjestelmä, jota hyödynnetään sekä suunnitteluvaiheessa että voimalaitoksen käytännön kunnossapidossa myöhemmin.

Lounavoima Oy halusi käyttöönsä tietojärjestelmän, joka tukee Ekovoimalaitoksen toteuttamista suunnittelusta käyttöönottoon ja ylläpitoon saakka. Suunnittelun aikana saadaan rakennettua sähköinen tehdasmalli – tai ehkä oikeammin ”voimalamalli” – joka tekee siirtymisen projektin eri vaiheesta toiseen mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi.

""ALMAn avulla meillä on jatkuvasti ajantasainen tieto voimalaitoksen eri vaiheista ja toiminnoista. . Järjestelmä kulkee myös mukana mobiilisti, mikä on tärkeää varsinkin, kun siirrytään myöhemmin suunnitteluvaiheesta yllä- ja kunnossapitoon", kertoo Lounavoiman toimitusjohtaja Petri Onikki.

"Halusimme valmiin järjestelmän sellaiselta toimittajalta, josta olimme saaneet muilta hyvää palautetta. Voimalaitoksen suunnitteluvaihe on lähtenyt ALMAn tuella hyvin käyntiin ja varsinaisesti voimalaitoksen toiminta käynnistyy vuoden 2021 tammikuussa.”

Lämpö talteen, prosessit tehokkaiksi
Lounavoima Oy aloitti toimintansa vuoden 2017 lopussa. Samalla alkoi myös Salon Ekovoimalaitosprojekti. Voimalaitokseen tuodaan sen valmistumisen jälkeen jätteitä 17 kunnan alueelta. Lämpöä syntyy runsaasti itse polttoprosessin aikana, mutta sitä saadaan talteen myös tehokkaan savukaasunpuhdistuksen kautta. Ekovoimalaitoksen lämpö johdetaan Salon kaukolämpöverkkoon. Lisäksi myydään sähköä valtakunnan verkkoon.

"Tietojärjestelmällämme on jo nyt suunnitteluvaiheessa muutamia kymmeniä käyttäjiä. Järjestelmään kirjataan kaikki suunnittelun ja ylläpidon kannalta tärkeät tiedot voimalaitoskiinteistöstä, laitteista ja kytkennöistä. Käyttöönoton jälkeen voimalaitokseen tuodaan päivittäin noin 40 autokuormaa jätteitä, joten prosessin on oltava selkeä ja kunnossapidon nopeaa. Suunnittelemattomiin katkoksiin ei ole varaa, vaan kunnossapidon on toimittava jatkuvasti tehokkaasti", jatkaa Onikki.

Joustoa sekä ajan ja rahan säästöä
ALMAn käyttöönotto on tapahtunut Onikin mukaan hyvin joustavasti. Suurimmat hyödyt tietojärjestelmä tuottaa hänen mukaansa tehokkaana kunnossapitona ja dokumentaationhallintana. Kaikki tiedot ovat ajantasaisesti kaikkien järjestelmän käyttäjien saavutettavissa.

"Järjestelmä tulee varmasti säästämään meiltä runsaasti aikaa ja rahaa tulevien vuosien aikana. Erittäin tärkeää on myös mutkaton siirtyminen suunnitteluvaiheesta vuoden 2021 alussa voimalaitoksen ylläpitoon. Se voidaan toteuttaa tällä tietojärjestelmällä joustavasti, kun kaikkea suunnitteluvaiheen aikana kerättyä tietoa voidaan hyödyntää myös voimalaitoksen kunnossapidossa. Meillä on nyt ALMAn kanssa olemassa 2 + 5 vuoden sopimus, josta kaksi ensimmäistä vuotta käsittää suunnittelu- ja rakennusvaiheen sekä loput viisi vuotta kunnossapidon", hän kertoo.

Teksti: Kai Tarkka
Kuvat: Lounavoima Oy

kuva

kuva

Jaa tämä artikkeli: 

Ympäristö

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Päästöjen herraksi

Regulaatio kiristyy jatkuvasti, mutta teknologia auttaa teollisuusyrityksiä saavuttamaan tiukatkin päästörajat EUROOPAN UNIONISSA on pitkä perinne erilaisten päästöjen mittaamisesta ja vähentämisestä teollisuusympäristössä.

PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella

Valtioneuvoston niin sanottu PIPO-asetus polttoaineteholtaan 5-50 MW:n energiatuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista kiristyi vuodenvaihteessa koskemaan myös vanhoja tuotantolaitoksia. Samalla varsinainen PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella,

Työturvallisuus energia-alalla

Haasteita ja kehityskohteita Energia-ala Suomessa on merkittävä työllistäjä ja elintärkeä osa yhteiskunnan infrastruktuuria. Alalla työturvallisuus on ensisijaisen tärkeää, koska työympäristöt vaihtelevat

Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin

Kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat taas täydessä vauhdissa. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä tapahtumaviikko järjestetään 11.–14.3.2024 mikä on viikkoa normaalia aikaisemmin. Rekisteröityminen viikon

Pietarsaaren satama tukee merituulivoimaa

Pohjanmaa on tunnetusti tuulivoimamaakunta – mutta viime aikoina katseet ovat suuntautuneet lakeuden lisäksi ulapalle. Konsulttitalo Gaia Consulting selvitti vastikään uusiutuvan energian

Akkujen kierrätys säästää tärkeitä raaka-aineita

Käytettyjen sähköakkujen kierrätyksestä saadaan uusien akkujen valmistuslinjoilla tarvittavia harvinaisia metalleja. Nykyaikaiset akkujen kierrätysratkaisut vähentävät uuden raaka-aineen tarvetta ja samalla parantavat eurooppalaisten

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.