Energia-alan media

Disruptio nostaa asiakkaan valtaa

Suomalainen energiatoimiala on edelläkävijä monessa – mutta nykytilanteessa on herkeämättä panostettava uusiutumiseen

Energia-alan toimintaympäristö on rajussa murroksessa – tämä ei liene yllätys kenellekään. Energiateollisuus ryhtyi varautumaan tulevaisuuden disruptioon poikkeuksellisen laajalla työpajatyöskentelyllä eri asiakasryhmien edustajien, asiantuntijoiden ja energia-alan toimijoiden kesken vuonna 2017. Työpajoissa kuultiin asiakasryhmien näkemyksiä heidän toimialansa, energiankäyttönsä sekä niihin liittyvien tarpeiden kehityksestä asiakaslähtöisen tulevaisuuskuvan muodostamiseksi – ja hiottiin vuoteen 2030 tähtäävä visio.

VISION MUKAAN lähivuosina energia-alaan voimakkaimmin vaikuttavat ja toisiinsa kytkeytyvät muutosilmiöt ovat ilmastonmuutos ja uusiutuvien energiamuotojen nousu, digitalisaatio, kansainvälinen kilpailu sekä asiakkaiden roolin vahvistuminen.

Energia-ala on näiden muutosten edessä ratkaisijan asemassa: visiopaperin mukaan murros palvelullistaa alaa ja tuo mahdollisesti radikaalejakin muutoksia koko energiajärjestelmän logiikkaan.

Ei yhden muotin asiakasta
Huhtikuussa 2018 julkaistun visiotyön mukaan asiakkaiden toiveet, tarpeet ja turvallisuus ohjaavat energia-alan muutosta. Nykyisin useimpien ihmisten energiavalinnat perustuvat pitkälti hintaan, mutta tulevaisuudessa asiakasryhmät eriytyvät. Osa asiakkaista arvostaa vaivattomuutta, osa edullisinta hintaa ja osa tahtoo toteuttaa arvojaan kuten ympäristöystävällisyyttä tai omavaraisuutta.

Asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksien kasvu on osaltaan disruptoimassa energia-alan perinteisiä liiketoimintamalleja. Energiamurros luo Suomelle ja suomalaisille yrityksille uusia mahdollisuuksia. Maa on jo edelläkävijä päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian lisäämisessä, kaukolämmityksessä sekä lämmön ja sähkön yhteistuotannossa.

Älykäs energia viralisoituu Lisäksi energian toimitusvarmuus on kova ja hinta kilpailukykyinen. Liikenteen, lämmityksen ja sähkön integroiminen edellyttää uusia palveluita, joiden kehittämisessä Suomi on maailman huippua. Älykkäiden energiaratkaisujen edistäminen työllistää ja avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Samalla Suomi on osa EU:n ja maailmanlaajuisia tuotteiden ja palveluiden markkinoita sekä EU:n sähkömarkkinoita. Kilpailun myötä uudet ratkaisut voivat levitä nopeasti.

Epävarmuuden ehdoilla?
Visiotyössä listataan myös ”suuren epävarmuuden tekijöitä” kuten alan liiketoimintamallien disruptio, energian varastointi ja energiaomavaraisuus, poliittinen ohjaus ja sääntely, energian hinta, kansantalouden ja elinkeinorakenteen kehitys sekä älykkäät koneet ja laitteet.

Todennäköisinä ”suuren vaikuttavuuden muutostekijöinä” puolestaan nähdään sähköistyminen ja palvelullistuminen, kaupungistuminen, sähkö-, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien integraatio, digitalisaatiokehitys, energiatehokkuuden parantuminen, individualismin tuoma heterogeenisyys sekä tietoturvan merkityksen kasvu.

Sähköpula ei uhkaa
Samaan aikaan Energiateollisuuden visiotyön kanssa julkaistiin myös pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden selvitys, joka otti kantaa sähköpulan todennäköisyyteen Suomessa lähivuosina. Aikaisempi ENTSO-E:n julkaisema MAF 17 -raportti piti nimittäin mahdollisena, että Suomi kärsii sähköpulasta vuonna 2025.

Pohjolan kantaverkkoyhtiöiden mukaan sähköpulan todennäköisyys Suomessa on matala vuonna 2025. Pohjoismaisessa selvityksessä sähköpulan todennäköisyys oli kahdeksan kertaa pienempi kuin mitä ENTSOE: n raportti osoitti. Erot tuloksissa johtuvat laskelmiin käytetystä mallista ja lähtöoletuksista sekä tarkemmista lähtötiedoista, joita on käytetty yhteispohjoismaisessa selvityksessä.

