Energia-alan media

Biolaitosten esiinmarssi ei rajoitu Suomeen

BIOLAITOSBUUMI ON vahva jatkossakin, uskoo myyntipäällikkö Jukka Ylisiurunen Koja Oy:stä. Koja Oy on Euroopan johtava biolaitosten puhallintoimittaja, joka on ollut mukana monessa kotimaisessa biolaitosprojektissa.

Ylisiurusen mukaan biolaitoksia kirittää suhteellisen yksinkertainen logiikka: jos ydinvoimasta ja hiilestä halutaan päästä eroon, niin yksi vahva vaihtoehto on biovoima. Suomessa metsäteollisuus vielä ikään kuin antaa ”maalisyötön” biopolttoaineille:

”Jos kyseessä on jokin metsäteollisuuden kohde, niin väistämättähän siellä kuori ja muu puujäte jossain biokattilassa poltetaan”, Ylisiurunen huomauttaa.

”Pienempiä biokattiloita kotimaassa ovat olleet esimerkiksi Alajärvi ja Artukainen Turkuun. Muutamia vuosia aiemmin Tampereen uuden puhallintehtaamme lähistölle tehdyt Nokianvirran, Hervannan ja Kyröskosken voimalaitokset ovat nyt olleet muutamia vuosia käytössä”, Ylisiurunen listaa referenssejä.

Kojan viimeaikaiset suuremmat kohteet ovat mm. Kilpilahti Porvoossa ja Martinlaakso.

”Parasta aikaa menossa on Porin Aittaluoto ja myös Oulun Laanilaan lähteen meiltä toimitus”, kertoo Ylisiurunen.

Ruotsi vielä edellä
Pääsääntöisesti Kojan puhaltimien toimitukset suuntautuvat kuitenkin Eurooppaan, Venäjälle ja Kauko-Itään. ”Esimerkiksi Ruotsissa biokattiloita löytyy huomattavasti enemmän kuin Suomesta”, Ylisiurunen huomioi.

”Nyt myös pitkän tauon jälkeen esillä on Etelä-Amerikkakin”, hän lisää.

Monissa bioherätyksen saaneissa maissa on menossa joko ydinvoimasta tai hiilestä luopuminen. Esimerkiksi Japaniin on viime aikoina suuntautunut useita puhallintoimituksia, jotka ovat seurausta ydinvoiman korvaamisesta.

”Mielenkiintoista on nähdä, korvautuvatko kotimaisten isojen kaupunkien kaukolämpöä tuottavat vanhat huippukuormalaitokset, joissa polttoaineena on öljy, jollain aikavälillä esimerkiksi pellettipölylaitoksiksi”, Ylisiurunen pohtii.

Päivittämällä parempibr> Unohtaa ei sovi myöskään olemassa olevien laitosten upgrade-projekteja. ”Kun kapasiteettia nostetaan, sillä on yleensä merkittävä vaikutus myös puhaltimiin”, tietää Ylisiurunen.

”Teemme myös muutostöitä muidenkin kuin itse valmistamiimme puhaltimiin. Voimme valmistaa puhaltimeen uuden siipipyörän ja koko voimalinjan ja säilyttää usein vaikeasti uusittavat runko- ja kaapuosat.”

Samassa yhteydessä vanhan puhaltimen energiatehokkuutta voidaan parantaa: esimerkiksi siipipyörän mallia vaihtamalla, lisäämällä taajuusmuuttajaohjaus sekä tarkastamalla koko puhaltimen käyttöalue saadaan huomattavia energiansäästöjä.

”Tämä korostuu varsinkin energialaitoksissa, joissa puhaltimet käyvät ympäri vuoden. Muutoksen takaisinmaksuajasta tulee varsin houkutteleva”, Ylisiurunen toteaa.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Sähköntuotanto & -varastointi

Kestävä energiasiirtymä vahvistaa Suomen turvallisuutta ja ilmastotavoitteiden toteutumista

Suomen ympäristökeskus, Geologian tutkimuskeskus ja Teknologian tutkimuskeskus tiedottavat: Siirtymä kestävään, sähköistyvään ja fossiilivapaaseen energiajärjestelmään on välttämätön ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja turvallisuusriskien vähentämiseksi. Suomen riippuvuus fossiilisista tuontipolttoaineista heikentää energiaturvallisuutta ja talouskasvun mahdollisuuksia. Vaikka fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä on jo onnistuttu vähentämään, tekoja kestävän energiasiirtymän edistämiseksi tarvitaan edelleen.