Suomi Pohjolan haavoittuvin?
Pohjoismainen selvityskin silti osoittaa, että Suomessa riski sähkötehon riittämättömyydestä on hieman korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Vuonna 2025 useat samanaikaiset suuret viat järjestelmässä kylminä, tuulettomina pakkasjaksoina saattavat johtaa kiristyneeseen tehotilanteeseen.

Fingridin mukaan tämäkään ei vielä tarkoita sähkökatkoja kuluttajille, vaan kantaverkkoyhtiö on varautunut kyseisiin tilanteisiin mm. varavoimalaitoksin, joita voidaan käyttää tarpeen tullen.

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Pixabay

Jaa tämä artikkeli: 

Verkot

Muuntajien ennakoiva huolto turvaa sähkönjakelua

Muuntajat ovat sähkönjakeluverkon kriittisiä solmukohtia. Mitä isommaksi muuntajakoko kasvaa, sitä tärkeämpää on huolehtia muuntajan kunnonvalvonnasta ja tarkastella muuntajan tilaa ennakoivasti, jotta

VEO uudistaa Fingridin sähköaseman Kajaanissa

VEO uudistaa Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin Tihisenniemen sähköaseman Kajaanissa. Uudistamishankkeessa nykyinen ikääntynyt laitteisto korvataan ja samalla turvataan Kainuun alueen sähkönsaanti. Hanke on

Etanolia tankkiin

ST1:N KENTIES vihrein tuoteinnovaatio on etanolipolttoaine RE85, joka on melkoinen läpimurto ympäristöä säästävien polttonesteiden kehityksessä. Biojätteestä valmistetun etanolin osuus polttonesteessä laskee

Äly kirittää sähköverkkojen kehitystä

Fiksumpaa energiaa, kiitos! SÄHKÖVERKOT JATKAVAT digitalisoitumistaan. Sähköverkkojen digitalisaatio- ja älyverkkopalveluista sekä hajautetun energiantuotannon palveluista vastaava palvelupäällikkö Lasse Kankainen Rejlersiltä toteaa, että

Sähkövarastojen markkina aukeaa

Akustot löytävät oikeat käyttökohteet Siirrettävät akustot ovat muuttuneet kannattavaksi ratkaisuksi tilapäisessä ja lyhytaikaisessa sähköntarpeessa. Toisaalta akustoilla voidaan tukea sähköverkkoa sekä siirtää

Älykkäiden verkkojen aika on nyt

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta – ellei pelastajaa – odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy – ja mihin kaikkeen se

Kaapelinsuojaratkaisut sähköverkon rakennuskohteisiin

Rakennusvaiheessa oikein tehty kaapelinsuojaus takaa virheettömän sähkö- ja tietoliikenneverkon toiminnan. Pipelife tarjoaa markkinoiden laajimman valikoiman kaapelinsuojatuotteissa. Tuotteet täyttävät korkeimmat asetetut vaatimukset

Älyä sähköverkossa

Uudet Smart Grid-verkot vähentävät vikatilanteita Niin sanotut älykkäät sähköverkot yleistyvät nopeasti, koska verkkojen lisääntyvä kompleksisuus ja sähköntuotannon monimuotoistuminen aiheuttavat usein ongelmia

Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019

Vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu on kiihtynyt. Joulukuussa hybridi-, kaasu- ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli ennätykselliset 14,5 %. Vaihtoehtoiset käyttövoimat muodostavat yhä suuremman

Sähköauton latauspiste omakotitaloihin

Helen tarjoaa nyt omakotitaloasujille sähköauton latauspisteen, joka mahdollistaa helpon, nopean ja turvallisen tavan ladata sähköautoa kotona. Kiinteästi seinään asennettava Type 2

Rikkidirektiivi: ilmanlaadun parantaja, kasvun ajuri

Laivaliikenne on maailman toiseksi suurin rikkipäästöjen aiheuttaja heti energiateollisuuden jälkeen, joten laivaliikenteen päästöjä rajoittamalla saadaan aikaan merkittäviä parannuksia hengitysilman laatuun. Euroopan

Nostolava-autoja vaativaan käyttöön

Verkonrakennus- ja huoltotöissä tarvitaan usein nostolava-autoja. Koska suunnittelu ja materiaalit ovat kehittyneet, tällaiset autot voidaan nykyään rakentaa aiempaa kevyemmiksi. Monesti nostin

LUE UUSI NÄKÖISLEHTI

Enertec 1/2026

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.