Gasgridin markkinakysely tunnisti lähes 7 TWh:n uusiutuvan metaanin potentiaalin, Satakunnassa merkittävä keskittymä

Kaasunsiirtoyhtiö Gasgridin toteuttamassa valtakunnallisessa markkinakyselyssä tunnistettiin yhteensä lähes 7 terawattitunnin edestä vuotuista uusiutuvan metaanin tuotanto- ja kulutuspotentiaalia Suomessa, jota ei ole vielä liitetty kaasunsiirtoverkkoon. Vastauksissa korostui erityisesti Satakunnan alueen tuotanto- ja kulutuspotentiaali, jonka osuus kyselyssä tunnistetusta kokonaisvolyymistä oli noin 60 prosenttia. Tuloksia hyödynnetään metaanin siirtoverkon mahdollisen laajennuksen jatkosuunnittelussa sekä nykyverkon kehittämisessä asiakastarpeisiin vastaamiseksi.

26 GW uutta aurinkovoimakapasiteettia suunnitteilla – rakennusvalmiiden hankkeiden määrä kasvaa nopeasti

Suomen uusiutuvien päivitetyn hankeportfolion mukaan Suomeen on suunnitteilla yli 26 gigawattia (GW) teollisen mittaluokan aurinkovoimaa. Jo 77 hankkeella (4,6 GW) on kunnan myöntämä rakentamislupa. Rakentamisluvan saaneiden hankkeiden kapasiteetti on kasvanut noin gigawatilla vain puolessa vuodessa. Suurin aurinkovoimahankemaakunta sekä hankkeiden määrällä että kapasiteetilla mitattuna on Satakunta.

Puhdas energia siirtyy investointien ytimeen

Vihreä siirtymä on Suomessa etenemässä ilmastotavoitteista kohti konkreettisia energia- ja teollisuusinvestointeja. Sähköistyminen, uusiutuva energia, energian varastointi, vety ja hukkalämmön hyödyntäminen kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa. Samalla kasvava sähkönkulutus haastaa verkot ja lisää tarvetta joustolle.

Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää

Suomessa vetytalouden kehitys on edennyt suunnitelmista ensimmäisiin kaupallisiin tuotantolaitoksiin ja laajoihin infrastruktuurihankkeisiin. Seuraava vaihe ratkaisee, kuinka hyvin uusiutuva sähkö, vety, teollisuuden prosessit ja uudet polttoaineet saadaan toimimaan yhtenä kokonaisuutena.

Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaasähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Datakeskusten ja teollisuuden sähkönkulutus kasvaa nopeasti. Kaasun siirtoinfrastruktuuri
voi tukea sähkön riittävyyttä, maamme huoltovarmuutta ja
kotimaisia investointeja. Bio- ja synteettisen metaanin hankkeet tarjoavat tulevaisuudessa
uusiutuvia ja vähähiilisiä kaasuja teollisuuden polttoaineiksi, sanoo
Janne Grönlund kaasunsiirtoyhtiö Gasgridilta.

Pääkirjoitus: Energiaremontti vaatii realismia ja pitkäjänteisyyttä

Vihreä siirtymä muuttaa energiajärjestelmää jo nyt: uusiutuvan tuotannon kasvu, sähköistyminen ja energian varastoinnin merkitys näkyvät sekä teollisuuden investoinneissa että tuotannon rakenteissa. Energiankulutus ei kuitenkaan ole vähenemässä – teollisuuden sähköistyminen, datakeskukset, vedyn tuotanto ja liikenteen murros kasvattavat sähkön tarvetta.

Lue uusin näköislehti

Enertec 3/2026
-Vety siirtyy hankkeista osaksi energiajärjestelmää
-Kaasuinfrastruktuuri tukee kasvavaa sähkönkulutusta ja kotimaisia investointeja

Tilaa uutiskirje

Tilaa ilmainen uutiskirje,
jota alan asiantuntijat lukevat.

    Tilaa
    uutiskirje

    Tilaa ilmainen uutiskirje,
    jota alan asiantuntijat lukevat.